John Yorke kertoo, kuinka hyviä kertomuksia kirjoitetaan. Vaihtoehtoja on kaksi: joko alitajunta tuottaa tarinan, joka kirjoitetaan muistiin sen muodostuessa, tai tietoisesti ryhdytään soveltamaan olemassa olevaa tarinaa erilaisiin henkilöihin ja tilanteisiin. Kirjoittamisessa kehittyy kuitenkin vain kirjoittamalla.
John Yorke on BBC:n ja Channel Four -kanavan draamatuotantojen ja Company Pictures -tuotantoyhtiön entinen johtaja. Hän on myös perustanut BBC:n käsikirjoittajien Writers Academy -koulutusohjelman.
Kaikki Retoriikan kesäkoulun tuottamat haastatteluvideot löytyvät Retoriikan kesäkoulun YouTube-kanavalta.