Autenttisuus vetoaa meihin – vaikka oikeasti sitä pitäisi pelätä

Autenttisuus esitetään usein hyvänä asiana. Autenttisen henkilön toiminta on ennakoitavissa, mikä herättää luottamusta. Poliitikolle muiden hyveiden pitäisi kuitenkin olla tärkeämpiä kuin autenttisuuden.

Mikä yhdistää Donald Trumpin ja Bernie Sandersin kannattajia? Molemmat ajattelevat, että kyseiset poliitikot ovat autenttisia. Autenttisuudella tarkoitetaan arkikielessä aitoutta. Hieman monimutkaisemmin: aito henkilö sanoo mitä ajattelee välittämättä seurauksista. Hänen ulkoinen ja sisäinen minänsä ovat saumattomassa yhteydessä toisiinsa.

Tietenkin Trump ja Sanders kannattavat jossakin määrin erilaisia poliittisia käytänteitä. Molempia voidaan silti pitää populisteina, jotka ovat nousseet parrasvaloihin normaalin poliittisen järjestelmän ulkopuolelta. Kumpikin ajaa vallankumousta. Toisen utopia on menneisyydessä, toisen tulevaisuudessa. Kansa kuitenkin tietää parhaiten. Suo pitää kuivata ja rosvot pitää ottaa kiinni.

Varsinkin Trumpia on joskus luonnehdittu machiavellistiksi. Toisaalta Machiavellin mukaan hyvä johtaja nimenomaan ei saa olla autenttinen: hänen tulee kyetä teeskentelemään niitä tunteita, joita kansa kaipaa ja jotka ajavat hänen valtapyrkimyksiään. Vanhastaan ylevimmätkin poliittiset filosofiat ovat joutuneet myöntämään, että Machiavellin ajattelussa on tietty perä. Kukaan ei kykene hallitsemaan pitkään, jos häntä luetaan kuin avointa kirjaa.

Autenttisuus herättää luottamusta

Oma aikamme aina filosofi Rousseausta lähtien on korostanut autenttisuutta perimmäisenä hyveenä. Aristoteelisessa perinteessä taas ajateltiin, oikeastaan päinvastoin, että ihmisen autenttisuudessa ei ole mitään erityisen kaunista, koska ihmiset ovat luonnostaan inhottavia nilkkejä. Sen sijaan hyvää oli se, jos nilkki yritti korjata tapansa ja elää paremmin. Käytännössä tämä edellytti, että nilkki puri hammasta ja yritti olla parempi ihminen kuin mitä tiesi olevansa. Ehkäpä hiljalleen hän sitten kykenisi myös oikeasti elämään paremmin ja rakastamaan sellaista hyvää, mitä hän oli aiemmin vihannut. Nilkkiä voitiin kuitenkin aina syyttää tekopyhyydestä tai hurskastelusta. Autenttista elostelijaa voi kyllä syyttää elostelusta, mutta tässä ei ole lainkaan shokkiarvoa.

Autenttisuuden ihannointi on ymmärrettävää maailmassa, joka yhä enenevissä määrin kätkeytyy erilaisten maskien taakse. Tavalliselle ihmiselle on vaikeaa saada selkeä kuva maailmanmenosta ja poliittisesta päätöksenteosta. Kasvottomat byrokraatit tekevät kabineteissaan päätöksiä. Ne vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään ilman, että näillä ihmisillä on missään vaiheessa kontaktia päätöksentekijöihin.

Siksi on luontevaa ajatella, että poliitikko, jonka aivokoppa on läpinäkyvä, on jotenkin luotettava.

Autenttinen ei yllätä

Autenttinen henkilö on vilpitön. Vilpitön henkilö on hyvä. Tai jos ei hyvä niin ainakin, kuten vieraalla kielellä sanotaan, ”known evil”, tunnettu paha. Vilpitön henkilö voi kyllä olla naivi tai paha, mutta hän ei tee mitään yllättävää. Muutoksia täynnä olevassa maailmassa tämä voi vaikuttaa houkuttelevalta.

Mutta kuinka tavoiteltavaa autenttisuus lopulta on? Kiukutteleva lapsi on autenttinen samoin kuin luonnehäiriöinen työpaikkakiusaaja tai narsistinen johtaja. Kaikki kolme ovat aitoja siinä, että he paljastavat sisimpänsä ja sanovat ”niin kuin asiat ovat”. Harva meistä kuitenkaan lopulta arvostaa pidemmän päälle tällaista autenttisuutta.

Miksi autenttisuus ei riitä?

Yhdysvalloissa politiikka on joutunut autenttisuuden ansaan. Sekä demokraatit että republikaanit voivat käyttää toisistaan äärimmäisen loukkaavaa kieltä ja manipuloida äänestäjiä tunneperäisellä viestinnällä. Näin politiikka lakkaa olemasta sanan varsinaisessa mielessä politiikkaa. Yhteisten asioiden hoitaminen muuttuu hiekkalaatikkokahakaksi. Tässä kahakassa voidaan kyllä käyttää ylevää kieltä ja siteerata sivukaupalla ihanteita, mutta nämä ovat käyneet ontoiksi jo ajat sitten.

Autenttisuus on houkutteleva, mutta lopulta pettävä kriteeri arvioida kenenkään pätevyyttä yhtään mihinkään. Sen sijaan kannattaa tarkkailla ennemminkin sellaisia ominaisuuksia kuin kompetenssi, rehellisyys, avoimuus, luonteenlujuus, todellisuudentaju ja pyrkimys puhua totta. Kuka tahansa voi olla autenttinen, siihen ei vaadita mitään. Kaikki muu vaatiikin jo ponnistelua. Siksi sekä kansat että niiden johtajat niin helposti valitsevat helpomman tien. Samasta syystä autenttisuuden tavoittelijan ei tarvitse hämmästyä, kun ansa laukeaa.

Ilmoittaudu Retoriikan kesäkouluun


Olli-Pekka Vainio

Olli-Pekka Vainio on ekumeniikan dosentti ja työskentelee Helsingin yliopistossa dogmatiikan yliopistolehtorina. Hänen tutkimuksensa ovat käsitelleet muun muassa erimielisyyden ongelmaa ihmisyhteisöissä sekä hyveellisen toiminnan mahdollisuuksia. Vapaa-ajallaan hän harrastaa elokuvia, tieteiskirjallisuutta ja erityyppisiä yrityksiä parantaa kuntoaan urheilemalla.

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.