Ensi vuoden Retoriikan kesäkoulun ilmoittautuminen on alkanut! Kesäkoulu järjestetään Hämeenlinnan Verkatehtaalla perjantaina 6.6.2014.
Me kesäkoulun järjestäjät olemme kuunnelleet osallistujien toiveita ja olemme halunneet keskittää huomion siihen, mitä meiltä on toivottu: puhetaitoon.
Kesäkoulun teemana on Vallan hyvää puhetta, ja mukaan on tulossa puhetaidon ja vaikuttavan viestinnän kansainvälisiä ja kansallisia huippukouluttajia:
- Jay Heinrichs – Yhdysvaltain johtava retoriikkaguru, jonka kirja Thank you for Arguing on Amazon-nettikirjakaupan myydyin puhetaidon teos.
- John Zimmer – seitsenkertainen puhetaidon Euroopan mestari.
- Lisa Sounio – brändiasiantuntija ja suosittu seminaaripuhuja
- Juhana Torkki – Suomen tunnetuin puhetaidon kouluttaja
- Asta Rossi – johtamisen ja työyhteisöjen asiantuntija
Totuttuun tapaan Kesäkoulussa järjestetään debatti, tällä kertaa talous-aiheisiin keskittyvä, jonka johtaa taloustoimittaja-kirjailija Karo Hämäläinen. Suoraa vasemmalta ja oikealta -nimisessä debatissa Matti Apunen kohtaa keskustelijan, jonka nimi julkistetaan joulukuun 2013 aikana.
Uutta on Kesäkoulun laajentuminen kaksipäiväiseksi. Seminaaria edeltävänä päivänä, eli torstaina 5.6.2014, järjestämme Vanajanlinnassa vaikuttavan viestinnän ja puhetaidon workshopin, jonka vetää Jay Heinrichs. Hänen asiakkaitaan ovat olleet mm. Pentagon, Nasa ja Ogilvy UK. Luvassa on unohtumaton koulutuspäivä.
Retoriikan kesäkoulusta on kahdessa vuodessa muotoutunut tunnelmaltaan ja tarjonnaltaan ainutlaatuinen tapahtuma. Osallistujat ovat olleet enemmän kuin tyytyväisiä.
Saimme viime kesän seminaarista paljon palautetta. Tässä muutama kommentti:
Viestinnän ja retoriikan ykköstapahtuma Suomessa. Unohda TED X:t ja muut hömpötykset. Retoriikan kesäkoulussa tapaat kaikki Suomen merkittävimmät viestintäalan nimet. Mahtava tapahtuma!
Janne Jääskeläinen, Aucor
Päivä Retoriikan kesäkoulussa vastaa Suomen Kuvalehden vuosikertaa. Seminaari pitäisi saada pakolliseksi kaikille päättäjille.
Liisa-Maria Patjas, Helmi Liiketalousopisto
Nähtyäni ohjelman, odotukseni olivat todella korkealla, niin korkealla, että odotin pettyväni. Olin oikeassa ja väärässä: paras seminaari ikinä, enkä pettynyt, vaikka odotin arvioni mukaan kohtuuttoman paljon!
Mira Parikka, OAJ
Kiitos kesäkoulu! Eväitä repun täydeltä. Laadukkain ja parhaiten järjestetty tapahtuma, jossa olen saanut olla mukana. Toivon pystyväni osallistumaan jatkossakin.
Suvi Louhelainen, Suomen Hippos
Aivan uskomattoman hieno kokonaisuus. Herätti ja puhutti. Varmasti mukana seuraavanakin vuonna. Tässä on sitä jotakin.
Ville Tolvanen, Rome Advisors
Jos haluat oppia vaikuttamaan ja vakuuttamaan, tule Retoriikan kesäkouluun. Yhden päivän opeilla selviät hyvin seuraavaan kesäkuuhun asti.
Kannattaa ilmoittautua heti, koska aikaisen ilmoittautujan early bird -etuhinta on voimassa tammikuun 2014 loppuun asti. Käy katsomassa lisätietoa hinnoista ja ilmoittautumisesta täältä.
Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Nähdään ensi kesänä Hämeenlinnassa!
Antti Mustakallio
Retoriikan kesäkoulun rehtori
Katleena Kortesuo
Retoriikan kesäkoulun apulaisrehtori