Olen ollut vuosikausia kiinnostunut motivaatiopuhujista, kotitekoisista guruista ja niistä ryhmistä ja kulteista, joita heidän ympärilleen toisinaan kasvaa. Vallan mukana tulee nimittäin vastuu ja mahdollisuus käyttää valtaa väärin.
Kirjoitin jo vuonna 2017 Retoriikan kesäkoulun blogiin tekstin motivaatiopuhujista ja heidän vastuustaan. Tällöin suuntasin kritiikin motivaatiopuhujien puuttuvaan vastuullisuuteen ja vastuunkantoon. Isoja lupauksia henkisestä kasvusta tai rahasta annetaan, mutta mitään vastuuta näistä neuvoista ja niiden onnistumisesta ei anneta.
Tällä kertaa haluan tarkastella samaa aihetta hieman toisesta näkökulmasta, joka kuitenkin liittyy vastuuseen – nimittäin sitä, miten motivaatiopuheen avulla kuulijoilta voidaan viedä heidän autonomiansa ja altistaa heidät manipulaatiolle.
Hallinnan paradoksi
Motivaatiopuhujan tärkein tavoite on saada kuulija uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa omaan elämäänsä. Nykyisin tätä kai kutsutaan voimaannuttamiseksi. En pidä sanasta, joten en halua käyttää sitä.
Tavoite on innostaa kuulijaa: “Sinä voit onnistua, olet hyvä, sinä pärjäät, sinä ansaitset hyviä asioita, sinä onnistut saavuttamaan tavoitteesi!”
Innostamisessa ja motivoinnissa ei tietenkään ole sellaisenaan mitään väärää. Henkilön kyky toimia haastavissa tilanteissa on joiltakin osin riippuvainen siitä, mitä henkilö ajattelee omista kyvyistään ja mahdollisuuksistaan pärjätä. Luottamus omiin kykyihin voi parantaa suoritusta.
Ongelma on kuitenkin innostamiseen tähtäävän puheen piilotettu taustaoletus. Väitteestä “sinun on mahdollista saavuttaa tavoite X” on aika lyhyt matka väitteeseen “se, saavutatko tavoitteen X vai et, riippuu lopulta sinusta itsestäsi”.
Jos jälkimmäinen väite pitää paikkansa, niin X:n tavoittaminen on todella minun hallinnassani. Mutta jos X:n tavoittaminen todella on minun hallinnassani, on helppo ajatella, että X:n saavuttamatta jättäminen on myös minun hallinnassani. Jos siis en saavutakaan tavoitetta X, vika on minussa.
Syntyy eräänlainen hallinnan paradoksi. Yhtäältä motivaatiopuheen tehtävänä on innostaa kuulijaa uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Samanaikaisesti se kuitenkin sisältää syytöksen: jos et saavuta tavoitteitasi, on se oma vikasi.
Manipuloiva motivaatiopuhe
Hallinnan paradoksi selittää sen, miksi tietynlaista motivaatiopuhetta voidaan pitää manipulatiivisena ja moraalisesti ongelmallisena.
Vastuu ja syyllisyys jää siinä aina kuulijalle, ei koskaan puhujalle. Jos kuulija onnistuu tavoitteensa saavuttamisessa, koska hän motivaatiopuhujan takia uskoo nyt itseensä, on tämä motivaatiopuhujan voitto. Jos taas kuulija epäonnistuu, ei tämä kerro motivaatiopuhujan epäonnistumisesta, vaan ainoastaan kuulijan epäonnistumisesta.
Tilanne on verrannollinen ihmeparannusta Jumalan avulla tarjoavaan saarnaajaan. Jos sairas paranee, on tämä Jumalan ja ihmeparantajan ansiota. Halleluja! Jos taas sairas ei parane, syy ei ole ihmeparantajan eikä Jumalan, vaan sairaan ihmisen heikossa uskossa. Jos hän vain uskoisi Jumalaan ja ihmeparantajaan enemmän, hän saisi kaiken haluamansa.
Näin motivaatiopuhe laittaa kuulijan asemaan, jossa häntä voidaan manipuloida. Motivaatiopuhe nimittäin horjuttaa kuulijan luottamusta siihen, että hän kykenee itse arvioimaan omia kykyjään ja uskomuksiaan.
Motivaatiopuhuja sanoo: “Sinä pystyt mihin tahansa, vaikka sinusta ei tunnu siltä.” Tällöin hän tulee huomaamatta sanoneeksi: “Sinä et voi luottaa omaan kykyysi arvioida sitä, mihin pystyt. Sinun pitää luottaa minuun.” Jos kuulija vain luottaisi puhujaan ja uskoisi häntä, hän saavuttaisi tavoitteensa ja saisi haluamansa.
