Viestintäkursseillani kuulen värikkäitä ja uskomattomia kertomuksia nykytyöelämän kanssakäymisestä: Akateemisesti sivistetyt ihmiset huutavat, nimittelevät ja haukkuvat toisiaan. Esimiehillä on suosikkeja, ja palaverissa pidetään avoimesti hauskaa jonkun työntekijän persoonan kustannuksella. Idean arvo riippuu siitä, kenen suusta se tulee…
Olemme olemassa ja työskentelemme viestinnän kautta, joten työpaikan huonovointisuus johtuu huonosta vuorovaikutuksesta. Sen kautta löytyy siis myös lääke.
Vaikka olemmekin olemassa viestinnän ja vuorovaikutuksen kautta, on vaikea sanoa, mitä hyvä vuorovaikutus työyhteisössä konkreettisesti on.
Työyhteisö on usein listannut arvojaankin: suoruus, rehellisyys, aitous… Kaikki toki yhtäkkiä katsoen hyviä asioita. Jos katsotaan suurennuslasilla, eri ihmisten pitelemä lasi näyttää eri näkymän: Suoruus tarkoittaakin jollekulle sitä, että sanotaan pidättelemättä ”suorat sanat” kitapurje pullistellen. Rehellisyys tarkoittaa toiselle, että on pakko buuata heti, jos toisen palaverikommentti kuulostaa tyhmältä. Aitous voi jollekulle tarkoittaa, että kaikki uuden oppiminen on pelkkää teeskentelyä.
Ohuen ohuesta sivistyksen pintakerroksestamme huolimatta kohtaamme hankalalta tuntuvan kollegan kuin toimistoon ahdistettu luolamies. Pako tai taistelu voi näyttää vähän erilaiselta, mutta taistelemme näkemyksistämme edelleen sokeasti. Herkästi reagoiva aggressiivinen tyyppi jyrää, loukkaa, hyökkää ja syyllistää ja herkästi reagoiva alistuva tyyppi pakenee vuorovaikutuksesta ja antaa periksi kohtuuttomuuksiin ja omaan katkeroitumiseensa asti.
Työpaikalla pitäisi erityisesti kriisitilanteissa osata suhtautua jämäkästi; asiallisesti ja aikuisesti. Siihen on pari tärkeää syytä:
– Jos ei pysty suhtautumaan jämäkästi noissa tilanteissa, voi itse väsyä, uupua ja turhautua.
– Jos ei pysty viestimään jämäkästi muiden kanssa, voi lisäksi turhauttaa vastapuolensa ja synnyttää sitkeitä riitoja ja paljon pahaa mieltä, mikä ei tehosta tuottavuutta.
Joka työpaikalla pitäisi olla edes muutama yksinkertainen vuorovaikutuksen pelisääntö, jotka kaikkien on mahdollista ymmärtää lähes samalla tavalla.
Tässä tarjolle jokunen vuorovaikutuksen pelisääntö työpaikalle:
1. Toistosääntö: Kuuntele toisen lause loppuun. Kysy tarkennukseksi: Tarkoititko näin…? Kuuntele vastaus.
2. Käytä tunnetyhjennystä: Kun toinen riehuu asiansa äärituntein tai ivallisin kääntein, toista hänen viestinsä asenteista ja tunneilmaisuista riisuttuna: ”Tarkoitatko siis, että xxx xxxxx xxxx?” Toista muuntamista, kunnes hän voi myöntyä: ”Juu, noin tarkoitan.”
3. Älä provosoidu, kun provosoidaan. Hengittele syvään.
4. Sanallista tunteesi: ”Minua sitten harmittaa se, kun teit…” Jos riehut ne draamana, jokainen ymmärtää ne eri tavalla, eikä kukaan välttämättä niin kuin ne tarkoitit.
5. Älä pakene ristiriitatilanteesta. Siinä voi elää ja hengittää rauhallisesti. Konfrontaation pelko estää kohtaamasta ristiriitoja kunnolla ja ratkomasta niitä. Voit ottaa aikalisän: kysellä ja kuunnella. Sopuun ja ratkaisuun päästään suurilla korvilla.
6. Käytä ristiriitatilanteessa suoraa, yksitulkintaista ilmaisua; ei ivaa, sarkasmia tai vihjailua – edes sanattomasti.
7. Kun olet saamassa oman käsityksesi keskustelussa tai neuvottelussa läpi, huomioi myös ne, jotka ovat vastustaneet näkemystäsi: Tarjoa heille ”kultainen silta” ulos tilanteesta. Auta heitä säilyttämään kasvonsa perääntyessään.
8. Älä katko suhteita äläkä suostu klikkeihin. Etsi yhteistä tekijää erojen sijaan.
Turvallisesta riidasta johtaa aina polku takaisin rakentamiseen, eikä jämäkässä ”riitelyssä” jää mitään hampaankoloon sitomaan henkisiä voimavaroja. Ollaan ihmisiksi – töissäkin.