Suomessa on perinteisesti ajateltu, että kaikkia on kohdeltava samalla tavalla. Se on reilu meininki. Perheen lapsille tulee antaa yhtä paljon rakkautta ja mahdollisuuksia, ja työpaikoilla samasta työstä tulee saada sama palkka. Ihmiset ovat ihmisinä tasa-arvoisia eikä rikas ole parempi kuin köyhä. Näinhän sen pitää mennä.
Samalla tavalla -ajattelumalli ei kuitenkaan välttämättä ole aina tasa-arvoista. Tasa-arvoinen toiminta ottaa huomioon yksilölliset erot ja tarpeet. Toinen saattaa tarvita ja haluta paljon tukea kaikkeen tekemiseensä, kun taas toinen on itseohjautuva ja hänelle riittää, että annetaan tavoite ja deadline.
Jos näitä kahta täysin erilaista kasvatetaan tai johdetaan samalla tavalla, toinen kärsii.
Mikäli tukea tarvitseva, varovainen yksilö joutuu selviämään haasteista yksin, hän kokee turvattomuutta ja stressaantuu. Itseohjautuva yksilö sen sijaan menettää motivaationsa, jos hänen ei anneta päättää vapaasti, miten hän pääsee annettuihin tavoitteisiin.
Kun yhdistetään samalla tavalla -ajattelu joustamattomaan, hierarkkiseen, autoritääriseen johtamiseen, jota ikävä kyllä yhä näkee, tuloksena on ongelmia. Silloin päädytään tasapäistämään ihmisiä ja samalla kadotetaan suuri potentiaali kouluissa ja työpaikoilla.
Kulttuurissamme arvostetaan ja palkitaan vaatimatonta ja harkitsevaa käytöstä sekä nöyrää asennetta opettajaa tai esimiestä kohtaan. Suulaat ja auktoriteettien päätösvaltaa kyseenalaistavat ”häiriköt” on pyritty saamaan ruotuun keinolla millä hyvänsä.
Häiriköinnin taustalla on kuitenkin yleensä tunne epäreilusta kohtelusta ja turhautumisesta. Häirikkö saattaakin pohjimmiltaan olla luova, älykäs ja itsenäinen yksilö, joka kokee, ettei häntä hyväksytä eikä hän voi toteuttaa itseään. Turhautuminen voi purkautua negatiivisesti häiriköintinä tai masentumisena. Koulusta ei noin vain lähdetä, mutta työpaikoilla autoritäärinen johtamistyyli ja mikromanageeraus karkottavat itsenäiset tekijät.
Ensimmäiset DISC-persoonallisuusprofiilit kehitettiin jo 1920-luvulla ja vuorovaikutusanalyysi on Suomessakin ollut aktiivisessa käytössä yritysvalmennuksissa 80-luvulta. Vuosikymmenien aikana kertyneen datan perusteella tiedetään, että suomalaisista valtaosa kuuluu vakaaseen ja tunnolliseen vuorovaikutustyyppiin.
Vakaat ja vaatimattomat ovat niitä, joihin voi luottaa: he tekevät työtään tasaisesti ja väsymättä ja jos väsyttääkin, pistävät viidettä tai kuudetta vaihdetta kehiin. He tuottavat tasaisesti ja tunnollisesti sen, mikä on sovittu. Ilman heitä rattaat eivät pyörisi.
Yritykset, yhteisöt ja yhteiskunta tarvitsevat kuitenkin myös boksin ulkopuolelta ajattelua, innovaatioita ja luovia ratkaisuja. Itseohjautuvat kyseenalaistajat ovat silloin kullanarvoisia. He ovat muutosvetureita ja niitä, joilla tehdään suuria voittoja.
Hevosihminen kun olen, olen käyttänyt hevosia havainnollistamassa asiaa: on olemassa suomenhevosia, jotka eivät jätä pulaan, vaikka maailma ympärillä sortuisi. Suomenhevoset ovat tasaisia, luotettavia ja monipuolisia kumppaneita ja yleensä helppoja käsitellä. Suomenhevonen ehkä lämpenee hitaasti mutta jaksaa pitkään.
Suomenhevosella ei kuitenkaan tuoda kotiin ruusukkeita huippuluokan este- tai koulukisoista. Niihin tarvitaan aivan toisenlaisia hevosia: nollasta sataan kiihtyviä lämminverisiä. Ne ovat usein hankalia käsitellä ja päivästä riippuu, huvittaako niitä tehdä yhteistyötä vaiko ei. Mutta kun saavuttaa tällaisen hevosdiivan luottamuksen ja kunnioituksen, palkintoja satelee.
Viimeksi Helsinki International Horse Show’ssa nähtiin konkreettinen esimerkki, mitä vääränlaisesta johtamistyylistä seuraa. Kuumiin estehevosiin tottuneet maailman huippuratsastajat pantiin hupiohjelmanumerossa suomenhevosten selkään, ja miten kävi? Kiltit ja kuuliaiset suomenhevoset kielsivät ja pudottivat esteitä yksi toisensa perään.
Miksi?
Koska suomenhevosiin tottumattomat eivät ymmärtäneet ratsastaa tarpeeksi selkeää tietä esteelle. He piiskasivat ratsujaan vauhtiin ja koittivat oikaista mahdollisimman lyhyttä tietä esteille aikaa säästääkseen.
Osa ratsastajista hoksasi homman jujun ja yhteistyökin alkoi sujua. Hitaasti mutta varmasti -taktiikka on suomenhevosille sopiva. Suomenhevoselle pitää hyvissä ajoin näyttää seuraava este ja raipan ja kovan ajamisen sijasta sitä pitää kehua ja kiittää nätisti taputtelemalla.
Mitä tästä opimme? Viisas johtaja mukauttaa johtamistyyliään.
Oman vuorovaikutustyylinsä tiedostava ja muita ymmärtävä johtaja saa työtiimistään irti paljon enemmän kuin pomo, joka kohtelee kaikkia tismalleen samalla tavalla. Viisas johtaja luo turvallisuushakuisille työntekijöille turvalliset puitteet onnistua työssään ja samaan aikaan antaa haasteita ja vapautta luoville ja itsenäisille työntekijöille. Näin tiimin jokainen jäsen pystyy tekemään parhaansa.
Ei ole epäreilua johtaa eri tavalla erilaisia yksilöitä. Se on win-win.