On lukuisia syitä odottaa Retoriikan Kesäkoulua saapuvaksi, mutta tänä vuonna kaksi on ylitse muiden. Ihmiselle, jota kiinnostaa vuorovaikutus, vaikuttaminen, aivot, tunteet ja empatia, seminaaripäivä huipentuu kahteen naispuhujaan. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että kognitiivisen neurotieteen edustajat Katri Saarikivi ja Tali Sharot nyrjäyttävät aivoni jälleen.
Miten niin jälleen?
Katri Saarikivi nyrjäytti aivoni ensimmäisen kerran viime kesänä. En muista, mistä kuulin tästä fantastisesta empatiatutkijasta, mutta kun kuulin, kahlasin Yle Areenasta läpi kaiken materiaalin, jossa hän on käynyt edes kääntymässä. Kun katsoin Raakel Liekin haastattelun Saarikiven kanssa ja opin, miten empaattisten tiimien kollektiivinen älykkyys pesee keskiälykkyysosamäärältään korkeammalla tiimillä pöytää, olin mennyttä.
Löydät kyseisen infon videosta kolmen minuutin kohdalta alkaen: https://areena.yle.fi/1-3062467
Tali Sharot puolestaan nyrjäytti aivoni helmikuussa, kun osuin häneen vahingossa YouTuben syövereihin eksyttyäni. Sharot avasi videollaan, miksi faktatieto ei saa ihmistä – edes älykästä – muuttamaan mieltään. Sitä kun on aina ajatellut, että äly auttaisi taistelemaan uskomuksia vastaan, niin tämä video sai aivot jälleen sijoiltaan.
Tietoa, joka lisää tarpeellista tuskaa
Ottaen huomioon, kuinka tärkeä työkalu aivot meille jokaiselle on, on suorastaan käsittämätöntä, kuinka huonosti edelleen tunnemme mielemme ja tunteidemme toimintaa. Toisaalta ymmärrettävästi niin, sillä mitä enemmän oman mielen toimintaan tutustuu, sitä enemmän sitä meinaa masentua. On melko lamaannuttavaa oppia, että emme ole lainkaan niin älykkäitä, rationaalisia tai oikeassa, kuin sitä on ikänsä antanut itsensä kuvitella.
Toisaalta Saarikiven opit empatiasta, kollektiivisesta älystä ja yhteistyön voimasta tuovat myös lohtua. Ehkä olemme yksilöinä välillä hieman kelvottomia, mutta jos opimme hyvät vuorovaikutustaidot ja empaattisen tavan tehdä yhteistyötä, pystymme kuitenkin lajina voittamaan petoeläimet, jotka ovat nopeampia, voimakkaampia ja suurempia kuin me.
Olen siis varautunut siihen, että Retoriikan kesäkoulun iltapäivän naispuhujat eivät välttämättä tee minua onnellisemmaksi. Mutta se tiedon mukanaan tuoma tuska tulee silti tarpeeseen. Enkä siksi malttaisi odottaa, kuinka aivoni jälleen menevät sijoiltaan, kun nämä kaksi naista avaavat ihmismielen saloja työelämän ja vaikuttamisen näkökulmasta.