Innostava puhuja: muista vastuusi!

Kun teemana on vallan kieli, puhetaitoon perehtyneet suuntaavat usein katseensa ja älynsä poliitikkojen puheisiin. Tämä on toki perusteltua, mutta näin voi jäädä huomaamatta se, että on myös muunlaisia vallankäyttäjiä, jotka elävät kyvyllään valloittaa kuulijansa.

Vallan mukana tulee vastuu ja mahdollisuus käyttää valtaa väärin. Ja aivan kuten kaikki muutkin ihmiset, puheen taitajat voivat helposti unohtaa vastuunsa etenkin silloin, kun isot rahat ovat kyseessä.

Puhun tässä eräästä ammattiryhmästä, joka elää kyvystään vaikuttaa ja innostaa yleisöään, nimittäin motivaatiopuhujista. Motivaatiopuhujia ovat ihmiset, joille maksetaan koulutuksesta, joka tähtää menestykseen, rikastumiseen tai itsensä voittamiseen, eikä esimerkiksi siihen, että kuulijat oppisivat jonkun tarkasti rajatun taidon, kuten puheenkirjoittamisen tai esiintymisen.

Mitä on motivaatiopuhe?

Motivaatiopuhe on syntynyt Yhdysvalloissa tiettyjen traditioiden leikkauspisteessä. Varsin moni motivaatiopuhuja tulee protestanttiperheestä, jossa saarnataitoa on vaalittu. Sisällöllisesti opetus on usein jonkinlaisen uushenkisyyden ja positiivisen psykologian yhdistelyä. Kokouksissa on lähes hurmoksellinen meininki. Esimerkiksi voit katsoa minkä tahansa Tony Robbinsin puhevideon.

Vaikka Yhdysvallat onkin motivaatiopuhujien luvattu maa, osataan sitä meilläkin. Jari Sarasvuo on jo vuosia innostanut ihmisiä löytämään sisäisen sankarinsa, keräämään itseluottamusta ja menestymään elämässä.

Motivaatiopuhe voi tuntua aluksi harmittomalta hömpältä. Se ei kuitenkaan ole sitä. Kuullakseen sitä ihmiset maksavat suuria, joskus aivan älyttömiä, summia. Moni ihminen etsii oikeasti suuntaa elämälleen, haluaa menestyä ja pärjätä. He odottavat ratkaisuja ja apua näiltä menestyksen saarnaajilta. Kukapa meistä ei haluaisi olla suuri, menestyjä ja paras versio itsestään?

Puhe dollareiksi

Katselin taannoin Netflixistäkin löytyvän dokumentin Enlighten Us, joka kertoo traagisen tarinan James Arthur Raystä. Ray on self-help guru ja motivaatiopuhuja, joka nousi kuuluisuuteen The Secret -kirjan ja dokumentin kautta. Hänestä tuli nopeasti yksi alan nousevista tähdistä: kutsuja sateli Oprah Winfreyn keskusteluohjelmaan ja aamutelevisioiden haastateltavaksi.

Ray on tyypillinen motivaatiopuhuja: isä tulikivenkatkuinen ultrakonservatiivinen saarnamies, poika puolestaan positiivisesta psykologiasta ja uushenkisyydestä innostunut maailmanparantaja.

Dokumentti paljastaa varsin hyvin kuinka iso bisnes motivaatiopuhuminen Yhdysvalloissa on. Ray teki älyttömiä tienestejä ja saattoi verottaa yksityishenkilöiltäkin yli 10.000 $ viikonloppuseminaarista. Yksittäisten tapahtumien ja puheiden tehtävänä oli myydä miehen uusia, kalliimpia puheita, seminaareja ja kursseja.

Valta tuo mukanaan vastuun

Ray ei kuitenkaan ymmärtänyt valtansa muassa tullutta vastuuta. Vuonna 2010 hänet tuomittiin vankeuteen kolmesta kuolemantuottamuksesta, jotka tapahtuivat miehen järjestämässä ”hengellisessä” retriitissä. Retriitin tarkoituksena oli venyttää osallistujien henkistä ja fyysistä sietokykyä. Tätä varten rakennettiin eräänlainen hikimaja, jossa kolme ihmistä tukehtui ja yli 20 muuta sai palovammoja. Tilanteen jälkeen Ray pakeni paikalta.

Dokumentti on traaginen tarina, jossa mennään ryysyistä rikkauksiin ja takaisin ryysyihin. Se kertoo myös siitä, kuinka Ray yrittää vankilasta vapauduttuaan päästä takaisin hevosen selkään. Se loppuu vihjaukseen siitä, että aurinko lopulta paistaa risukasaan: ihmiset ovat yhä valmiita ostamaan sen, mitä Ray kaupittelee.

Dokumentissa on pieni pätkä kuvaa Rayn oikeudenkäynnistä, jossa tuomari julistaa tuomion. Tuomari käyttää tilaisuutta hyväkseen ja pitää pienen puheen. Juuri tähän huomioni kiinnittyi. Hän nimittäin sanoo, että ihmiset, joilla on puhumisen ja innostamisen lahja, on myös erityistä valtaa. On paljon ihmisiä, jotka etsivät unelmiaan ja elämänsä suuntaa. Juuri tällaiset ihmiset hakeutuvat karismaattisten innostajien jalkojen juureen ja antautuvat heille. Tähän valtaan kuuluvaa vastuuta Ray käytti väärin.

