Vain oikeudenkäyntejä tuntematon luulee, että prosessaamisessa on kyse “todisteista” tai “todistajista”. Kehäkettu tietää, että oikeudenkäynnit ovat tarinankerrontaa.
Kun aloitin nykyisessä työssäni lakiasiaintoimisto Turre Legalissa, pomoni Herkko Hietanen totesi minulle, että oikeudenkäynnit ovat tarinankerrontaa. Väite oli mielestäni kummallinen. Oikeudessahan tarkastellaan faktoja todistajien ja todisteiden kautta!
Olin väärässä. Oikeudenkäynnit ovat tarinankerrontaa ja hyvä juristi on hyvä tarinankertoja.
Tämä ei tarkoita, että juristi valehtelisi. Päin vastoin: oikeudessa edustavat juristit eivät saa valehdella. Lisäksi kaikilla osapuolilla rikoksesta syytettyä lukuun ottamatta on velvollisuus puhua totta.
Uskottavan totuuden puhuminen on vaikeaa
Toden puhuminen on helppoa, mutta uskottavan totuuden puhuminen vaikeaa. Ei nimittäin riitä, että puhuu totta, vaan kertomuksen pitää myös kuulostaa uskottavalta.
Juristin tavoitteena on ajaa päämiehensä asiaa. Juristin tulee vakuuttaa tuomari oman päämiehensä kertomuksen oikeellisuudesta muita, kilpailevia kertomuksia vastaan. Kilpailevilla kertomuksilla tarkoitan, että ihmiset saattavat kokea samat tapahtumat täysin eri tavalla. Kaikki osapuolet kertovat tapahtumista omia versioitaan, jotka ovat usein eri tavoilla ristiriitaisia (näistä lisää kohta).
Juristin tehtävänä on seuloa todisteista, todistajista ja eri osapuolten kertomuksista esiin seikkoja, jotka tukevat oman päämiehen kertomusta. Näistä seikoista juristin tulee rakentaa päämiehen kertomusta tukeva tarinapalapeli, joka on koherentti, ymmärrettävä ja ennen kaikkea uskottava.
Jotta juristi onnistuisi rakentamaan tarinastaan uskottavan, hänen tulee kyetä sovittamaan keskenään ristiriitaisia ja epäuskottavia osasia yhteen.
Ristiriitoja ja epäuskottavuuksia
Oikeudenkäynneissä ristiriidat tapahtuvat pääasiallisesti kahdella eri tasolla. Ensimmäinen on tulkintojen taso, toinen faktojen taso.
Tulkintatasolla kyse on siitä, että ihmiset yksinkertaisesti tulkitsevat asioita ja ihmisiä eri tavoin. Kaikki puhuvat samoista tapahtumista, mutta kokevat ne eri tavoin: yhden mielestä henkilö oli vähän ärtynyt, toisen mielestä raivoissaan.
Faktojen tasolla taas kyse on siitä, että ihmiset muistavat faktat eri tavoilla. Nämä tavat saattavat olla toisensa poissulkevia. Yhden mielestä ovi oli auki, toisen mielestä ovi oli kiinni. Jos ovi oli kiinni, se ei voinut olla auki. Jos ovi oli auki, se ei voinut olla kiinni.
Epäuskottavuudet taas ovat tapahtumia, jotka ovat niin eriskummallisia, että ne yksinkertaisesti vaikuttavat epäuskottavilta. Ihmisillä on kuitenkin eriskummallinen taito hankkiutua hyvin erikoisiin tilanteisiin. Mitä erikoisempi tilanne, sitä erikoisemmin ihmiset voivat käyttäytyä. Usein nämä ovat niitä “Se vaikutti hyvältä idealta siinä tilanteessa” -kertomuksia.
Ihmiset siis a) tulkitsevat asioita eri tavalla, b) kokevat faktat eri tavoilla ja c) tilanteet voivat olla aidosti kummallisia. Tässä ristitulessa juristin tulee saada päämiehen kertomus vaikuttamaan loogiselta ja uskottavalta.
