Vaikuttamistaitojen huippuosaamista Retoriikan kesäkouluun tuovat Jari Sarasvuo, Juhana Torkki ja Sami Kuusela.
Sami Kuusela (kuvassa oikealla) on startup-guru, jonka helmikuussa julkaistu pamfletti Hupparihörhö ja bisnesmies (EVA 2013) on synnyttänyt vilkasta keskustelua kasvuyritysten tulevaisuudesta. Kuuselalla on monipuolinen yrittäjätausta. Hänen tunnetuin projektinsa on nyt jo edesmennyt mutta merkittävää kansainvälistäkin huomiota saanut Sofanatics-verkkopalvelu, jonka avulla penkkiurheilijat saattoivat kannattaa suosikkijoukkueitaan kotisohvalta satojen ja tuhansien muiden fanien kanssa.
Juhana Torkki puhui Retoriikan kesäkoulussa myös viime vuonna. Hänen kutsumisensa uudelleen oli paikallaan, koska osallistujat valitsivat hänet tapahtuman parhaimmaksi esiintyjäksi. Torkki on puhetaidon kouluttaja, suositun Puhevalta-kirjan kirjoittaja, jonka vaikutus suomalaisen puhetaidon kehitykseen viime vuosina lienee suurempi kuin yhdenkään toisen yksittäisen henkilön.
Jari Sarasvuo ei juuri esittelyjä kaipaa. Sarasvuo on kaikkien tuntema yrityskouluttaja, mediaesiintyjä ja yhteiskunnallinen kommentoija, jonka esiintymiset eivät jätä ketään kylmäksi. Sarasvuon ehtymätön ideavirta synnyttää innostusta ja herättää vastustusta, mutta pakottaa aina ajattelemaan. Viime aikoina hän on synnyttänyt pyörteitä eetteriin puhumalla joka tiistai tunnin ajan Radio Yle Puheen aalloilla.
Näiden loistavien esiintyjien lisäksi Retoriikan kesäkoulun osallistujat pääsevät todistamaan Jussi Lähteen vetämän debatin, jossa sanan säilää käyttävät Mauri Pekkarinen ja Jyri Häkämies. Riikka Kämppi kertoo, kuinka presidentti (melkein) tehtiin, ja Tomas Mazetti paljastaa, kuinka sissimarkkinoija voi saada diktaattorin erottamaan kenraaleja.