Sinä voit tehdä mitä tahansa

Image julkaisi 21.2. Hupparihörhön eli Sami Kuuselan jutun motivaatiopuhuja JT Foxxin tapahtumasta Suomessa. Kuusela kuvaa erinomaisella tavalla tilaisuuden hurmoksellista tunnelmaa: me pystymme mihin tahansa. Huippukohtana on itse Foxxin, joka on nimittänyt itse itsensä maailman johtavaksi varallisuusvalmentajaksi (wealth coach), esiintyminen.

Kuuselalle jää tapahtumasta likainen olo. Foxx tulee lavalle hirveällä rytinällä mutta latoo tiskiin markkinointiin ja rahantekoon liittyviä latteuksia. Lopulta Foxx lähinnä myy itseään ja omia koulutuksiaan. Siinä missä Ray sentään myy henkistä kasvua, Foxx tarjoilee raadollisempaa unelmaa: rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa.

Molempien opetuksen ydin on kuitenkin sama: sinä osaat, sinä pärjäät, sinä voit tehdä mitä tahansa ja voittaa vastoinkäymiset. Jos vain tahdot sitä tarpeeksi, saat sellaisen elämän kuin haluat.

Mitä sitten tapahtuu seminaarin huippufiilisten jälkeen? Työntekijät mönkivät takaisin kuutioihinsa arkisen aherruksen pariin syyllisyydellä varustettuna: minussa on varmasti jotain vikaa, koska en pysty vaan tahtomaan itseäni menestyjäksi. Rayn asiakkaiden avioliitot ovat yhä särkyneitä, mahdolliset mielenterveyden ongelmat eivät ole parantuneet eikä elämä ole muuttunut upeaksi unelmaksi pelkällä asennemuutoksella.

Kuinka puhuja kantaa vastuunsa?

Ray ja Foxx ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten puhuja voi käyttää valtaa väärällä tavalla. Mietin miten sitä voisi sitten käyttää oikealla tavalla. Tässä muutama vinkki.

Ensinnäkin puhujan on hyvä hankkia oikea koulutus. Ray sanoi opiskelleensa Egyptin luostareissa ja Navahojen parissa. Älä sinä sano tällaisia typeryyksiä ja kuvittele, että voit sitten henkisen kasvun asiantuntijana verottaa kuulijalta isot rahat. Sen sijaan opiskele jossakin oikeassa paikassa, josta saa tutkinnon ja pätevyyden. Hanki kokemusta, jota kaikki ihmiset voivat arvioida.

Terapeutin ja motivaatiopuhujan ero on siinä, että terapeutin pätevyyksiä ei jaeta kuin karkkeja, vaan koulutusohjelmia valvotaan. Erilaisten terapiamallien toimivuutta testataan ja tutkitaan.

Kukaan ei tutki esimerkiksi Rayn ja Foxxin kaltaisten puhujien juttujen toimivuutta. Kuinka moni osallistuja todella menestyy tai saa ongelmansa setvittyä? Emme tiedä, koska ainoa menestyksen kriteeri on tilaisuuden hurmoksellinen meininki, puhujan itsensä myymät kirjat, tehty rahamäärä ja esiintymiset Oprahissa. Rayta ja Foxxia ei voida erottaa virasta tai heidän klinikkaansa ei voida sulkea, jos edistystä ei tapahdu.

Kun valitset tilaisuutta, johon osallistua, kannattaa kysyä itseltään sitä, onko puhujalla jonkinlainen pätevyys tai riittävä kokemus puhua asioista, joista hän puhuu. Mistä edes tiedän hänen juttujensa toimivan? Viittaukset myytyihin selfhelp-kirjoihin tai Navahojen kanssa hengailuun eivät riitä. Hyvää oloa saa halvemmallakin kuin tuhansien eurojen seminaarilla.

Opetatko taitoja vai tauhkaa?

Jatkan vielä terapeuttianalogiaa. Terapiassa sovelletaan aina jonkinlaista teoriaa, jota on arvioitu ja tutkittu. Samaan tapaan esimerkiksi esiintymisopettaja tai puhekouluttaja pyrkii välittämään jonkin sisällön tai taidon, joka voidaan oppia. Pidä siis huolta, että tarjoamasi sisältö on jotakin sellaista, jota ihmiset todella tarvitsevat ja jonka toimivuutta voidaan mitata.

Katso myös tarkkaa sitä, mitä puhuja myy. Myykö puhuja itseään sinun guruksesi? Tarjoaako puhuja yksinkertaisia ratkaisuja sinun elämääsi koskeviin monimutkaisiin asioihin? Tai jos puhut itse, myy oikeaa asiaa.

Älä myy imagoa, intoa tai itseäsi. Sen sijaan myy jotakin sisältöä tai ideoita, joiden toimivuutta voidaan mitata. Älä lupaa kuulijalle menestystä tai rahaa, koska ne eivät ole sinun vallassasi.

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.