Jos et ole somessa, et ole olemassa

Retoriikan kesäkoulu on Twitterissä ja Facebookissa. Tietenkin. Nykyään olisi absurdia järjestää tapahtumaa ilman sosiaalista mediaa.

Eräs asiakkaani yritti. Hän organisoi seminaarin ilman somea. Markkinointi hoidettiin siten kun on aina hoidettu: paperikirjeillä, esitteellä, sähköpostilla ja nettisivuilla. Minua pyydettiin juontamaan kyseinen seminaari.

Tapahtumaan saapui 30 % tavoitellusta kävijämäärästä, ja järjestäjä oli ymmärrettävästi pettynyt. Alensin palkkiotani, jotta asiakkaani ei olisi tehnyt tappiota.

Nykyään tapahtuman käsite on laajentunut. Tapahtuma ei ole enää välttämättä fyysinen tilaisuus, vaan se voi olla myös kokoontuminen verkossa. Tällainen tapahtuma on esimerkiksi Tahdon2013-kansalaisaloite.

Tahdon2013-hankkeella kerätään ääniä sen puolesta, että eduskunta ottaisi käsittelyyn ehdotuksen uudesta, sukupuolineutraalista avioliittolaista. Kampanja on ollut menestys, ja se on jo nyt saavuttanut tavoitteensa yli kaksinkertaisesti.

Väitän, että yksi syy kampanjan onnistumiseen oli sen valtava verkkonäkyvyys: nettisivut, FB-sivut, Twitter-tili ja Twitter-hashtag, jonka alla käytiin keskustelua. Tahdon2013-kansalaisaloitetta ryhdyttiin mainostamaan jo etukäteen, ennen kuin se avautui Minna Canthin päivänä allekirjoitettavaksi.

Sen sijaan Yrittäjänaiset eivät ole osanneet hoitaa omaa vastaavaa tapahtumaansa. Aloite vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi täyttyy hitaasti. Sillä ei ole Facebook-ryhmää, ei Twitter-tiliä eikä omaa nettisivua. Yrittäjänaiset koettaa kyllä mainostaa kampanjaansa sähköpostissa, jäsenlehdessä ja omilla nettisivuillaan.

Yrittäjänaiset toimivat siis tismalleen samoin kuin seminaaria järjestänyt asiakkaani. Vain painettu esite puuttuu.

Ennustan, että Yrittäjänaisten tavoitteesta täyttyy vain 30 %, ellei tapahtumalle saada enempää somenäkyvyyttä.

1 kommentti

  1. Kiitos Katleena pienestä “potkusta persuksille”! Yrittäjänaiset olivat onneksi jo itsekin havahtuneet asian tiimoilta: nettinäkyvyyttä oli tehostettu avaamalla kampanjalle nettisivut sekä FB-sivu (https://www.facebook.com/uhkavaimahdollisuus).

    Kirjoituksestasi innostuneena ilmoittauduin vapaaehtoiseksi Twitter-vastaavaksi, sillä sitä kanavaa ei ollut vielä kenelläkään hoidossa. Nyt sekä Yrittäjänaiset että Aloite71 löytyvät myös Twitteristä (@yrittajanaiset & @aloite71 ja hashtag #aloite71). Kiitos nimiehdotuksesta – katsotaan mihin tämä johtaa :).

    Toivotaan että onnistumme kumoamaan ennustuksesi ja saamme aloitteelle runsaasti näkyvyyttä verkossa sekä riittävästi allekirjoituksia. Aikaa on onneksi vielä 4 kk!

    Tapaamisiin Kesäkoulussa!
    Terveisin
    Tiina Vainio
    Salon yrittäjänaisten rivijäsen, someaktiivi

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.