Hankala viesti perille helpommalla ja vaikuttavammalla tavalla

Juuri mikään ei ole niin epämiellyttävää kuin korjaavan palautteen antaminen ihmiselle, joka ei osaa sitä odottaa. Se kuluttaa henkistä energiaa pahimmillaan jo päiväkausia ennen itse tilannetta. Palautteen antamiseen on kuitenkin olemassa helppo ja yksinkertainen keino.

Säännöllinen viestintä vähentää epävarmuutta muutoksessa

Onnistunut muutosviestintä on ennen kaikkea vuorovaikutusta, jossa on tarkoitus saada aikaan yhteinen näkemys muutoksen tarpeesta ja perusteluista. Osallista siis rohkeasti yhteisösi mukaan keskusteluun jo varhaisessa vaiheessa. Anna heidän itse oivaltaa muutoksen tarve.

Vieraspostaus: Retoriikka erottaa devaajista asentajat ja asiantuntijat

Miksi asiakas ei ymmärrä? Devaajana viestintä saattaa kummastuttaa. Pelkkä faktapuhe ei kuitenkaan riitä vakuuttamaan. Omien ideoiden perustelu tai hölmöjen ideoiden torppaus vaatii avukseen retoriikan keinoja – ja lopulta taito vakuuttaa erottaa asiantuntijat asentajista.

Miksi puoluepolitiikka ei kiinnosta ihmisiä?

Mitä politiikan kentällä on tapahtumassa nyt, kun puolueet menettävät suosiotaan? Kuinka poliitikko tekee itsestään kiinnostavan tässä uudessa tilanteessa? Vastauksia antaa Retoriikan kesäkoulun 2018 puhuja Mari K. Niemi.

Mitä on populistinen poliittinen viestintä?

Mari K. Niemi kertoo, mitä on populistinen poliittinen viestintä ja miten se toimii ja tehoaa. Tunnettu politiikan kommentoija Mari K. Niemi on Vaasan yliopiston InnoLab -tutkimusalustan johtaja ja poliittisen viestinnän dosentti.

Avoimuus on taitolaji

Organisaatioiden toiminnan läpinäkyvyydestä pitää nykyisin huolta etenkin sosiaalinen media. Sen sijaan kommunikaation ja viestinnän avoimuus edellyttää paljon enemmän taitoa kuin kuvittelemme.

Blogimarkkinointi-kirja on Kultasulan arvoinen!

Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton (MTL) kokoama arvovaltainen raati on valinnut ja tällä päivämäärällä julistanut, että liiton järjestämän Kultasulka -kilpailun on voittanut…