Kenen valta, mikä totuus?

”Speaking truth to power” on ilmaus, jota käytetään usein erilaisissa kansalaisoikeuksia koskevissa yhteyksissä. Lause ei käänny oikein hyvin suomeksi. Alun perin yhdysvaltalaisen kveekariliikkeen sodanvastaisen traktaatin otsikossa esiintynyt slogan kehottaa kohtaamaan vallan, ja väkivallan, totuudenmukaisuudella.

Miksi vallankäytön paljastaminen on kuitenkin aika vaikeaa?

Toisinaan on varsin helppoa osoittaa se, kuka käyttää valtaa ja keneen. Mutta usein näin ei ole. Valta on nykyään  hajautunut niin laajalle taholle, että ei ole mitään itsestään selvää tahoa, joka vastaisi siitä, miten asiat ovat. Poliitikot tietenkin käyttävät valtaa, mutta se, kuinka paljon heillä oikeasti on valtaa, on hieman arvoituksellista. Poliittista päätöksentekoakin ohjaavat taloudelliset lainalaisuudet ja usein myös täysin irrationaaliset tekijät. Vain murto-osa näistä on sellaisia, jotka ovat kaikille kansanosille läpinäkyviä. Ja usein päätöksentekijät ovat aivan yhtä pihalla asioista kuin kaikki muutkin.

Friedrich Nietzsche väitti aikanaan: kaikki on vain vallantahtoa. Mitä Nietzsche oikein tarkoitti? Toisaalta lause  on triviaalilla tavalla tosi. Totta kai kaikkeen liittyy vallankäyttöä. Niin mafioso kuin poliisikin käyttävät valtaa. Olennaista lienee kuitenkin kysyä, kuinka he tätä valtaa käyttävät ja mitä he sillä palvelevat. Näin huomio siirtyy pois varsinaisesta vallankäytöstä päämääriin, ja kaikki ei enää olekaan vain vallantahtoa.

Nietzschen huomion rakentava pointti on herättää myös vallankäytön kritisoija arvioimaan omaa vallankäyttöään. Tämä on varsin hankala, mutta silti tärkeä näkökulma. Moniarvoisessa ja monelle eri taholle pirstoutuneessa yhteiskunnassamme on nimittäin varsin työlästä osoittaa esimerkiksi edes sitä, kuka todella on vähemmistö ja kuka enemmistö, tai käydä keskustelua siitä onko tällaisella kysymyksellä edes mitään väliä.

Totuudenpuhuminen on vaikeaa sekin.

Usein se merkitsee sitä, että ihmisille kerrotaan jotain sellaista, mistä he eivät pidä – (tämä on itse asiassa George Orwellin määritelmä vapaudelle: se on oikeus sanoa ääneen toisia ärsyttäviä asioita).

Joitakin vuosia sitten kuuntelin kveekariteologin esitelmää, jossa hän hahmotteli sitä, kuinka voimme vastustaa monikansallisten yhtiöiden vallankäyttöä ja riistoa tekemällä eettisiä valintoja. Hänelle ei riittänyt, että jätämme ostamatta suurten vaateketjujen kuteet, vaan me emme saisi edes työskennellä tällaisille yrityksille emmekä hyötyä niiden toiminnasta, sillä muuten tulemme osallisiksi niiden vääryyksistä. Lopputulema oli sangen lohduton. Suurin osa länsimaisesta todellisuudestamme perustuu tavalla tai toisella kavaluuteen. Puhetta, vallankäyttöä ja epätotuutta löytyy kaikkialta.

Kun Retoriikan kesäkoulussa käsitellään valtaa ja puhetta, ollaan varsin olennaisten teemojen äärellä. Kun avaamme suumme, ei ole olennaista, että puhumme taitavasti.

Meidän kannattaisi myös puhua totta. Ja toimia oikein.

Helpommin sanottu kuin tehty.


Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio työskentelee Helsingin yliopistossa dogmatiikan professorina. Hänen tutkimuksensa ovat käsitelleet muun muassa erimielisyyden ongelmaa ihmisyhteisöissä sekä hyveellisen toiminnan mahdollisuuksia.

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.