Ilmiselvä vastaus kysymykseen on: ei kannata. Mutta miksi ei? Perustelu vaatiikin jo hieman aikaa. Harva ihminen avoimesti haluaa elvistellä omilla ansiollaan. Sen sijaan meille on tyypillisempää tehdä se huomaamattamme tai epäsuorasti.

Jo ennen kuin poliittinen tilanne levisi käsiin USA:ssa edellisten presidentinvaalien myötä, tutkijat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, millaisia vaikutuksia on retoriikalla ja käytöksellä, joka leimaa toisen moraalisesti alempiarvoiseksi. Tätä ihmisille varsin tyypillistä piirrettä on tavattu kutsua nimellä moral grandstanding, joka voidaan kääntää vaikkapa moraaliseksi patsasteluksi.

Moraaliseen patsasteluun syyllistytään silloin, jos sanoilla tai teoilla luodaan arvoasetelma itsen ja muiden välille siten, että henkilö pyrkii liittämään itseensä sellaisia tavoiteltavina pidettyjä piirteitä, joita kaikilla muilla ei ole.

Patsastelijalla voi toki olla omasta mielestään hyvä syy toimilleen. Hän voi myös pyrkiä kohti aidosti hyvää asiantilaa. Ikävä kyllä patsastelu johtaa erittäin helposti aivan päinvastaiseen tulokseen.

Patsastelijan yhtenä motiivina on tunnustuksen ja hyväksynnän (recognition) saaminen. Patsasteluun voi yhdistyä myös vilpillisyys. Henkilö voi esittää olevansa huolestunut jonkin ihmisryhmän kohtelusta, vaikka ei todellisuudessa välitä asiasta. Tällöin patsastelu on vain keino kerätä hyväksyntää, ja esimerkiksi poliitikkojen kohdalla kannatusta.

Poliittisessa keskustelussa patsastelua voidaan käyttää rajaamaan jotkut henkilöt julkisen tilan ulkopuolelle esimerkiksi esittämällä, että heidän kannattamansa näkemykset ovat luonteeltaan sellaisia, että niistä keskustelukin on jo itsessään epämoraalista.

Patsastelun tunnuspiirteet

Kuinka sitten tunnistaa patsastelu? Justin Tosi ja Brandon Warmke (Tosi & Warmke 2016) listaavat viisi tyypillistä piirrettä.

Toisto: Patsastelija toistaa ja vahvistaa muitten esittämää moraalista paheksuntaa puheenvuoroilla, jotka eivät edistä keskustelua, vaan ainoastaan osoittavat, että henkilö haluaa kuulua johonkin ryhmään eikä johonkin toiseen. Käytännössä tämä on pyrkyryyttä. Kun yleinen ilmapiiri on selvä, patsasteleva pyrkyri haluaa tukea juuri tätä sopivasti nosteessa olevaa kantaa. Kiintoisaa on, että lehdistö ja sosiaalinen media usein suorastaan odottavat julkisuuden henkilöiltä tämänkaltaista toistoa esimerkiksi vaatimalla erilaisia irtisanoutumisia toisten törttöilyistä.

Vahvistaminen: Toiston yhteydessä kantoja on usein vahvistettava, jotta oma asia saataisiin paremmin esiin. Tätä voidaan kutsua moraaliseksi kilpavarusteluksi. Jos joku toinen vain paheksuu, toisen on vaadittava poliisin tutkintaa, kolmannen välitöntä rangaistusta ja niin edelleen.

Liioittelu: Jotta oma asia saataisiin paremmin esiin, ongelmatilanteita on usein luotava keinotekoisesti. Kärpäsistä on tehtävä härkäsiä. Pienet rikkeet tulee esittää suurina. Vastaavasti moraalisen paheksunnan rajoja on jatkuvasti laajennettava.

Emotionaalinen ylireagointi: Näkyvyyden saaminen voi usein edellyttää performansseja, joissa tuodaan näyttävästi esiin tunteita. Tunteidenosoituksen kautta voidaan osoittaa, kuinka henkilö sympatisoi jotakin ryhmää tai osoittaa julkisesti oman haavoittuvaisuutensa. Patsastelun kontekstissa tunteiden näyttö toimii signaalina, joka vahvistaa konkreettisesti eroa itsen ja muiden välillä.

Itsestäänselvyys: Patsastelija esittää tyypillisesti oman näkemyksensä itsestäänselvyytenä, jota ei tarvitse perustella. Perustelun tarjoaminen tai sen pyytäminen voidaan jopa nähdä itsessään moraalittomana tekona.