Tositarina eräästä kiintolevystä
Pääsin vuosia sitten seuraamaan erästä tapausta hyvin läheltä. Oleellista oli, oliko tapaukseen liittynyt mies ostanut tietokoneen kiintolevyn vai ei.
Kuinka uskottavalta kuulostaisi seuraava tarina: mies oli polkenut naapurikaupunkiin lainatakseen appiukkonsa autoa, jolla hän oli sitten ajanut takaisin kotinsa naapuriin tietokoneliikkeeseen, josta hän oli ostanut kiintolevyn.
Tarina on periaatteessa täysin mahdollinen. Se on kuitenkin epäuskottava. Miksi mies polkisi naapurikaupunkiin lainaamaan autoa kiintolevyn ostoa varten, jos tietokoneliike oli hänen naapurissaan? Miksi mies ei tarkistanut tietokoneliikkeen osoitetta kännykästään? Miksi mies ei mennyt tietokoneliikkeeseen suoraan pyörällä?
Vaikka tarina on epäuskottava, niin kuitenkin tapahtui.
Tapaus nimittäin sijoittuu 2000-luvun puoliväliin, jolloin GPS:t eivät olleet kännyköiden vakiovaruste. Mies oli tarkistanut tietokonekaupan osoitteen netistä. Koska mies oli juuri muuttanut kaupunkiin, hän ei tuntenut osoitteistoa. Kaupan osoite vaikutti miehestä tutulta, mutta miehen muistikuvien mukaan se oli jossain kaukana. Tämän vuoksi mies katsoi parhaaksi pyöräillä naapurikaupunkiin lainaamaan appiukkonsa autoa, jossa oli GPS-laite. Mies lähti autolla liikenteeseen ja hämmästyi, kun hän huomasi lähestyvänsä kotikulmiaan. Lopulta tietokoneliikkeen pihassa mies huomasi päätyneensä naapuriinsa! Mies osti kiintolevyn, palautti auton ja pyöräili takaisin kotiinsa.
Yhtäkkiä epäuskottava tarina vaikuttaakin paljon uskottavammalta. Juuri kaupunkiin muuttanut ei tunne uusia kotikulmiaan. Jos kännykässä ei ole GPS:ää, ei osoitetta tietenkään voi puhelimesta tarkistaa. Vähän pidemmälle matkalle kannattaa lähteä autolla. Se, että tietokonekauppa sattui sijaitsemaan miehen naapurissa, oli vain eriskummallinen sattuma.
Juristin tehtävänä on siis ensinnäkin huomata oleelliset tiedonjyvät ja toiseksi rakentaa niistä uskottavan kuuloinen kertomus, joka kykenee selittämään tapauksen outoudet.
Totuus on vielä monimutkaisempi
Yllä oleva tarina kiintolevystä oli tietysti esimerkkitarina, joka oli tarkoituksella suhteellisen yksinkertainen. Totuus on tietysti monimutkaisempi.
Monimutkaisuutta havainnollistaakseni linkkaan MTV:n ansiokkaaseen Syyllinen vai syytön -artikkeliin. Herkempiä varoitettakoon, että kyseessä on hyvin yksityiskohtainen kertomus seksuaalirikoksesta. Suosittelen kuitenkin tutustumaan artikkeliin, koska se kuvastaa hyvin sitä, kuinka monella tavalla osapuolten kertomukset voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa. Eli: MTV: Syyllinen vai syytön – Raiskasivatko Pete ja Samppa 18-vuotissyntymäpäiviään juhlineen naisen Helsingissä?
Nähdäkseni on kuitenkin selvää, että totuus on monimutkainen.
Juristilla on siis ykkösrivin paikka vaikuttaakseen siihen, päätyykö hänen päämiehensä vankilaan vai vapaalle jalalle. Tästä syystä juristin tulee olla mahdollisimman hyvä tarinankertoja. Juristin sanoilla on konkreettista merkitystä.
Siksi retorisilla taidoilla on merkitystä: ne ratkaisevat, oletko vanki vai vapaa.