Paskapuhe on puhetta, jossa ainoastaan sanotun vaikutuksella kuulijaan on väliä, totuudella ei lainkaan. Päänsotkeminen puolestaan kääntää kuulijan maailman ylösalaisin puhujan tarkoitusperiä edistääkseen. Molemmilla manipuloidaan kuulijaa.
Kirjoitin taannoin Retoriikan kesäkoulun blogissa paskapuheen syvimmästä olemuksesta. Paskapuheen ja manipulaation kanssa yhteiseen käsitteiden verkostoon lisään nyt uuden sanan, pään sotkemisen (engl. mindfucking). Päänsotkemisen käsitteellisen ja eettisen analyysin on esseistisessä kirjassaan Mindfucking (Acumen, 2008) tarjonnut englantilainen filosofi Colin McGinn.
Paskapuheen syvin olemus
Paskapuhe on puhetta, jossa puhuja ei ole kiinnostunut puheensa totuudellisuudesta, vaan ainoastaan sen vaikutuksesta kuulijaan. Paskanpuhuja voi siis puhua tottakin, mutta totuus ei häntä kiinnosta. Paskanpuhujaa kiinnostaa vain se, mitä hän puheellaan saa kuulijassa aikaan.
Kaikkein tavallisin paskanpuhuja yrittää saada kuulijan tekemään mitä paskanpuhuja haluaa tai omaksumaan hänelle suotuisia asenteita. Paskanpuhuja pyrkii myös esittämään itsensä suotuisassa valossa, jotta puheen kohde uskoisi häntä.
Paskapuhetta ja paskanpuhumista voidaan pitää moraalisesti ongelmallisina, koska ne rapauttavat totuudellisuutta arvona. Pyrkimys totuuteen on ihanne, joka koskee niin yksilöitä kuin yhteisöitäkin. Ilman tätä ihannetta keskinäinen yhteytemme alkaa vääjäämättä taipua kohti manipulaatiota.
Paskanpuhuminen rapauttaa keskinäistä luottamustamme. En kykene luottamaan sinuun enkä sanoihisi, jos käy ilmi, että yrität vaikuttaa minuun paskapuheen keinoin. Luottamus ja totuudellisuus kietoutuvat yhteen.
Manipulatiivisuus puolestaan on pahe, jossa vuorovaikutukseen ryhdytään lähinnä toisen ihmisen asenteiden ja käyttäytymisen muokkaamiseen kyseenalaisin keinoin.
Päänsekoittaja tunkeutuu aivoihisi
Paskapuheen vastaanottajaksi joutuminen voi olla ärsyttävää ja rasittavaa. Jos taas päätäni yritetään sotkea, voi tämä olla paljon raskaampaa. Se voi herättää katkeruutta ja kokemuksen siitä, että minun autonomiaani rikotaan – päähäni tunkeudutaan ilman lupaani. Paskanpuhuminen on selvästikin eräänlaista manipulaatiota: siinä yritetään vaikuttaa kuulijaan vääristelemällä tietoa. Pään sotkeminen on myös manipulaatiota, mutta ilkeämielisempää sellaista.
Paskanpuhuja yrittää vaikuttaa kohteeseensa syöttämällä tälle väärää informaatiota. Päänsekoittaja puolestaan yrittää eräänlaista aivopesua, jossa kohteena olevan henkilön koko päätöksentekokoneistoa ravistellaan. Päänsekoittaja pyrkii kiepauttamaan kuulijan koko maailmankuvan ympäri asentoon, joka suosii päänsekoittajan tarkoitusperiä.
McGinn esittää, että päänsekoittaminen ei kuitenkaan ole vain negatiivinen termi. Sillä voidaan viitata myös positiivisiin, ihmisen koko maailmankuvaa järkyttäviin kokemuksiin. Vaikkapa mystinen kokemus voi sekoittaa ihmisen pään tavalla, joka nostaa henkilön onnellisuuden uudelle tasolle. Jokin upea elokuva tai kirja voi sotkea katsojan tai lukijan pään hyvällä tavalla.
Samaan tapaan jokin merkittävä tieteellinen löytö voi sekoittaa ihmisen pään. Ajatellaan vaikkapa siirtymää maakeskeisestä mallista aurinkokeskeiseen maailmankuvaan. Tämä todellakin sekoitti ihmisten päät.
Tavallisesti sanaa käytetään kuitenkin negatiivisessa mielessä. Päänsotkeminen on toisen ihmisen henkisen autonomian rikkomista, järkyttämistä ja tuhoamista – ihmisen syvimpien tuntojen manipuloimista. McGinn puhuu eräänlaisesta ihmismielen raiskaamisesta, jossa henkilölle tärkeitä ajatuksia, tunteita ja asenteita kontrolloidaan vastoin hänen tahtoaan. Tämä on ihmismieltä kohtaan suunnattua väkivaltaa.
