Lauri Holappa

Tutkijatohtori

VTT Lauri Holappa työskentelee Helsingin yliopistossa tutkijatohtorina. Hänen nykyinen tutkimuksensa käsittelee kansainvälistä valuuttajärjestelmää ja laajemmin globaalia poliittista taloutta. Aiemmin Holappa on toiminut muun muassa Vasemmistoliiton hallitusryhmän talouspolitiikasta vastaavana erityisavustajana, vanhempana tutkijana Demos Helsingissä sekä eri tutkimustehtävissä Helsingin ja Turun yliopistoissa.

Holappa on tullut tunnetuksi jälkikeynesiläisen taloustieteen asiantuntijana sekä talouspolitiikan kommentaattorina julkisuudessa. Holappa piti aiemmin Jussi Ahokkaan kanssa Suomen suosituimmaksi noussutta talousblogia, Rahaa ja taloutta. Holappa on kirjoittanut myös kirjan Rahatalous haltuun yhdessä Ahokkaan kanssa sekä julkaissut useita talouspolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita ja raportteja. Nykyään hän pitää myös Poliittinen talous -podcastia yhdessä Timo Harjuniemen kanssa.

Retoriikan kesäkoulussa Holappa väittelee Aki Kangasharjun kanssa Suuressa talousdebatissa.