Retoriikan kesäkoulu – taas aivan käsillä!

Pari yötä ja sitten lähtee, taas! Kahdeksas Retoriikan kesäkoulun seminaari on käsillä. Keskiviikkona Suomen tunnetuimpiin kriisiviestijöihin lukeutuva Katleena Kortesuo (joka myös toki on Kesäkoulun apulaisrehtori) vetää aiheesta timmin workshopin Vanajanlinnassa. Ja hänen peräänsä torstaina puikkoihin astuu puhetaidon moninkertainen Euroopan mestari John Zimmer, joka jakaa osaamisensa salat niin ikään päivän workshopissa.

Perjantaina luvassa on kauan rakennettu seminaari Verkatehtaalla otsikolla Vaikuta tai kuole. Huippupuhujat ja toinen toistaan mielenkiintoisemmat aiheet johdattavat meidät kesäkoululaiset jälleen aivojen kuntosalille ja viestintätaitojen tankkaamoon.

Vaikuta tai kuole kuulostaa radikaalilta teemalta – ja sitähän se on. Yksikään organisaatio – ei sen paremmin yritys kuin ministeriö – pysy toimintakykyisenä, jos se ei ole vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Ja jos se ei kykene vaikuttamaan muihin, se on kuin lastu laineilla, muiden vietävänä. Retoriikan kesäkoulussa annetaan välineet siihen, kuinka voimme vaikuttaa ja viestiä tehokkaasti ja olla huomennakin elinvoimaisia.

Perjantaina päivän avaa hollantilainen karismaguru Pacelle van Goethem. On ilo kuulla, minkälaiset työkalut hän antaa meille jokaiselle olla henkilökohtaisessa viestinnässämme karismaattinen ja vaikuttava.

Äänibrändääjä Lauri Domnick tietää, minkälaisissa äänimaisemissa päivämme vietämme ja miten ne meihin vaikuttavat. Hänen tietonsa perustuu paljolti siihen, että hän on ollut suunnittelemassa monia äänimaisemia, joiden vaikutuspiirissä mekin olemme tehneet ostopäätöksiämme. Perjantaina kuulemme lisää!

On ilo saada mukaan Suomen tekoälyn grand old man Timo Honkela. Parantumaton sairaus on saanut hänet pistämään osaamisensa likoon ihmiskunnan hyväksi. Hän kertoo meille tästä kokemuksestaan ja suunnittelemastaan rauhankoneesta.

Eivät vain yksilöt ja organisaatiot viesti ja vaikuta. Tätä tekevät myös valtiot. Joskus vaikuttamiskeinot ovat rohkeita, toisinaan röyhkeitä. Näiden aiheiden asiantuntija on englantilaisen The Guardian lehden toimittaja, maailman tunnetuimpiin tutkiviin journalisteihin lukeutuva Luke Harding, joka on kirjoittanut kirjan vaikuttamisesta USA:n presidentinvaaleihin ja kertoo meille nyt viimeisimmät uutiset aiheesta.

Minkälaista on työ ja vuorovaikutus tulevaisuudessa? Siitä on syvällistä tietoa Helsingin yliopiston aivotutkija Katri Saarikivella. Suosittu luennoitsija kertoo meille empatiasta, vuorovaikutuksesta ja ihmiskeskeisen työn tulevaisuudesta.

Jos muutamme mieltämme ja omaksumme uusia ajatuksia, aivoissamme tapahtuu vinhoja asioita. Miten viesti tulisi esittää, että aivomme olisi altis muutoksille? Näitä kysymyksiä on tutkinut syvällisesti maailmankuulu neurotieteilijä Tali Sharot, joka saapuu Yhdysvalloista Retoriikan kesäkouluun antamaan kovien tieteiden vinkit viestijöille.

Retoriikan kesäkoulu on sekoitus parhaiden puhujien kiinnostavimpia opetuksia, hedelmällisiä kohtaamisia ja railakkaan rentoa meininkiä. Eikä kaikki rajoitu seminaaripäivän puheenvuoroihin, koska onhan Kesäkoulussa etkot ja onhan myös jatkot.

Haluatko virittäytyä tunnelmaan? Hassu kysymys, tietenkin haluat! Lue tästä Retoriikan kesäkoulun blogin tuoreimpia kirjoituksia ja katso täältä tuottamamme puhujahaastattelut.

Nähdään Kesäkoulussa!

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.