Retoriikan kesäkoulu 2013: estradilla nallenpudottaja ja presidentintekijä

Retoriikan kesäkoulu järjestetään jälleen! Loistavaa palautetta saanut vaikuttamistaitojen seminaari pidetään 7.6.2013 Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Tapahtuman aihe vuonna 2013 on ”Kuinka maailmaa muutetaan”.

Retoriikan kesäkoulussa 2013 lavalle nousee huippuluokan esiintyjiä ja omien alojensa suvereeneja osaajia. Tässä ensi vuoden puhujista kolme.

Tomas Mazetti

Muistatko kun Valko-Venäjän diktaattori Lukashenkaa kiusattiin kesällä hellyttävillä teddykarhuilla, joita pudotettiin pikku laskuvarjoilla lentokoneesta aivan pääkaupunki Minskin lähettyvillä? Tempauksen takana oli ruotsalainen mainostoimisto Studio Total, joka on tehnyt monia muitakin laajaa huomiota ja häkellystä herättäneitä sissimarkkinointi-iskuja.

Nallekarhukampanjan pääideologi ja lentokoneen pilotti Tomas Mazetti tulee Retoriikan kesäkouluun kertomaan, miten maailmaa muutetaan sekä mainonnan että yhteiskunnallisten tempausten keinoin. Mikä on maailmaa kuohuttavan sissimarkkinointi-iskun anatomia?

Riikka Kämppi

Vaikka kakkonen olikin lopulta kakkonen, Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja oli huomattava kansalaisliikehdinnän näyttö. Riikka Kämppi toimi Haaviston kampanjapäällikkönä. Kokenut Nenäpäivä-keräyksen tuottaja ja monessa vaikuttamistyössä koulittu Kämppi sai olla todistamassa poikkeuksellista vaali-intoa ja kansalaisten oivaltavia tempauksia niin sosiaalisessa mediassa kuin turuilla ja toreilla.

Retoriikan kesäkoulussa Riikka Kämppi välittää ainutlaatuisen kokemuksensa ja kertoo, kuinka kosketetaan miljoonaa ihmistä ja muutetaan maailmaa kampanjalla. Kuinka orkestroida massaliikkeen vyöry?

Jussi Lähde

Tämän vuoden Retoriikan kesäkoulusta tuttu Jussi Lähde tekee paluun ensi vuonna. Mutta hän ei ole yksin. Lähde johtaa kahden suomalaisen huippupoliitikon debatin, jossa otetaan ideologioista ja retoriikasta mittaa. Se, keitä nämä poliitikot ovat, selviää, kun seuraat uutiskirjeitä ja FB-sivua.

Jussi Lähde on viestinnän monitoimimies, poliittisen vaikuttamisen vanha kettu ja verkostoitumisen mestari. Politiikan ihmeellistä maailma hän ruotii mm. blogissaan Illallinen kahdelle sekä Markus Leikolan kanssa Yle Puhe -kanavan Politiikkaradio-ohjelmassa.

Lisää puhujapaljastuksia on luvassa tämän syksyn aikana.

Katleena Kortesuo Retoriikan kesäkoulun apulaisrehtoriksi

Katleena Kortesuo kuvaRetoriikan kesäkoulussa tänä kesänä ilahduttanut Katleena Kortesuo luovuttaa aivonsa ja taitonsa tapahtuman organisaation käyttöön: hänet on tänä syksynä nimetty Retoriikan kesäkoulun apulaisrehtoriksi.

Rehtorina jatkaa Antti Mustakallio. Parivaljakko Mustakallio ja Kortesuo on siten vastuussa siitä, mitä ensi vuoden kesäkoulussa on tarjolla.

Katleena Kortesuo on viestintäkouluttaja, bloggaaja ja tietokirjailija, jonka tuoreisiin pohdintoihin pääsee tutustumaan hänen suositussa blogissaan eioototta.fi. Katleenaan voi törmätä tänä syksynä myös televisiossa: hän kommentoi puoluejohtajien esiintymistä YLE:n kuntavaalipaneeleissa.

Pysy linjoilla!

Retoriikan kesäkoulun nettisivu uudistuu tämän syksyn aikana. Siihen asti pysyt parhaiten kärryillä siitä, mitä tuleman pitää, tykkäämällä Retoriikan kesäkoulun Facebook-sivusta.

Luvassa on edellisten huippuesiintyjien lisäksi todella kovan luokan puhujanimiä. Pysy siis kuulolla!

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.