Vanha ja vääristynyt tieto leviää nopeammin kuin minkä tahansa alan parhaiden asiantuntijoiden osaaminen. Tätä ongelmaa ratkottaessa viestintä on avainasemassa. Asiantuntija voi pohtia omaa viestintäänsä viestintästrategian kautta.
Muistan edelleen elävästi sen päivän, kun yliopisto-opintojeni aikana ajauduin Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereellä psykologian opiskelijoiden kahvihuoneella akateemiseen väittelyyn siitä, onko akateeminen tutkimustieto hyödyllistä, mikäli sitä ei sovelleta käytäntöön. Olin silloin sitä mieltä, että tieto täyttää tarkoituksensa vasta, kun sitä jollain tavalla osataan hyödyntää ja soveltaa. Olen tätä mieltä edelleen.
Usein kuulee puhuttavan ”tutkijankopeista”, joihin alojensa parhaatkin asiantuntijat lukittautuvat oman asiantuntijuutensa ja osaamisensa kanssa. Usein kuulee valitettavan siitä, miten tieteellinen ajantasainen tieto leviää liian hitaasti yhteiskunnassa hyödynnettäväksi. Sen sijaan vanhentunut tai vääristynyt tieto leviää median ja sosiaalisen median kanavissa hieman liiankin ärhäkästi. Miten tällaisiin ongelmiin voisi löytää ratkaisuja yksilö- ja yhteiskuntatasolla?
Viesti, viesti ja viesti!
Yksi olennaisimmista keinoista, jolla tutkimustietoa saadaan käytäntöön ja jolla katkotaan siivet vääristyneeltä tiedolta, on aktiivinen viestintä ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen. Se on tiedon tuomista tiettäväksi ja tarjoilemista sopivasti pureskeltuna ja palasteltuna yleisön kuultavaksi.
Kyse on myös monella tapaa ilmatilan valtaamisesta. Informaatiotyhjiöillä on tapana täyttyä jollain – joko oikealla tiedolla tai ”mutuiluun” pohjautuvalla ”mukafaktalla”. Jos et sinä alasi asiantuntijana täytä ilmatilaa, joku muu – kenties huonommin asian substanssin tunteva – tekee sen puolestasi.
Asiantuntijan tärkein tehtävä on ilman muuta syvä osaaminen ja tuntemus omasta substanssistaan. Väitän kuitenkin, että toiseksi tärkein tehtävä on omasta osaamisestaan viestiminen oikeilla foorumeilla, oikeille ihmisille ja oikealla tavalla. Vain sillä tapaa tapahtuu tarvittavaa kohtaamista eri alojen osaajien kanssa ja vain sillä tapaa tieto saadaan tutkijankopeista hyötykäyttöön. Kyse on tietotaidon ristiinpölytyksestä.
Asiantuntijan viestintästrategia
Millaisin keinoin asiantuntija voi omaa viestintäänsä tehostaa ja millaisia asioita viestinnässä on syytä ottaa huomioon? Tässä muutamia ajatuksia, kysymyksiä ja vinkkejä omaan asiantuntijaviestintääsi liittyen pohdittavaksi. Niiden kautta voit miettiä henkilökohtaista viestintästrategiaasi.
- Mikä on asiantuntijuutesi ydin?
Mistä asioista sinä olet kiinnostunut? Mihin asioihin olet perehtynyt? - Mikä on viestintäsi keihäänkärki?
Mitä asioita erityisesti haluat nostaa keskusteluun? ”Julkisuuteen mahtuu ihmisestä vain yksi leima” – minkä leiman itsellesi haluaisit? - Ketä haluat viestinnälläsi saavuttaa?
Mikä on sisältösi ja viestintäsi kohderyhmä? Ketä haluat puhutella ja saavuttaa viestilläsi? Haluatko vaikuttaa kotimaassa vai kansainvälisesti? - Millä foorumeilla haluat viestiä?
Ovatko sosiaalisen median kanavat Twitter, Linkedin, Youtube ja Facebook sinulle relevantteja kanavia? Entä oma blogi? Mitkä muut julkiset foorumit voisivat toimia? Entä oman alasi sisäiset foorumit? - Mikä on oma erottautuvuustekijäsi?
Millaisella ”äänensävyllä” (tone of voice) viestit? Mikä tekee viestinnästäsi houkuttelevaa, kiinnostavaa ja koukuttavaa? Miten pyrit interaktiivisuuteen ja saamaan yleisösi mukaan dialogiin kanssasi? - Paljonko haluat panostaa viestintään?
Kuinka paljon olet valmis käyttämään aikaasi viestintään? Millaisella frekvenssillä aiot tuottaa sisältöä erilaisiin kanaviin? Olisiko sinun syytä miettiä jonkinlaista julkaisukalenteria? - Mitä tavoittelet ja mihin haluat vaikuttaa?
Mihin tähtäät ja mitä tavoittelet asiantuntijana ja vaikuttajana? Millaista muutosta haluat saada aikaiseksi?
Näiden seitsemän kysymyksen kautta pääset ainakin alkuun oman asiantuntijaviestinnän strategiasi kanssa! Lisäksi kannattaa ottaa seurantaan sinua kiinnostavia viestijöitä omalta alaltasi sekä muilta aloilta ja ottaa opikseen heidän tavoistaan viestiä. Mallioppimisen voima on yllättävän suuri myös asiantuntijaviestinnässä! Mutta muista, että koska on kyse viestinnästä, kannattaa etsiä oma äänensä ja oma tapansa tehdä sitä!