Aivan kohta se on käsillä! Seitsemäs Retoriikan kesäkoulu starttaa huomenna John Yorkin tarina-workshopilla Vanajanlinnassa ja huipentuu perjantaina Hämeenlinnan Verkatehtaalla koko päivän seminaariin. Allekirjoittanut ja koko Kesäkoulun tiimi on innosta ja odotuksesta soikeana, ja uskon että niin ovat myös osallistujat.
Tänä vuonna saamme kuulla imponoivia puheenvuoroja teemalla Johda muutosta. On mahdotonta, että saisimme ajettua minkäänlaisia muutoksia läpi ilman vaikuttavaa viestintää. Todelliset muutoksen tekijät ovat niitä, jotka saavat muut innostumaan ja näyttävät suuntaa. Siihen tarvitaan sattuvia sanoja ja painavaa puhetta. Retoriikan kesäkoulu tarjoaa välineitä juuri tähän.
Perjantain seminaarissa kuulemme F-Securen Mikko Hyppöseltä, miten avata monimutkaisia asioita suurelle yleisölle. Hyppönen on Suomen tunnetuimpia tietoturvallisuuden asiantuntijoita ja aivan mahtava puhuja.
Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin käy läpi median ja vaikuttamisen monimutkaista suhdetta. Appelsinia – todellista median vaikuttajahahmoa – pääsee kuulemaan harvoin mihinkään, mutta perjantaina siihen on mahdollisuus.
Mahtavaa on saada lavalle myös Mari K. Niemi, Suomen tunnetuimpia politiikan tutkijoita ja kommentaattoreita. Häneltä jos keltä saa kirurgisen tarkan näkemyksen siitä, millä tavalla suomalaiset poliitikot pyrkivät muuttamaan maailmaa sanoillaan ja puheillaan.
Jälleen kerran meillä on vieraita Englannista. Tällä kertaa todistettavasti eniten brittiläistä tv-draamaa tuottanut John Yorke, draaman ja tarinan tunnetuimpia asiantuntijoita maailmassa. Hän kertoo, kuinka voimme hyödyntää tarinoiden voimaa.
Meille puhuu myös suoraan Downing Street 10:stä saapunut Tim Kiddell, joka on toiminut kolmen Britannian pääministerin puheenkirjoittajana. Minkälaista hänen työnsä on? Kuinka nämä maailman huippujohtajat ovat pyrkineet vaikuttamaan kuulijoihinsa?
Päivän päättää Barack Obaman pääpuheenkirjoittajana toiminut Cody Keenan. Voimme katsoa minkä tahansa Obaman jälkimmäisen presidenttikauden valloittavan puheen ja Keenan on ollut sitä laatimassa. Kuinka Obama pyrki muuttamaan asioita puheillaan – ja kuinka näitä puheita laadittiin?
Retoriikan kesäkoulun tarkoitus on antaa osallistujille osallistujille rautaisia oppeja ja työkaluja omien alojensa huippuosaajilta. Tätä on odotettavissa myös perjantaina Verkatehtaalla. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, luvassa on myös railakkaan rento päivä ja paljon upeita kohtaamisia vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa.
Hyvä osallistuja, jos et meinaa pysyä nahoissasi (niin kuin me), suosittelemme mielen rahoittamiseksi lukemaan Retoriikan kesäkoulun blogia ja katsomaan tuottamiamme puhujahaastatteluita.
Nähdään Kesäkoulussa!