
Kesäkoulun viimeinen ilmoittautumispäivä 28.5.
Viimeinen ilmoittautumispäivä Retoriikan kesäkouluun on 28.5. Tämän jälkeen ilmoittautumisia ei vuoden 2013 Kesäkouluun oteta enää vastaan. Toimi siis vielä, kun…
Viimeinen ilmoittautumispäivä Retoriikan kesäkouluun on 28.5. Tämän jälkeen ilmoittautumisia ei vuoden 2013 Kesäkouluun oteta enää vastaan. Toimi siis vielä, kun…
Heinäkuun neljäntenä päivänä viime kesänä pienlentokone starttasi ja nousi varhain aamulla Pociunain kaupungista Liettuasta suuntanaan Euroopan viimeinen diktatuuri, Valko-Venäjä. Kone…
Olin maanpuolustuskorkeakoulussa opettamassa kadeteille esiintymistaitoa. Olin puhunut kohta puolitoista tuntia ja tajusin, että jäljelläolevana aikana en ehtisi mitenkään käydä läpi…
Itsestään selvän ottaminen on aina innostavaa. Tein juuri työtapa-analyysin, jossa pohdin, miten toimin työssä. Luupin alla olivat mm. johtaminen, esimiestyö…
Johtajuus on sitä, että kantaa vastuuta enemmästä kuin mihin annettu valta ulottuu. Johtajuus on voima, jota ammennetaan kahden hengenlahjan välisestä…
Suomalainen yrittäjä on surkea otus. Vatsa kuralla puurtavan hikiniskan saumat onnistumiseen ovat olemattomat, sisältäähän termi “yrittää” jo tappion ja tuhon….
Sähköposti on kuollut. Näin on julistettu jo vuosia, mutta kummasti se vain porskuttaa työelämän viestintävälineenä. Rinnalle on tullut muitakin keinoja,…
Väittelyssä on noloa heittää kehään ad hominem -argumentti: Sinun neuvosi työn organisoinnista ovat aivan turhia, koska olet työtön. Ilman muuta…
Presidentinvaalikampanjan jälkeen minulta on usein kysytty miten löytää oikeat ihmiset. Miten löysin ne ihmiset, jotka antoivat aikansa, kasvonsa ja luovuutensa…
Erilaiset kansalaisjärjestöt ja muut aktivistiryhmät viljelevät usein retoriikkaa, jossa toistuu maailman muuttamisen idea. Kuulijan annetaan ymmärtää, että hän voi toimillaan,…
Viestintätaidot ovat äärettömän tärkeitä. Retoriikan kesäkoulussa vinkkejä saa kansalliselta ja kansainväliseltä huipulta inspiroivassa porukassa.
Juha Jokinen, Defose Oy