Miten estää ideavarkaus kokouksessa?

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa esität idean, mutta se ohitetaan hiljaisuudella? Hetkeä myöhemmin joku toinen kokouksessa oleva sanoo saman asian, ja yhtäkkiä hänen ideaansa ylistetään.

Tämä tilanne on monelle harmillisen tuttu, mutta mistä se johtuu? Henkilön asema tietenkin vaikuttaa: johtajien puhetta kuullaan enemmän ja heidän sanomisiaan saatetaan myötäillä.

Sen lisäksi ihmiset sotkevat helposti kuulemansa asian ja sen esittäjän toisiinsa. Haloefekti selittää, että jos jostakusta on muodostunut positiivinen kuva, tämä hyvä käsitys leviää kaikenlaiseen, mitä hän tekee tai sanoo.

Kuuntelemme helposti eniten niitä, joista pidämme. Tykkääminen voi olla kiinni myös triviaaleista seikoista, kuten vaikka ennestään tuttu nimi tai että ollaan kotoisin samalta seudulta. Tiedetään myös, että miellyttävä ulkonäkö antaa epäreilua etumatkaa: hyvännäköiset pankinjohtajat saavat tutkitusti keskimäärin parempaa palkkaa.

Ilmiö kannattaa siis tiedostaa. Mutta valpas kokouksen vetäjä voi estää tilanteita, joissa toisen ajatus otetaan omiin nimiin. Tässä neuvoni sinulle, joka johdat kokouksia:

  1. Älä anna tärkeän ideointikokouksen lipsahtaa käyntiin ilman kunnollista aloitusta. Esittele kokouksen alussa osallistujat, kerro heidän roolistaan ja osaamisestaan, ja että kaikkien ajatukset ovat yhtä tärkeitä. Tämä vaihe on erityisen tärkeä niille, jotka ovat ehkä uusia kasvoja tai nuorempia osaajia.
  2. Eri ideoiden reilua käsittelyä voi edistää menetelmillä, joissa ehdotus erotetaan sanojasta. Jos ideat kirjataan nimettöminä, niitä arvioidaan paremmin sisällön perusteella ilman, että puhujan asema tai vaikkapa voimakas esiintymistyyli vaikuttaa päätöksiin.
  3. Jos kuitenkin huomaat, että kokouksessa aikaisemmin sanottu ehdotus saa huomiota vasta, kun joku toinen sanoo sen, estä ideavarkaus muistuttamalla, että se on jo sanottu. Ohjaa keskustelu lempeästi mutta jämäkästi takaisin alkuperäiseen ideaan: ”Hyvä pointti, Pekka. Tämä muistuttaa Annan aiempaa ehdotusta. Anna, kerrotko lisää ajatuksestasi?”

Sekin kannattaa muistaa, että ideasi napannut ei todennäköisesti tee sitä tahallaan. Ihmisten ajatus vaeltelee ja keskittyminen herpaantuu.

Toisen aikaisemmin esittämä ajatus saattaa tuntua aivan aidosti uudelta ja omalta, kun se pulpahtaa mieleen vähän eri muodossa.

ILMOITTAUDU RETORIIKAN KESÄKOULUUN


Mari Kiviniemi

Mari Kiviniemi on viestinnän ammattilainen, valintamuotoilija ja kulttuuriantropologi, joka haluaa tuoda lisää käyttäytymisen ymmärrystä viestintään. Mari on tehnyt töitä julkishallinnossa ja konsulttina, ja erityisesti hän tuntee terveys- ja sote-aiheet.

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.