Moraalisen paheksunnan osoittaminen ei kuitenkaan ole aina väärin, eivätkä paheksunnan osoittajan motiivit ole aina alhaiset. Lisäksi pyrkimys syyttää vaikkapa yllämainituilla perusteilla jotakuta toista patsastelusta voi olla itsessään patsastelua.

Jopa silloin, kun joku esittää moraalista paheksuntaa hyvillä perusteilla, seuraukset voivat olla yhteiskunnallisesti vahingollisia. Luultavasti koska moraalisella paheksunnalla on joskus hyviä seurauksia, siihen turvaudutaan silloinkin, kun ei välttämättä kannattaisi. Kyseessä on siis varsin monimutkainen asia.

Patsastelun aiheuttamat paheet

On monia syitä, miksi patsastelulla voi olla vahingollisia seurauksia julkiselle keskustelulle.

Patsastelu tekee kyyniseksi. Osa patsastelijan motivaatiosta nousee oman ryhmän motivoinnista. Se kuitenkin vieraannuttaa sellaiset, jotka eivät ole jo valmiiksi ryhmän jäseniä. Tämä puolestaan lisää poliittista polarisaatiota, koska ääripäiden välissä olevat menettävät halunsa sekaantua julkiseen keskusteluun leimatuksi tulemisen pelossa.

Patsastelu johtaa moraalisen kielen inflaatioon. Jos kaikki debatin osapuolet toimivat niin kuin ihmiset tyypillisesti toimivat, molempien on lisättävä koko ajan pökköä pesään. Kun panoksia on jatkuvasti kasvatettava, ihmiset turtuvat. Vaaditaan yhä näyttävämpiä performansseja ja suurempia tunteita. Lisäksi rajat alkavat hämärtyä sen suhteen, milloin moraalinen tuohtumus on oikeutettua ja milloin se on turhaa.

Patsastelu kasvattaa polarisaatiota. Tufts Universityn tutkijat (Legault, Gutsell, and Inzlicht 2011) huomasivat, että jos kiistanalainen tilanne esitetään tavalla, joka leimaa jonkun osapuolen, seurauksena on asenteiden ja vastakkainasettelun koveneminen. Usein tähän riittää vain tiettyjen latautuneiden, ihmisiä jakavien termien käyttö. Näin käy jopa silloin, kun kaikki ovat päämääristä pitkälti samaa mieltä.

Esimerkkitapauksessa käytettiin kahta pamflettia, joista ensimmäisessä luki ”On mukavaa tavata ihmisiä toisista kulttuureista” ja toisessa ”Minun ystäväni ovat ennakkoluulottomia”. Jälkimmäinen ei vähentänyt koehenkilöiden ennakkoluuloja – päinvastoin se lisäsi kielteisiä asenteita.

Patsastelija vääristää moraaliset ihanteet. Menestyksekkään julkisen keskustelun ja politiikan yksi keskeinen tavoite on siltojen rakentaminen ja laajan konsensuksen saavuttaminen. Tämä pakostakin edellyttää toisten kuuntelemista ja erilaisten kantojen avointa ja myötämielistä tulkintaa sekä laajaa huolta kaikista yhteiskunnan jäsenistä.

Patsastelija siirtää huomion yhteisöstä itseensä ainakin osittain. Tosi ja Warmke arvioivat, että patsasteluun liittyy usein narsistinen ja egoistinen ulottuvuus. Samalla he korostavat, että patsastelu ei välttämättä tarkoita, että henkilö olisi narsisti, sillä hänellä voi olla toiminnalleen myös muita motiiveja.

Patsastelusta puhehyveisiin

Kuinka sitten välttää patsastelua?

Patsastelun tunnistaminen voi auttaa ihmisiä näkemään vahingollisen retoriikan lävitse, jolloin yllyke patsasteluun voi pienentyä. Patsastelun sijasta tulisi viljellä puhetta, joka toteuttaa demokraattisia hyveitä. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat.

Tähtää puheellasi ensisijaisesti ymmärryksen lisäämiseen, ei vastustajan voittamiseen.

Pidä esillä hyvää päämäärää ilman, että pyrit likaamaan vastustajaasi.

Älä vetoa itsestäänselvyyksiin, vaan esitä selkeitä argumentteja, ja pyri vastaamaan sinulle esitettyihin argumentteihin.

 

Lähteet

Legault, Lisa, Jennifer N. Gutsell, and Michael Inzlicht. 2011. “Ironic Effects of Antiprejudice Messages: How Motivational Interventions Can Reduce (but Also Increase) Prejudice.” Psychological Science 22 (12): 1472–77.

Tosi, Justin, and Brandon Warmke. 2016. “Moral Grandstanding.” Philosophy & Public Affairs 44 (3): 197–217.