Sofisti ei piittaa totuudellisuudesta
McGinn pitää antiikin sofisteja ensimmäisinä päänsotkijoina. Sofisteja ei kiinnostanut totuus, vaan he pyrkivät voittamaan minkä tahansa väittelyn kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen eniten maksavan laskuun. Sofisti on se, joka järkevän argumentaation sijaan vetoaa tunteisiin ja manipuloi kuulijaa muillakin keinoin.
Filosofi Platon kritisoi sofisteja juuri siitä, ettei heitä kiinnostanut totuus. Päänsekoittamisen vastakohtana onkin siten järkevä puhe ja pyrkimys vakuuttaa toinen käyttäen järkeviä argumentteja. Toiseen vaikuttaminen järkevällä argumentaatiolla ei siis voi olla päänsotkemista.
Jotta tällainen ero voitaisiin tehdä, on oltava olemassa joitakin järkevän argumentaation ja logiikan yleisiä sääntöjä. Ankara relativisti voisi kuitenkin väittää, ettei tällaisia oikeasti ole olemassa. Todellisuudessa kaikki puhe pyrkii sotkemaan toisten päät ja vakuuttamaan ihmiset keinolla millä hyvänsä. Lopulta siis kaikessa puheessa olisi kysymys vain ja ainoastaan vallasta toisten ylitse.
En tässä yhteydessä ala väittää relativistille vastaan muuta kuin toteamalla relativismin hinnan. Jos kaikki puhe on vain vallankäyttöä, seuraa tästä se, että myös kärsivän vähemmistön puheet ovat yhtä lailla pyrkimyksiä saada valtaa enemmistön ylitse. Tällöin vaikkapa puolustussotaa käyvän maan viestintää tulisi pitää yhtä lailla vallankäyttönä kuin tähän maahan keksityillä perusteilla hyökänneen maankin propagandaa. Totuutta ei tästäkään asiasta olisi todellisuudessa olemassa. Pidän tätä kuitenkin absurdina johtopäätöksenä, joten en ole vakuuttunut radikaalin relativismin totuudesta.
Pään sotkemisen psykologia
Jos haluan sotkea toisen ihmisen pään, on minulla oltava hyvä psykologinen silmä. Päänsotkeminen ja manipulaatio edellyttävätkin harjoittajaltaan ihmismielen tuntemusta enemmän kuin arkiselta valehtelijalta. Pään sotkeminen on taitolaji.
Pitää ymmärtää, miten ihmisiä saa höynäytettyä, kuinka heidän ajattelunsa ja tunteensa normaalisti toimivat. Hyvä manipuloija ymmärtää, miten uhri saadaan epävarmuuden tai tyytymättömyyden tilaan. Hän tietää, mistä narusta vetää, jotta uhrin viha kuohahtaa. Manipulaattori iskee kiinni ihmisten irrationaalisiin, syviin pelkoihin ja huolenaiheisiin saadakseen aikaan sisäistä jännitettä.
Jotta uhrin pään sotkeminen onnistuu, tarvitsee manipulaattorilla olla suhteellisen paljon valtaa. Hieman samaan tapaan kuin narsistinen paskanpuhuja myös pään sotkija pyrkii synnyttämään kuulijassa luottamusta manipulaattoria kohtaan uhrin sitä huomaamatta. Jos haluan sotkea sinun pääsi, on minun saatava sinut luottamaan minuun ja pitämään minua auktoriteettina.
Näin pään sotkeminen onkin nimenomaan vallan väärinkäyttöä. Siksi sitä tekevät usein ihmiset, joille muut ovat antaneet auktoriteettiaseman – ikään kuin pääsyn heidän omaan mieleensä.
Propagandalla pää sekaisin
McGinn huomauttaa, että niin yksilöt kuin yhteisötkin voivat syyllistyä pään sotkemiseen. Yhteisöjen kohdalla puhutaan indoktrinaatiosta ja propagandasta. Erilaiset kultit voivat syyllistyä jäsentensä aivopesuun. Monet valtiot harjoittavat systemaattista propagandaa kansalaisten päiden sotkemiseksi.
Propaganda ei siis ole vain valehtelua ja petosta. Pään sekoittamiseen pyrkivä propaganda ei pelkästään syötä kohteelle väärää informaatiota, vaan pyrkii aktiivisesti käyttämään hyväkseen kohteen heikkouksia. Tehokas propaganda vetoaa ihmisten pelkoihin ja huolenaiheisiin käyttämällä hyväkseen ennalta tunnettua kuvastoa ja symboleja.
