Kaisa Rönkkö
Kaisa Rönkkö on toiminut Sibelius-Akatemian dekaanina tammikuusta 2026 lähtien. Tätä ovat edeltäneet johto- ja asiantuntijatehtävät taide-ja kulttuurialalla muun muassa Taiteen…
Post Type Description
Kaisa Rönkkö on toiminut Sibelius-Akatemian dekaanina tammikuusta 2026 lähtien. Tätä ovat edeltäneet johto- ja asiantuntijatehtävät taide-ja kulttuurialalla muun muassa Taiteen…
Linda Saukko-Rauta on Suomen tunnetuin livekuvittaja ja ammattikunnan tienraivaaja. Jos on vähänkään osallistunut ammattiseminaareihin, on todennäköisesti törmännyt Saukko-Raudan töihin. Hän…
Teemu Laajasalo on Helsingin piispa. Ennen astumistaan piispanvirkaan vuonna 2017, Laajasalo toimi Kallion seurakunnan kirkkoherrana Helsingissä. Aiemmin hän johti Mikael…
Liisa Keltikangas-Järvinen on tunnettu suomalainen psykologi sekä kokeellisen persoonallisuustutkimuksen uranuurtaja ja alan tutkimustulosten tunnetuksi tekijä. Hänet tunnetaan erityisesti temperamentin tutkimuksista….
Ruotsalainen Anderz Wrethov on moninkertaisesti platinaa myynyt lauluntekijä ja tuottaja, jonka kappaleita on striimattu yli 3 miljardia kertaa. Valmistuttuaan 22-vuotiaana…
Jay Heinrichs on retoriikan eli vaikuttamisen taidon tunnetuimpia huippuasiantuntijoita maailmassa. Hän on kirjoittanut New York Timesin bestsellerin Thank You for…
Vaikuttaminen, vakuuttaminen ja viestin esittäminen innostavasti olivat minulle niitä tavoitteita, joihin lähdin hakemaan sisältöä Retoriikan kesäkoulusta. Harvoin voi todeta, että seminaari täytti ja jopa ylitti odotukset. Näin pääsi käymään.
Anni Laihanen, Etelä-Karjalan liitto