Ennakkoluulot mielletään tavallisesti moraalisesti tuomittaviksi asenteiksi, jotka perustuvat tiedon puutteeseen tai silkkaan ilkeyteen. Jokainen meistä on varmasti joskus saanut kuulla kehotuksen: älä ole niin ennakkoluuloinen!
Muutama sananen käytetyistä käsitteistä. Suomen kielen sana ennakkoluulo kuulostaa negatiiviselta, koska ”luulohan ei ole tiedon väärti”. Kyseessä ei siis ole faktapohjainen tieto, vaan epämääräinen luulo. Englannin kielessä sanat prejudice tai prejudgment toimivat eri tavoin. Niissä keskeinen termi (to judicate, to judge) liittyy harkintaan tai arviointiin. Kyseessä on rationaalinen arvio, joka tehdään ikään kuin etukenossa olemassa olevan tiedon pohjalta ennen uuden tiedon arviointia. Suomessakin voidaan puhua ennakkokäsityksistä tai ennakkoasenteista, jotka ovat hieman neutraalimpia käsitteitä kuin ennakkoluulo. Jatkossa puhun kuitenkin ennakkoluuloista, koska se on yleisempi ja luonnollisempi käsite.
Varsinkin poliittisessa puheessa voidaan yhtäältä käyttää ennakkoluuloihin liittyvää kieltä. Tämä tapahtuu usein tekemällä yleistyksiä. Toisaalta samaan aikaan ennakkoluuloja ja yleistyksiä käyttävää puhetta voidaan paheksua moraalisesti siitä, että siinä lausutaan todellisuudesta epätosia väitteitä. Mitä ennakkoluulopuheesta oikein pitäisi ajatella?
Rutgersin yliopiston psykologian professori Lee Jussimin mukaan ennakkoluuloja koskeva arkikäsitys on kuitenkin pahasti pielessä. Jussimin mukaan ennakkoluulot ovat monissa tapauksissa inhimillisen ajattelun järkeviä, tilastollisesti perusteltuja ja aivan välttämättömiä osia.
Me ihmiset elämme maailmassa, jossa tietoa on usein saatavilla rajallisesti ja päätöksiä on tehtävä nopeasti. Tässä tilanteessa yleistykset eivät ole ajattelun virheitä vaan sen luonnollisia perusrakenteita. Se, mitä me kutsumme ennakkoluuloiksi, on usein todennäköisyyksiin perustuva arvio, jota ilman inhimillinen ajattelu ja toiminta olisivat mahdotonta.
Ennakkoluulot eivät siis ole väitteitä siitä, että jokin ryhmä tai sen yksittäinen edustaja aina ja joka tilanteessa käyttäytyisi tietyllä tavalla, vaan siitä, että esimerkiksi tietyt toimintatavat ovat keskimäärin yleisempiä tietyissä konteksteissa. Tällaiset yleistykset voivat olla empiirisesti paikkansapitäviä ja monin tavoin hyödyllisiä.
Mietipä tilannetta, jossa kävelet syrjäisellä, pimeällä kadulla. Ensimmäisessä skenaariossa vastaasi tulee lauma partiolaisia, jotka tunnistat heidän huiveistaan ja reippaasta yhteislaulusta. Toisessa skenaariossa kohtaat joukon vahvasti humaltuneita moottoripyöräjengin liiveihin sonnustautuneita suurikokoisia miehiä. Jos päätät muuttaa suuntaasi toisessa skenaariossa, toimit täysin rationaalisesti. Partiolaiset harvemmin hyökkäävät sivullisten kimppuun. Vaikka on mahdollista, että liivijengin tapauksessa kyseessä on täysin viaton moottoripyöräharrastajien joukko, heidän humalatilansa luo tilanteeseen tietyn arvaamattomuuden elementin, jota on aivan perusteltua välttää.
Jussim korostaa, että suuri osa sosiaalipsykologisesta tutkimuksesta on yliarvioinut ennakkoluulojen virheellisyyttä ja aliarvioinut niiden tarkkuutta. Hänen mukaansa useimmat stereotypiat osoittautuvat tutkimuksissa yllättävän hyvin todellisuutta vastaaviksi. Tämä ei tietenkään tee niistä moraalisesti ongelmattomia, mutta se tekee niistä ymmärrettäviä.
Ennakkoluulot eivät myöskään ole sama asia kuin syrjintä. Ihminen voi (ja hänen tulisikin) tunnistaa tilastollisia eroja ryhmien välillä ilman, että hän kohtelee yksilöitä epäoikeudenmukaisesti. Ongelma syntyy vasta silloin, kun yleistyksistä tehdään umpimielisiä moraalisia tuomioita tai jos pidetään vaikkapa mahdottomana sitä, että yksilö ei voisi poiketa ryhmäodotuksista. Kaikki moottoripyöräjengiläiset eivät ole rikollisia eivätkä kaikki partiolaiset ole puhtaita pulmusia.
Asuessani Yhdysvalloissa silmiini osui kerran lehdessä erikoinen uutinen. Kaksi amish-uskonlahkoon kuuluvaa nuorta miestä oli tuomittu huumekaupasta. Koska minulla oli ennakkoluulo, jonka mukaan amishit ovat tyypillisesti hyvin lainkuuliaista väkeä, olin tietenkin yllättynyt. Mutta kaksi asiaa voi olla totta yhtä aikaa:
- Amishit Melvin ja Alvin ovat huumerikollisia.
- Huumerikollisuus on amishien keskuudessa todella harvinaista.
Toisin sanoen ennakkoluulot muuttuvat ongelmallisiksi silloin, kun ne korvaavat yksilöllisen arvioinnin sen sijaan, että toimisivat alustavina ajattelun lähtöoletuksina.
Jussimin mukaan ennakkoluulot ovat väistämättömiä. Ilman kykyä tehdä nopeita yleistyksiä ihmisen kognitiivinen järjestelmä jämähtäisi paikalleen. Täydellinen ennakkoluulottomuus ei olisi rationaalisuuden huippu, vaan vajoamista koomaan. Siksi moraalinen ihanne ei voi olla ennakkoluulojen täydellinen poistaminen, vaan niiden kriittinen hallinta. Meidän tulee olla tietoisia rajoista ja puutteista, olla alttiita korjaamaan niitä evidenssin valossa ja kyetä erottamaan joukkoa koskeva tilastollinen arvio yksilöitä koskevasta arviosta.
Loppujen lopuksi: ennakkoluulot eivät ole automaattisesti hyviä, mutta ne ovat syvästi inhimillisiä. Ne ovat osa samaa kognitiivista koneistoa kuin kaikki muukin järkevä päätöksenteko. Me emme voi elää ilman ennakkoluuloja, mutta meidän tulisi oppia elämään niiden kanssa siten, etteivät ne estä meitä arvioimasta todellisuutta tarkemmin.