Julkisen puheen tarkoitus on usein vakuuttaa kuulijat puhujan sanomasta. Tämä ei kuitenkaan ole aina ihan helppoa. Siksi puheenpitäjällä on suuri kiusaus turvautua alhaisiin kikkoihin, joilla pyritään hämäämään kuulijoita. Jo Platon toteaa Faidon-dialogissaan: ”Väittelyyn joutunut partisaani ei välitä mitään kysymyksen sisällöstä, vaan pyrkii ainoastaan vakuuttamaan kuulijansa omista mielipiteistään.” Ihmiskunta ei ole hirveästi muuttunut parissa tuhannessa vuodessa.
Seuraavassa esittelen kaksi yleistä tapaa juksauttaa kuulijoita. En siksi, että sinä, hyvä lukijani, koskaan käyttäisit näitä katalia keinoja, vaan siksi, että hoksaisit ajoissa, kun sinua yritetään taivutella uskomaan asioita väärin perustein.
Tilastot on tylsiä
Yksittäistapausten eli anekdoottien käyttö on parhaimmillaan hyvin tehokasta. Jos joku vetoaa esimerkiksi tilastoihin osoittaakseen kantasi vääräksi, vastustajan tarvitsee vain kertoa yksi tapaus, jossa asiat eivät ole tilastojen osoittamalla tavalla.
A: ”Suuri osa Eurooppaan tulevista siirtolaisista ei integroidu hyvin uuteen yhteiskuntaansa.”
B: ”Väitteesi ei pidä paikkaansa, koska tunnen Abedin, joka on kotoisin Egyptistä, ja hän väitteli juuri lääketieteen tohtoriksi Oxfordissa.”
A: ”Työpaikkakiusaaminen on vähentymässä.”
B: ”Tuo ei pidä paikkaansa, sillä esimerkiksi Kaapo-serkkuani on kiusattu työpaikallaan jopa enemmän kuin ennen.”
A: ”Tilastojen mukaan nuorison alkoholinkäyttö on vähentynyt viime vuosina.”
B: ”No, kävelepä huviksesi asematunnelin läpi perjantai-iltana…”
Tällä tavoin yhdellä vaivaisella esimerkillä voi kätevästi kumota koko valtavan tilastoaineiston, joka olisi ehkä voinut koostua tuhansista vastakkaisista esimerkeistä. Yksittäistapaukset ovat tehokkaita, koska niihin liittyy usein persoonallinen ja tunteellinen elementti, joka asettuu paperinmakuisia ja virkamiesmäisiä tilastoja vastaan. Ihminen valitsee mieluummin hyvän tarinan kuin faktoihin perustuvan tilaston.
Yleistykset ovat aina oikeassa
Yleistykseksi kutsutaan tehokeinoa, jossa jokin ryhmä määritellään yhden ominaisuuden tai ryhmän yksittäisen edustajan kautta. Yleistys hyödyntää ihmiselle luontaista piirrettä käsitellä toisia ryhmiä stereotypioiden kautta. Stereotypiat saavat alkunsa jostakin ikonisesta tilanteesta tai havainnosta, joka nousee tulkintaa ohjaavaksi periaatteeksi kyseisen ryhmän suhteen. Mietipä vaikka seuraavia väitteitä:
- Kaikki rallikuskit puhuvat huonoa englantia.
- Kaikki maahanmuuttajat vieroksuvat rehellistä työtä.
- Kaikki vasemmistolaiset ovat stalinisteja.
- Kaikki kokoomuslaiset ovat ökyrikkaita.
- Kaikki perussuomalaiset ovat rasisteja.
- Kaikki ranskalaiset ovat töykeitä.
- Kaikki professorit ovat hajamielisiä.
Jos nämä esimerkit lukiessasi ajattelit, että ”mutta niinhän he ovatkin”, todistit juuri yleistyksen tehon. Muutama mätä omena todellakin riittää pilaamaan koko korin. Kirjailija G. K. Chestertonin sanoin: ”Yleistys on aina sensaatio.”
Kun seuraavan kerran kuuntelet puhujaa, joka yrittää vakuuttaa sinut jostakin, pidäpä korvasi höröllä. Mihin puhuja lopulta vetoaa? Tunteeseen? Yksittäistapauksiin? Yleistyksiin?
PS. Oma kieroutuneisuuden lajinsa on myös tieteeseen ja tutkimustuloksiin vetoaminen. Tiedettä ja sen tuloksia käytetään väärin silloin, kun niillä perustellaan jotain sellaista, mistä ne eivät tosiasiassa kerro. Mutta tästä olen kirjoittanut jo aiemmin.