Workshop myytiin loppuun – osta äkkiä seminaarilippusi!
Hups, torstain puheenkirjoitustyöpaja on loppuunmyyty, mutta onneksi seminaarissa on vielä tilaa. Osta siis äkkiä lippusi perjantaille 5.6.!
Hups, torstain puheenkirjoitustyöpaja on loppuunmyyty, mutta onneksi seminaarissa on vielä tilaa. Osta siis äkkiä lippusi perjantaille 5.6.!
Mahdollisuus manipulaatioon on tunnustettu puhujien ongelmaksi, mutta mitä manipulaatio oikeastaan on? Se pyrkii hämärtämään kohteensa järkiajattelua. Vältä manipulaatiota pohtimalla, kestääkö vaikuttamisesi rationaalisen tarkastelun.
Bisnestilaisuuksien sosiaalisuus ja ihmisille puhuminen voi jännittää. Keskustelu on kuitenkin helppo aloittaa kyselemällä toiselta hänestä itsestään tai hänen edustamastaan yrityksestä. Alkuun päästyäsi tilanne etenee usein helpommin.
Yleisön on hankala ymmärtää puhujan kertomia numeroita. Numerot lisäävät kuitenkin puhujan uskottavuutta. Niinpä puhujan kannattaakin konkretisoida, visualisoida ja laittaa numerot kontekstiin.
Ira Koivu kertoo videolla, millainen on hyvä johtaja ja miksi esimiehen on tärkeää tuntea alaisensa.
Empatia eli myötätunto on välttämätöntä ihmisten kanssakäymiselle. Sillä voi kuitenkin olla myös haittavaikutuksia. Empatia yksinään ei riitä, vaan johtaja tarvitsee sen avuksi muitakin hyveitä.
On opettajia ja opettajia. Toiset saavat luokkansa toimimaan toivotulla tavalla kuin taikaiskusta, toisilta tämä taas ei onnistu millään. Miksi näin on?
Retoriikan kesäkoulun alkuun on aikaa pari yötä. Tunnelmat ovat innostuneen odottavat. Kahdeksas kesäkoulu on mahtava kattaus huippupuhujia ja kiehtovia aiheita.
Vaikuttaa voi sekä logiikkaan pohjaavilla, syvällisemmillä argumenteilla että tunteiseen vetoavilla, pinnallisemmilla argumenteilla. Argumentit kannattaa valita kohdeyleisö silmällä pitäen. Usein logiikkaan ja tunteisiin vetoavien argumenttien yhdistelmä toimii parhaiten.
Mitä hyötyä neurotieteistä voi olla vaikuttamispyrkimyksissä? Minkälaista valoa se on antanut yhteiskunnallisiin ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen? Entä miten neurotiede voi auttaa yksilöitä muuttamaan elämäänsä? Mitkä ovat neurotieteiden suurimmat kysymykset tällä hetkellä?
Ajatuksia antava, vinkkejä jakava, neuvoja pursuava. Ei vain kurssi vaan uusi tapa lähestyä puhumista. Eikä vain puhumiseen, vaan kaikkeen vaikuttamiseen.
Leena Manner, Design Motor