Jokaisella meistä on oma tapa käyttää kieltä ja muotoilla ilmaisujamme. Toiset suosivat lyhyitä lauseita, toiset taas rönsyilevät. Jotkut käyttävät paljon adjektiiveja, toiset kierittelevät sanomansa alistuskonjunktioihin.

Puhe pohjautuu selkäydinkommunikointiin

Ihmisen luontainen tapa puhua ei kerro verbaalisista taidoista ja lahjakkuudesta. Tämä ”selkäydinkommunikointi” muotoutuu persoonallisuuden ja temperamentin pohjalta. Lapsuudenkoti ja kasvuympäristö muokkaavat sitä. Myös sukupolvi vaikuttaa selkäydinkommunikaatioon.

Avoin ihminen käyttää puheessaan ja kirjoituksessaan rikasta, kuvailevaa kieltä ja vaihtelevia lauserakenteita. Varautuneempi kanssakulkija panostaa tasaiseen asiailmaisuun ja suosii negaatioita.

11-vuotias tyttäreni käyttää sosiaalisen median kirjainlyhenteiden lisäksi puheessaankin paljon lyhyitä lauseita ja lyhyidenkin sanojen lyhenteitä. Koska = kosk, eikä = eik. Ehkä vain todistaakseen, etten minä tod tajua mitään!

Kommunikaatiosabluunat kirkastavat viestintää

Selkäydinkommunikaatiota on kautta aikojen yritetty muovata monin eri tavoin.  Tavoitteena on ollut, että oma viestintä puhuttelisi paremmin erilaisia ihmistyyppejä. Siis että se koskettaisi. Tai viesti kirkastuisi paremmin. Eri menetelmistä ehkä tunnetuin on NLP.

NLP:n perusajatuksena on muotoilla tekstimuotoista, suullista tai kirjallista ilmaisua sellaiseksi, että sanojen tasolla luomme mielleyhtymiä asioiden fyysisyydestä kinesteettisille ihmisille, auditiivisia assosiaatioita kuuntelua kaipaaville ja visuaalisia mielikuvia näköaistin avulla ajatteleville. Esimerkiksi seuraavalla tavalla:

”Toivon, että kuulette tämän ehdotuksen ydinviestin ja että kykenette näkemään siinä mahdollisuuksia ja tarttumaan niihin.”

Tällaisten kommunikaatiosabluunoiden käyttö tuntuu – hmm, tai näyttää, kuulostaa, miten vain – järkevältä. Eikö olisi hienoa kyetä viestimään entistä isommalle joukolle niin, että viesti menee jakeluun kerrasta? Olisiko viisasta opetella enemmän vaikuttamistekniikoita?

Teoriassa tietenkin kyllä. Käytännössä kuitenkin alitajuntamme on viisaampi kuin järkemme. Jos yritämme tietoisesti vaikuttaa toisen alitajuntaan, helposti horjutamme vahingossa erästä puheen peruskiveä, luottamusta puhujaa kohtaan.

Luottamus on puhujan peruskallio

Jos ilmaisemme itseämme taitavasti opetelluin fraasein, mutta emme ole aidosti oma itsemme, on riski, että meihin ei luoteta. Jos puhuja ei vaikuta aidolta persoonalta, hän ei lunasta luottamusta, vaikka sanoma itsessään kolahtaisi. Jos vielä herää epäily, että viesti on laskelmoidusti ilmaistu, vastaanottaja vaihtaa emotionaalisesti toiselle kanavalle.

Myös monet kultteihin liittyvät hokemat tuntuvat falskeilta kultin ulkopuolisten mielestä. Tällaisia ovat esimerkiksi ”I can do it” ja ”we love you”. Vaikka tarkoitus ja tahtotila voivat olla hyviä, on selvää, että lauseet eivät nouse puhujan ydinpersoonasta.

Luottamus on kaiken vuorovaikutuksen peruskallio. Siksi kömpelö aitous tehoaa paremmin kuin opeteltu varmuus.