Helppoja välineitä pään sotkemiseen ovat esimerkiksi ihmisten vieraita kansoja tai muita ryhmiä vastaan tunnetut ennakkoluulot. Näitä voidaan vahvistaa luomalla valheellisia uhkakuvia.
Jotta kollektiivinen päiden sotkeminen onnistuu, on valtion toimittava samoin kuin monien kulttien, jotka eristävät kohteensa muista ihmisistä ja muusta tiedosta. Jotta voin käyttää emotionaalisia heikkouksiasi ja ennakkoluulojasi omien päämäärieni tukemiseksi, on minun esitettävä itseni luotettavana auktoriteettina ja lisäksi kontrolloitava tiedollista ympäristöäsi tavalla, joka poistaa siitä soraäänet.
Tässä paljastuu jälleen kerran manipulaation ylivaltaa edellyttävä luonne. Mitä tehokkaammin pystyn kontrolloimaan sitä tietoa, johon sinulla on pääsy, ja niitä ihmisiä, joita tapaat, sitä paremmin kykenen sotkemaan pääsi. Näin avoin yhteiskunta, jossa tieto virtaa vapaasti ja jossa ihmiset tapaavat toisiaan vapaasti, on propagandaan ja manipulaatioon perustuvan yhteiskunnan verivihollinen. McGinn toteaakin, että yhteiskunnat, jotka sotkevat kansalaistensa päitä eniten, ovat juuri niitä, joissa tiedonvälitys on kaikkein epäitsenäisintä.
Teoksessaan GULAG: vankileirien saaristo Alexandr Solzhenitsyn antaa kylmäävän kuvan yhteiskunnasta, jonka kyynisesti sotkee kansalaistensa päitä saadakseen nämä ideologiansa taakse. Eräässä luvussa Solzhenitsyn laskee kuinka monta valhetta yksittäisen ihmisen on arkipäivänsä aikana teeskenneltävä uskovansa, jotta voisi elää rauhassa. Luku lähestyy neljääkymmentä.
Valtiossa, jossa ei ole oikeutta eikä lakia, ihmisten päät sotketaan vakuuttamalla heille, että he kuitenkin elävät maailman oikeudenmukaisimmassa maassa. Solzhenitsyn kuvaa sitä psykologista väkivaltaa, jota valtio kansalaisia kohtaan harjoittaa, kun he eivät saa enää uskoa edes omia silmiään ja omia kokemuksiaan.
Lisäksi tässä valtiossa ihmisten katkeruutta niin hyväosaisia ja taidokkaita ihmisiä kuin myös muita kansallisuuksia kohtaan käytetään hyväksi tavalla, jolla oikeutetaan kokonaisten yhteiskuntaluokkien ja kansojen systemaattinen tuhoaminen.
Näemme nyt kuinka paljon pelkkää valehtelua vaarallisempaa pään sekoittaminen on: propagandisti voi saada kokonaiset ihmisryhmät niin sekaisin, että he tukevat ja hyväksyvät hirvittävää väkivaltaa ja tuhoa aiheuttavat toimet, vaikka he samalla uskovat olevansa hyviä ihmisiä.
Vastatoimia
Kun arvioimme eettisesti omaa vaikuttamiseen tähtäävää toimintaamme, on pään sotkemisen vaara tärkeä ottaa huomioon. Ensinnäkin meidän on aina pyrittävä järkevään argumentaatioon ja vältettävä vetoamista ihmisten heikkouksiin ja ennakkoluuloihin.
Toisekseen on olennaista, että puhuja tai viestijä antaa itsestään totuudellisen kuvan toisille ihmisille. Manipulaatio edellyttää juuri sitä, että esitän itseni toisille harhaanjohtavalla tavalla. Jos taas asetan itseni totuuden valoon, on manipulaation riski pienempi.
Kolmanneksi on tärkeää, ettei mikään auktoriteetti saa automaattisesti tiedollista monopolia. Tiedon vapaa kulku ja mahdollisuus haastaa tiedollisia auktoriteetteja on välttämätöntä propagandan tunnistamiseksi ja sen levittämisen estämiseksi.
On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei tiedollisen auktoriteetin haastaminen ole aina rationaalista. Usein on hyvinkin rationaalista luottaa tunnettuihin tiedollisiin auktoriteetteihin, vaikkapa tieteeseen.
Manipulaatio ja pyrkimys sotkea toisten päät rapauttavat niin totuudellisuutta kuin ihmistenvälistä luottamustakin. Siksi ne ovat erityisen suuria ongelmia aikana, jolloin meidän pitäisi kyetä laajamittaiseen yhteistoimintaan kohdataksemme sotien ja ympäristökatastrofien uhat.