Olen aina suhtautunut saarnamiehiin epäilevästi. He ovat vaikuttaneet epä-älyllisiltä yksinkertaistaessaan asioita. Nyt minustakin on tullut evankelista.
90-luvun lopussa seurasin Jari Sarasvuon nousua auditorioiden supertähdeksi ja koin miehen julistukset jopa niin häiritseviksi, että kirjoitin Ylelle kuunnelman, jossa yritin analysoida Sarasvuon taikaa. En onnistunut siinä. Teoksestani tuli viihdyttävä tekele, jolla oli hyvin vähän tekemistä tämän karismaattisen valmentajan kanssa.
Kun viime kesänä aloin kirjoittaa startup-pamflettia Elinkeinoelämän valtuuskunnalle, en vielä tiennyt ryhtyväni liukaskieliseksi konsultiksi.
Sitten se tapahtui. Sain oivalluksen. Löysin uuden näkökulman suomalaiseen liike-elämään. Tajusin, että aiemmat ajatuksemme startup-yritysten auttamisesta olivat riittämättömiä. Että startupien ongelma ei löytynytkään rahoituksesta tai julkisten tukien puutteesta. Ja samalla ymmärsin, että tilanteesta kärsi myös koko suomalainen liike-elämä.
Suomen yritysmaailmassa on valtava sukupolvien välinen kuilu. Suurissa firmoissa kiristetään kravattia ja karsitaan rönsyjä, startupeissa köyhäillään ja fantasioidaan menestyksestä Piilaaksossa.
Tähän oli saatava muutos. Tarvittiin kärjistystä, yksinkertaistusta ja retoriikkaa. Oli perustettava kansanliike, pistettävä pystyyn herätyskokouksia. Ja keskeisen sanoman piti olla: suomalaiset isot yritykset eivät pärjää ilman startupeja ja näiden tuomia ideoita ja energiaa.
Olin löytänyt Suomen pelastussuunnitelmani.
Ja kas: heti pamflettini jälkeen minusta tuli asiantuntija. Konsultti. Viime viikolla toimittaja soitti ja kysyi kantaani kehysriiheen. Kehysriiheen? Kuka minusta oli tullut?
Nyt lehdet soittelevat harva se päivä ja saan kutsuja asiantuntijatilaisuuksiin. Ja kyllä: tapaaminen Sarasvuon kanssakin on sovittu.