Kun seuraa viestinnän ja markkinoinnin trendilistoja, yksi asia toistuu jatkuvasti. Organisaatiot pyrkivät viestinnässään aitouteen ja autenttisuuteen. Mitä aitous tässä oikein tarkoittaa? Ainakin sitä, että organisaatiot haluavat olla läpinäkyviä ja viestiä tavoilla, jotka heijastelevat heidän arvojaan.

Mutta olisiko aitoudessa kyse myös jostain muusta? Aitous ei ole pelkästään tone of voice eli tapa, jolla puhut tai viestit. Lämmin ja puhutteleva tone of voice ei vielä tee sinusta aitoa.

Kun katsoo ja kuuntelee edesmenneen Steve Jobsin puheita, on pakko olla vaikuttunut. Jobs osasi vakuuttaa yleisönsä. Hänen puheitaan ja retorisia keinojaan on analysoitu hyvinkin tarkasti, mutta tehokeinojen alleviivauksesta huolimatta jotain vuotaa yli. Jobsin esiintyminen oli enemmän kuin näiden retoristen keinojen summa. Hänen äänessään oli jotain autenttista, jotain aitoa.

Väitän, että kenestä tahansa voidaan koulia uskottava TED-esiintyjä, joka hetkellisesti lumoaa yleisönsä. Retorisia työkaluja on mahdollista opettaa ja opiskella. Mutta vaikuttava viestintä ja muutoksen johtaminen ei onnistu pelkin retorisin keinoin. Pitkälle tähtäävä vaikuttaminen vaatii äänen, joka vakuuttaa kuulijansa.

Äänellä voi komentaa, käskeä ja vietellä, mutta huutamalla tai kuiskaamalla ei vielä rakenneta luottamusta. Toisen ääni kantaa kauemmas eikä kyse ole vain äänen korkeudesta tai voimakkuudesta.

Jos haluat saada kuulijasi aidosti uskomaan tulevaisuuteen ja muutokseen, sinun täytyy viestiä koko kehollasi. Tarvitset hieman rosoa ääneesi.

Äänen roso

Yhden ja saman asian voi sanoa monella tapaa, monin eri äänenpainotuksin. Pienillä nyanssin säädöillä viestin merkitys muuttuu radikaalisti ja jopa vääristää viestin aiheuttaen väärinkäsityksiä tai somekohuja. Äänen sävyllä, korkeudella, intonaatiolla ja rytmillä voi vaikuttaa viestin merkitykseen.

Olen itse vanha musiikkitieteilijä, ja kun pohdin aitouden käsitettä, en voinut olla ajattelematta ranskalaisen filosofin ja kirjallisuudentutkijan Roland Barthesin käsitettä äänen roso (le grain de la voix). Barthes viittaa käsitteellä musiikkiin ja siihen, miten laulumusiikissa teksti ja ääni kohtaavat toisensa.

Barthes käyttää esimerkkinä kahta laulajaa ja heidän laulutyylejään. Toinen laulajista on teknisesti pätevämpi ja hyödyntää koulutuksessa hankittuja tehokeinoja dramaattisten efektien saavuttamiseen. Toinen laulajista ei pärjää tekniikassa, mutta hänen laulussaan on jotain vakuuttavampaa.

Roso ei ole retorinen tai dramaattinen keino. Roso on laulajan tai puhujan keho, joka kuuluu äänessä.

Roso on herkullinen käsite, jonka avulla voit myös miettiä oman organisaatiosi brändiviestintää ja sen aitoutta. Jos organisaatiosi kulttuuri, arvomaailma ja toimintatavat eivät kuulu äänessä, jolla viestitte, yleisön vakuuttaminen on vaikeaa.

Jos organisaatiosi edustaja ei itse elä ja hengitä yhteistä kulttuuria, rosoa ei ole. On vain esitys, jota tuetaan retorisin tehokeinoin. Väitän, että Steve Jobs uskoi omaan asiaansa intohimoisesti, ja se kuului hänen äänessään.

Jotta viestisi menee painokkaasti perille, sisällön ja äänen roson täytyy olla sopivassa tasapainossa. Jos huomio kiinnittyy liikaa ääneen itseensä, sisältö ei kanna. Ja jos taas äänessä ei ole mitään kiinnostavaa, sisältö ei vain lennä.

Anna sen soida

Musiikissa kolmella soinnulla voi päästä hyvinkin pitkälle. Kiinnostavan kappaleen tai esityksen kohdalla sointujen merkitys on lopulta hyvin vähäistä. Esitys ja kokonaissointi, äänen roso, ratkaisevat, ovatko sinun kolme sointuasi kiinnostavammat ja uskottavammat kuin kilpailijallasi.

Oletko ikinä miettinyt, miksi länsimaisessa musiikissa on vain kaksitoista säveltä? Kyse ei ole mistään muusta kuin konventiosta ja sopimuksesta. Kyse ei ole siitä, että kahdentoista sävelen järjestelmä kuulostaisi paremmalta kuin muut.

Joskus erottautuminen vaatii ’vääriä’ nuotteja. Muista siis, että äänenkorkeuksia on enemmän kuin kaksitoista. Väliin mahtuu monia ääniä. Ja on ihan ok soittaa ohi nuotin, jos vain itse tiedät, mihin olet menossa.