Tänä vuonna Retoriikan kesäkoulun teemana on ”Kuinka luot puheella turvallisuutta”. Kysymys on viime aikoina mietityttänyt minuakin.
Aloitin vuosi sitten vaativan lastensuojelun vapaaehtoistyön Skotlannin lasten kuulemisissa paneelin jäsenenä. Tämä rooli on haastanut minut miettimään sitä, kuinka voin osaltani luoda turvallisuuden tunnetta ja näin mahdollistaa lasten aktiivista osallisuutta kuulemisissa.
Lasten kuulemiset ovat skotlantilainen sosiaalinen innovaatio. Kyseessä on lapsilähtöinen järjestelmä, johon ohjataan suojelua tai tukea tarvitsevia lapsia. Lasten kuulemisissa käsitellään myös tilanteet, joissa lapsen tai nuoren käytökseen on tarve puuttua lapsen itsensä tai tämän ympäristön suojelemiseksi.
Kuulemisissa kolme koulutettua vapaaehtoista tekee päätöksiä lapsen parhaaksi kuullen lapsen ja tämän huoltajien ohella esimerkiksi sosiaalityöntekijöitä, terveydenhuollon ammattilaisia, varhaiskasvattajia ja opettajia. Tavoitteena on välttää lapsen käytöksen kriminalisointia ja lähestyä tilannetta lapsen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja tarpeiden näkökulmasta.
Traumatietoisuus työkaluna
Vuorovaikutusta lasten kuulemisissa ohjaa traumatietoisuus. Traumatietoisuus on esimerkiksi sitä, että lapsen (ja miksei vanhemmankin) käytös voidaan ymmärtää traumasta johtuvaksi. Tämä otetaan vuorovaikutuksessa huomioon.
Kuulemisten tilanne pyritään järjestämään lapsille kokemuksena turvalliseksi. Tätä voidaan edistää esimeriksi käyttämällä kieltä, joka on ystävällistä ja kaikille ymmärrettävää, välttämällä liiallista virallisuutta ja pitämällä osallistujien määrä minimissä.
Traumatietoisuus on myös vaihtoehtojen tarjoamista. Jos osallistuminen paneeliin on lapselle liian vaikeaa, hänen äänensä kuulemiseen on monta muuta väylää. Lapsen toiveet ja kokemus on kuitenkin aina tärkeätä saada esille, jos se vain esimerkiksi iän puolesta on mahdollista.
Työtämme myös kehitetään jatkuvasti kokemusasiantuntijoiden avulla – nuoret, joilla on omakohtaista kokemusta kuulemisista, ovat tässä arvokas apu.
Empatia konkreettisina tekoina
Lasten kuulemiset ovat lakisääteinen järjestelmä, ja päätöksillämme on juridisia vaikutuksia. Paneelien keskusteluissa erikoissanastoa ei kuitenkaan viljellä, vaan asioiden arkinen merkitys selitetään. Viestintä sovitetaan läsnäolijoita palvelevaksi.
Me paneelin jäsenet emme jaa elämänohjeita tai arvostele ihmisten ratkaisuja tai tilanteita. Lapselle voi olla erityisen tärkeätä, että asioita käsitellään ilman arvolatausta tai häpeää.
Empatia on pyrkimystä asettua toisen ihmisen asemaan, ja sellaisena arvokas lähtökohta. Lisäksi on kuitenkin tärkeätä kysyä ja kuunnella, ettei tule olettaneeksi asioita oman kokemusmaailmansa pohjalta.
Meillä paneelin jäsenillä ei ole edessämme läppäreitä tai käsissämme puhelimia. Mukanamme on korkeintaan liuska muistiinpanoja. Tämä varmistaa sen, että katseemme ei harhaile papereissa vaan kohtaa toisen ihmisen silmät.
Toisinaan paneelit herättävät osallistujissa voimakkaitakin tunteita, kun käsitellään esimerkiksi lapsen tapaamis- ja asumisjärjestelyitä.
Paneelin jäsenen on silloin erityisen tärkeätä osoittaa kuuntelevansa ja kuulevansa, mitä hänelle kerrotaan. Tämä tuo myös uskottavuutta päätöksille. Voin kuvitella, miten vaikealta tuntuisi ottaa vastaan omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ihmisiltä, jotka eivät ole kuunnelleet.
Joskus on hyvä sanoa ääneenkin, että ymmärtää tilanteen herättävän tunteita, kysymyksen olevan herkkä tai ratkaisun voivan olla pettymys.
Toisinaan paneelissa on paikallaan pieni tauko, kevyt huumori tai nenäliinan ojentaminen. Kuulemisissa eletään hetkessä ja tilannetta lukien.
Lopuksi
Skotlannin lasten kuulemisten paneelin jäsenet käyvät ennen työnsä aloittamista kolmen kuukauden koulutuksen. Nimitys on kolmivuotinen, ja sen aikana tarjotaan säännöllisesti lisäkoulutusta.
Meitä vapaaehtoisia on lasten kuulemisissa 2 500. Lasten kuulemiset ovatkin Skotlannille varsin mittava kansallinen empatiaharjoitus. Me kaikki mukana olevat altistumme säännöllisesti lasten ja nuorten tilanteille ja sen miettimiselle, miten tehdä heidän elämästään parempaa.
Työtämme myös arvioidaan säännöllisesti. Tämä on saanut minut miettimään, miltä työelämä näyttäisi, jos ihmisiä siellä arvioitaisiin useammin siitä näkökulmasta, kuinka empaattisesti he toisiaan kohtaavat.
Olen miettinyt myös empatian merkitystä poliittisessa päätöksenteossa. Olisiko kansalaisten helpompi hyväksyä tehtyjä ratkaisuja, jos he kokisivat, että päättäjät ymmärtävät heidän tilanteitaan – tai ainakin yrittävät?
Lopulta kaiken onnistuneen viestinnän pohjana on empatia. Jos vastaanottajaa ei oteta huomioon, on isojenkin virheiden riski todellinen.