Antiikin kreikkalaisia ja roomalaisia filosofeja kiinnosti erityisen paljon, millaisin keinoin ihmisten ja yhteisöjen muutosta ohjataan moraaliseen suuntaan. Tunnetut filosofit Platon ja Aristoteles voidaankin nähdä pikemminkin terapeutteina ja kädentaitajina kuin suurina metafyysisten järjestelmien rakentajina.
Antiikin filosofit oivalsivat, ettei moraalista muutosta synny ilman henkilökohtaista kohtaamista. Filosofin ja oppilaan suhde vastaisikin nykykielellä sanottuna potilaan ja terapeutin suhdetta.
Erityisen tärkeää on, että kukin tulee huomioiduksi yksilönä. Eihän lääkäri tai valmentajakaan hoida jokaista ihmistä samalla tavalla, kertoo Aristoteles: Yleensä lepo on hyvä asia kuumeiselle, mutta näin ei ole jokaisessa tapauksessa. Nyrkkeilyvalmentaja opettaa jokaista oppilastaan nyrkkeilemään juuri hänelle parhaiten sopivalla tavalla.
Ohjauksen muoto on siis dialoginen, terapeuttinen.
Tunteet kuriin
Se, mitä ohjauksessa tehdään, voidaan jakaa kahteen osaan.
Ensinnäkin tulee pyrkiä tunteiden muokkaamiseen ja hallintaan.
Tässä tunteilla tarkoitetaan laajasti myös erilaisia enemmän tai vähemmän automaattisia asenteita. Tunneterapiassa filosofi yrittää opettaa oppilailleen oikeanlaista tunne-elämää.
Tämä tunne-elämän kouliminen voi ottaa hyvinkin arkisia muotoja. Antiikin aikaan oli tunnettu fakta, että julkiset kylpylät olivat täynnä melua, likaa ja muita ärsyttäviä asioita. Stoalaisessa (eräs antiikin filosofikoulu) terapiassa pyrittiin ennen kylpylään lähtemistä käsittelemään tietoisesti kaikkia mahdollisia ärsyttäviä asioita ja ennakoimaan ne.
Ne ärsyttävät asiat, joita ei voinut muuttaa, piti oppia jättämään huomiotta. Sitten mentiin yhdessä kylpylään ja analysoitiin jälkeenpäin, kuinka hyvin siinä onnistuttiin.
Haitalliset uskomukset romukoppaan
Toiseksi pyritään haitallisten uskomusten poistamiseen järjenkäytön ja päättelyn avulla.
Kehitys on mahdollista, kun virheellisistä ja muista muutosta haittaavista uskomuksista päästään eroon. Näin filosofisen keskustelun tavoitteena on oppilaan tilanteen huomioonottaminen samaan tapaan kuin lääkäri määrää tiettyä lääkettä potilaan tiettyyn sairauteen.
Kaikista filosofeista juuri Aristoteleen näkemyksillä oli suurin jälkivaikutus, koska ne omaksuttiin laajasti myöhemmin kristillisessä teologiassa ja etiikassa. Kirjassaan Nikomakhoksen etiikka hän muodostaa moraalisen elämän mallin. Moraalinen elämä on mahdollista, kun ihminen kehittyy hyveissä ja välttää paheita.
Hyveillä Aristoteles tarkoittaa opittuja ja käytännössä harjaantuneita taipumuksia toimia, ajatella ja tuntea tietyllä tavalla. Nämä hyveet syntyvät tavoista ja tottumuksista, ihminen ei opi tai saa niitä luonnostaan, vaikka hänellä onkin taipumus omaksua niitä.
Ihmisen hyvyys on siis Aristoteleella taitolaji: se ei ole järkeilyä, vaan toimintaa oikean järjen mukaan.
Aristoteles kirjoittaa:
Mutta hyveet saamme niin, että olemme harjoittaneet niitä käytännössä, ja sama koskee kaikkia taitoja. Asiat, jotka täytyy oppia tekemään, opitaan tekemällä niitä. Ihmisistä tulee rakentajia rakentamalla, lyyransoittajia lyyraa soittamalla. Samoin tekemällä oikeudenmukaisia tekoja tulemme oikeudenmukaisiksi ja toimimalla kohtuullisesti tulemme kohtuullisiksi … Sanalla sanoen siis luonteenpiirteemme muodostuvat vastaavien toimintojen mukaisiksi. Siksi tekemiemme tekojen on oltava tietynlaisia, sillä niiden laadusta riippuu se, millaiseksi luonteenpiirteet kehittyvät. (Nikh. II. Kirj. 1.luku)
Muutos ei synny itsestään, vaan sitä on harjoitettava itse käyttäytymällä uusilla tavoilla sekä antautumisella muiden ohjattavaksi ja opetettavaksi.
Kutsu kultaiselle keskitielle
Hyveissä Aristoteles korostaa keskitietä: Nautintoja, toimintaa tai tunteita ei saa olla liikaa eikä liian vähän vaan kohtuullisesti. Kohtuullisuus onkin hänelle avainasemassa oleva hyve.
Muita keskeisiä hyveitä ovat oikeudenmukaisuus ja miehuullisuus. Joskus on hyvä nautiskella ja joskus taas harjoittaa itseään, joskus voi vihata ja joskus taas iloita, mutta kaikkea on tehtävä sopivassa suhteessa.
Aristoteleen, kuten myös monien muiden antiikin filosofien, perusoivallus oli siis tämä: jos haluat muutosta, pelkkä tietäminen ja oikea oppi eivät auta.
Oikeat uskomukset ovat hyvä lähtökohta, mutta tarvitaan myös syvällistä muutosta tunteissa ja asenteissa. Tämä puolestaan syntyy vain toistuvan toiminnan kautta.