Motivaatiopuhe voi siis pahimmillaan luoda eräänlaisen riippuvuussuhteen puhujan ja kuulijan välillä. Puhuja voi siis onnistua vakuuttamaan kuulijan siitä, että luja luottamus puhujaan ja usko puhujan kykyyn tietää, mikä kuulijalle on parasta, on onnistumisen tärkein ehto.
Tämän seurauksena motivaatiopuhe ei vahvistakaan kuulijansa autonomiaa, mikä sen alkuperäinen tarkoitus oli. Sen sijaan se horjuttaa sitä. Se ei annakaan voimaa saavuttaa tavoitteita, vaan tekee hänet riippuvaiseksi motivaatiopuhujasta. Mutta suhde on manipulatiivinen, koska vastuu ei jakaudu tasan: jos kuulija epäonnistuu, vastuu ei koskaan kuulu puhujalle.
Epäonnistumisen syyllisyys ja häpeä
Motivaatiopuhe voi siis pahimmillaan lastata kuulijan harteille valtavia taakkoja. Jos hän epäonnistuu, syy on hänen. Lisäksi se rapauttaa kuulijan autonomiaa: hänen on vaikea luottaa omiin arvioihinsa omasta pärjäämisestään.
Kun kuulija luopuu autonomiastaan, hän luovuttaa häpeän ja syyllisyyden hallinnan jollekin toiselle. Hän järkeilee: “jos kerran tavoitteen X saavuttaminen riippui minusta enkä onnistunut saavuttamaan sitä, niin voin syyttää ainoastaan itseäni”. Tämä on syyllisyyden resepti.
Hän järkeilee myös seuraavalla tavalla: “motivaatiopuhuja sanoo, että minä pystyn ja kykenen saavuttamaan tavoitteeni, mutta minusta ei tunnu siltä ja epäonnistun. Minussa on siis varmasti jotakin vikaa: en voi luottaa omaan arvostelukykyyni sen suhteen, mitä voin itseltäni vaatia”. Tämä puolestaan on häpeän resepti.
Tuloksena on tilanne, jossa kuulija ei enää itse kykene arvioimaan sitä, mihin hän pystyy. Sen seurauksena hän ei enää itse kykene arvioimaan, milloin hänen kuuluisi tuntea syyllisyyttä ja häpeää. Hänen autonomiansa on mennyttä.
Kun näin tapahtuu, kuulija on luopunut päätösvallastaan oman syyllisyytensä ja häpeänsä suhteen. Hän on ulkoistanut tuomiovallan ja vallan päättää kuulijan uskomuksista puhujalle, joka voi nyt käyttää niitä, miten tahtoo.
Tällä tavalla syntyy fanikerhoja motivaatiopuhujien ympärille, mikä voi olla viatonkin ilmiö. Mutta samalla tavalla syntyy kultteja gurujen, huijarisaarnaajien ja kulttijohtajien ympärille.
Moraalinen motivaatiopuhe
Mutta ehkä motivaatiopuheen voi pitää myös eettisesti. Tähän vaaditaan kuitenkin seuraavia tekijöitä.
Ensinnäkin puhujan tulisi avata kuulijan mahdollisuuksien horisonttia mutta samanaikaisesti myöntää todellisuus ja uusien mahdollisuuksien vaikeudet. Uusien mahdollisuuksien avaaminen voi toimia vasta sitten, kun vaikeudet ja haasteet on myönnetty.
Toiseksi motivaatiopuhujan pitää luopua siitä väitteestä, että kaikki on kuulijalle mahdollista ja että tämä voi saavuttaa mitä tahansa. Kuulijaa voi kuitenkin innostaa jonkin todella hallittavissa olevan asian korjaamiseen ja antaa hänelle siihen välineitä. Näin hän voi parantaa kuulijan mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteensa mutta hänen ei tule antaa ymmärtää, että kuulija kykenee hallitsemaan tavoitteidensa saavuttamista täydellisesti.
Kolmanneksi motivaatiopuhujan kannattaa ehkä luopua innostamisesta menestystarinoiden avulla. Sen sijaan hän voi tarjota solidaarisuutta epäonnistumisien ja vaikeuksien edessä. Tärkeiden tavoitteiden saavuttaminen on käytännössä usein erittäin vaikeaa. Suurin osa ihmisistä epäonnistuu, vaikka he kuinka uskovat ja yrittävät. Puhujan fokus voisi harvojen onnistumisien sijaan olla siinä, mitä näistä epäonnistumisista voi oppia yhdessä.