Olisin halunnut kirjoittaa otsikoksi, että voimme puhua vain siitä, minkä ymmärrämme. Se ei kuitenkaan valitettavasti ole totta. Jokainen meistä sortuu välillä puhumaan myös sellaisista asioista, joita emme ymmärrä.
Käytämme sanoja väärin välillä tahallamme, välillä tietämättömyyttämme tai koska olemme ajan saatossa unohtaneet, mitä jokin oikeasti tarkoittaa. Puhumme kirjoista, joista olemme lukeneet puolet tai pelkän takakannen. Teemme johtopäätöksiä ja oletuksia, joita pidämme totuutena. Etsimme varmuutta ääneemme silloinkin, kun emme todellakaan ole ihan varmoja, mahtaako asia kuitenkaan olla näin.
Se johtuu osittain siitä, että kulttuurimme suosii persoonia, jotka puhuvat vakuuttavasti ja itsevarmasti asiasta kuin asiasta. Toisaalta se johtuu ihmisen biologisista ja psykologisista taipumuksista – tai näin oletan ja samalla puhun asiasta, josta en todellakaan tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että siitä emme voi puhua, minkä emme tiedä olevan olemassakaan.
Siitä mistä ei voi puhua…
Filosofisista suuntauksista yksi suosikeistani on ehdottomasti kielifilosofia. Olen kaihoisasti huokaillen toistellut Kantin totuudelliselta kuulostavaa ajatusta, jonka mukaan kielen rajat ovat maailman rajat. En lähtisi tämän kanssa kiistelemään, mutta viime aikoina olen havainnut lauseen toimivan myös toiseen suuntaan.
Maailmani rajat ovat kieleni rajat.
Konkreettisesti se tarkoittaa sitä, että mitä kapeammasta todellisuuden osasta minulla on käsitys, sitä suppeampi on sanavarastoni. Käytännössä meidän on myös paljon helpompi ja mukavampi puhua asioista, joista jotain myös tiedämme. Kielemme operoi mieluiten niiden teemojen, aiheiden ja mallien parissa, jotka käsitämme. Ja se, mihin olen tutustunut, jonka olen opetellut ja minkä olen käsitellyt, muodostaa sisäisen maailmani rajat.
Mentaaliset mallit (mental models)
Asioista tulee suosittuja, kun suosittu ihminen puhuu niistä. Näin kävi myös mentaalisten mallien termille, jonka alkuperän uumoillaan olevan psykologi Kenneth Craikin kirjassa ”The Nature of Explanation” (1943). Suosituksi se tuli vasta vuonna 1994, kun mentaalisten mallien tärkeyden nosti esiin maineikas Charlie Munger.
Munger selittää puheessaan ”A Lesson on Elementary, Worldly Wisdom As It Relates To Investment Management & Business”, kuinka ihmisellä täytyy olla monia mentaalisia malleja käytössään. Jos käytössä on vain yksi tai kaksi mallia, ihminen ”kiduttaa todellisuutta, jotta saa sen mahtumaan omiin malleihinsa – tai ainakin kuvittelee, että se mahtuu niihin”. Mungerin mukaan mentaaliset mallit ovat keino laajentaa kognitiivista kykyämme tehdä älykkäitä ja strategisia valintoja.
James Clear puolestaan muistuttaa, että erilaisten mentaalisten mallien avulla ymmärrämme maailmaa ja opettelemme ajattelemaan paremmin. Mallit eivät ole täydellisiä, mutta ne ovat käytännöllisiä: yksikään malli ei selitä virheettömästi koko universumia, mutta näiden mallien avulla on silti rakennettu siltoja, kehitetty teknologiaa ja matkustettu avaruuteen.
Mallien avulla ymmärrämme siis maailmaa ja sen toimintalogiikkaa paremmin, siinä missä ihmisiä, itseämme ja toisiammekin. Kun ymmärrämme asioita useammalta eri nurkalta – ja tiedostamme kuinka paljon tuntemattomia nurkkia vielä onkaan – meistä tulee paitsi sivistyneempiä ja älykkäämpiä, myös nöyrempiä ja oppivaisempia.
En tule ikinä tarvitsemaan tätä missään
Ystäväni kertoi juuri eilen, kuinka nauroi yläasteella luokkakaverilleen konekirjoitustunnilla kymmensormijärjestelmää opetellessaan, että ”tätä ei kyllä tarvitse kukaan ikinä missään”. Kuinka ollakaan, nyt kymmensormijärjestelmä on hänen arkityönsä suurin ajansäästäjä. Samanlaisia ajattelun kymmensormijärjestelmiä on tarjoiltu meille koko koulutuksemme ajan, mutta ymmärrettävästi esiteini-ikäisen asenteessa kuultaa periaatteellinen ”en minä tällä tiedolla mitään tee”.
Aikuiset ymmärtävät hieman paremmin, että kaikki liittyy kaikkeen. Silti saattaa tuntua liian suurelta ponnistukselta ajatella edes niitä kaikkein tärkeimpiä malleja, joita Munger uumoilee olevan ainakin 80–90. Kuka hullu ehtii perehtyä päivätyönsä, ruuhkavuosiensa ja harrastustensa ohessa lähes sataan erilaiseen maailmaa selittävään malliin?
Käytännössä kuitenkin joka ikinen uusi malli laajentaa ajattelua, maailmankuvaa, ymmärrystä ja kieltä. Lisäksi omat kiinnostuksenkohteet auttavat priorisoimaan. Jos haluaa osakesijoittajaksi, kannattaa Mungerin mukaan aloittaa ottamalla haltuun algebra ja kirjanpito.
Itse ajattelin laajentaa repertuaariani upottamalla itseni seuraavaksi keskeisiin psykologisiin teorioihin. Millä sinä ajattelit laajentaa maailmasi ja sitä myöten kielesi rajoja?