Käytämme huomaamattamme yllättävän paljon rajoittavia ilmaisuja sekä omassa ajattelussamme että keskinäisessä puheessamme: ”Työt stressaavat minua.” ”Johdon jatkuvat muutokset tekevät arjestani raskasta.” ”Työpaikan ilmapiiri ahdistaa meitä kaikkia.” Kuulostaako tutulta?
Onkohan ketään, joka ei olisi todennut joskus: ”pitäisi alkaa syödä enemmän vihanneksia!”
Kaikkihan me tiedämme, kuinka tehoton ilmaisu ”pitäisi” on. Se ei johda toimintaan. Silti me käytämme sitä jatkuvasti. Jonkun tosiaan pitäisi tehdä jotain näille maailman ongelmille, eikö?
Pitäisi-ilmaisujen tehottomuuden lisäksi tunnemme hyvin myös mutta-sanan negatiivisen voiman. Yksi vaivainen mutta-sana tekee hetkessä kaiken juuri äsken sanotun tyhjäksi.
”Hakemuksesi oli loistava, mutta päädyimme toiseen hakijaan.”
Entä mistä löytyy sanainen taikavoima kääntää jokin tilanne toiveikkaaksi, loistavaksi mahdollisuudeksi?
Käytämme yllättävän paljon rajoittavia ilmaisuja huomaamattamme sekä omassa ajattelussamme että keskinäisessä puheessamme. Kuulostaako jokin näistä tutulta:
- ”Työt stressaavat minua.”
- ”Johdon jatkuvat muutokset tekevät arjestani raskasta.”
- ”Työpaikan ilmapiiri ahdistaa meitä kaikkia.”
- ”Maailman tilanne tekee meidän bisneksestämme haastavaa.”
Tällä yleisesti käytetyllä tyylillä ilmaistuna minä tai me olemme objekteja.
Maailman tilanne häiriköi ja ahdistelee, kun yritämme vain tehdä työmme rauhassa. Työ on subjekti, jonka toiminta – stressaaminen – kohdistuu minuun. Subjekteja ovat myös työpaikan ilmapiiri ja johdon muutokset, jotka ahdistavat ja tekevät arjesta raskasta.
Näin ilmaistuna minä tai me olemme uhreja. Jokin ulkopuolinen toimii epämieluisalla tavalla, rajoittajana ja kiusaajana, ja tästä seuraa meille ikäviä seurauksia, joille uhrit eivät voi mitään. Onpa kurja kohtalo!
Kun muutetaan ilmaisumuotoa hiukan, päästään radikaalisti valoisampaan tilanteeseen:
- ”Minä stressaan töistä.” Nyt minä olenkin subjekti, päättäjä. Minä siis nyt stressaan ja voin miettiä, miksi niin teen. Niinpä kohta minä tulen toisiin ajatuksiin: ”minä taidankin nyt rentoutua”.
- ”Teen arjestani raskasta johdon jatkuvilla muutoksilla.” Ehkä on fiksumpaa tehdä arjesta helpompaa kuin tehdä omasta arjestaan raskasta?
- ”Me kaikki ahdistumme työpaikan ilmapiiristä.” Näin olemme tainneet yhteistuumin tehdä. Mitä muuta me kaikki voimme tehdä? Entä jos me kaikki yhdessä olemmekin voima, joka vaikuttaa ratkaisevasti työpaikan ilmapiiriin tästä eteenpäin?
- ”Me olemme valinneet asenteellamme nähdä bisneksen haastavana tässä maailman tilanteessa.” Valitaanko tästä eteenpäin toisin?
Hyppää rohkeasti kuskin paikalle sieltä takapenkiltä! Vaihda itsesi subjektiksi ajattelussasi ja puheessasi. Saatat yllättyä, kuinka moneen tilanteeseen voit vaikuttaa.
Valoisaa arkea ja rennompaa matkaa!