”Leadership!” ”We need leadership.”
Muistan vieläkin silloisten jenkkikollegoideni hehkun heidän puhuessaan siitä, miten maailma tarvitsee johtajuutta. Amerikkalainen yhteiskunta on aina odottanut, että joku osoittaa johtajuutta. Presidentti, Yhdysvallat kansana, yritys, mielipidevaikuttaja ja jopa tavallinen opiskelija. Amerikkalaisille johtajuus on arvo.
Se oli aikaa, jolloin suomalaisen kuva johtajasta oli isoa sikaria poltteleva ison pöydän takana istuva isokeskivartaloinen herrasmies. Hän junaili, komensi, järjesteli, osallistui, otti kantaa. Hänen uskottavuutensa nojasi hänen asemaansa, varallisuuteensa ja verkostoonsa, jonka jäsenet olivat keskenään hyviä veljiä.
Vaikka suomalainen johtajaidea on muuttunut, niin vieläkin olisi vaikea kuvitella ministerin tai pörssiyhtiön johtajan astuvan mikrofonin ääreen ja sanovan ääni väristen: ”Me tarvitsemme johtajuutta.” Ja perään pitkä tauko. Ilman äänen värinää ja pitkää taukoa hän ehkä voisi sen sanoa. Ehkä.
Johtajuus on eri asia kuin olla johtajan asemassa.
Johtajana oleminen perustuu annettuun tai otettuun valta-asemaan, nimitykseen tai muuhun viralliseen oikeutukseen. Sen on ennen kaikkea yksilöön liitetty rooli, jota vahvistetaan ulkoisilla tunnusmerkeillä, kuten taloudellisilla etuuksilla ja määräysvallan käytöllä. Nykyinen organisaatioajattelu edellyttää pääsääntöisesti, että yhteisöllä on asemavallan omaava johtaja.
Johtajuus puolestaan on sekä yksilöön että ryhmään liittyvä ominaisuus. Se perustuu henkilön luonteeseen, taitoon, asiantuntemukseen, karismaan, kommunikaatiokykyyn, uskottavuuteen, verkottumiseen ja muuhun usein epäviralliseen. Ryhmän harjoittama johtajuus voi olla sitä, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen.
Tai se voi olla sitä, että ryhmä tukee muodollista johtajaa tai että ryhmän sisällä on ajattelua ja toimintaa, joka vie ryhmää eteenpäin. Eri tilanteissa ryhmän eri yksilöt näyttävät suuntaa. Organisaatiokin voi osoittaa johtajuutta, kuten Apple tekee.
Johtajuuteen pätee pitkälti sama kuin hyvään puheeseen, eli antiikista periytyvin sanoin: logos, ethos, pathos. Logos-johtaja on toimialaosaaja ja johtamisen taidon hallitseva henkilö. Pathos-johtaja ymmärtää ihmisen mielenliikkeet ja tunteet, omat ja muiden. Ethos-johtaja on uskottava persoona, oikea ja sopiva henkilö juuri käsillä olevan tehtävään.
Johtajuus liikkuu erityisen paljon ethoksen eli uskottavuuden areenalla, kun taas muodollinen johtaja voi olla tyyppinä epäuskottava ja silti säilyttää asemansa. Johtajan ympärillä saattaa olla etevien asiantuntijoiden porukka, joka pitää huolen siitä, että homma hoituu. Tai hänellä voi olla omistajasuvun tai puolueen vahva tuki, joka tavallaan tarjoaa hänelle ethoksen.
Uskottavuusprofiilimme rakentuu monista tekijöistä, kuten luonteenpiirteistä, moraalista, osaamisesta, kokemuksesta, viestinnästä ja suhteesta johdettaviin. Osa uskottavuudesta on tilannesidonnaista: olen uskottava yhdessä tilanteessa tai roolissa ja epäuskottava toisessa. Lisäksi huomattava osa uskottavuutta on piilossa olevaa elämäntarinaani, hävittyjä ja voitettuja taisteluita, kriisejä, saavutuksia, sellaisia jotka korkeintaan itse tiedän.
Uskottavuuteni vahvistuu, jos minusta näkyy, että olen oma itseni enkä yritä esittää jotain, jota en ole. Uskottavuuteni murenee, jos liputan jonkun asian puolesta, mutta en itse toteuta sitä omassa arjessani. Kuusikymppisenä päätoimiseksi golffariksi siirtynyt ei voi uskottavasti puhua työurien pidentämisen puolesta.
Mietiskellessäni tätä uutiset kertovat Pohjois-Korean kolmen suuren johtajan palvonnasta. Oman kansansa keskellä he ovat uskottavia persoonia, kansan hyväntekijöitä. Muun maailman silmissä he ovat häiriköitä, joihin liittyy jopa koomisia piirteitä.
Entä Hitler? Uskottavuutta hänessä oli vaiheessa, jossa saksalaisten itsetunto oli nujerrettu. Ulkomaailma ei aluksi pitänyt hänen uhoaan kovin uskottavana, sitten häneen liitettiin pelottavaa uskottavuutta. Entä oliko hänessä johtajuutta, moraalista suunnannäyttäjää? Johtaja hän oli, mutta jälkimaailman tuomio kuuluu, että hänen johtajuutensa oli hukassa.
Luutnantti Vilho Koskelassa ja alikersantti Antero Rokassa oli uskottavuutta ja johtajuutta. Keillä muilla sitä on ollut?
Juttelin näistä johtajuusmietteistä kollegani Petri Lehtipuun kanssa. Hän muisteli American Society for Qualityn vuosittaisia konferensseja, joissa väkeä palkittiin ansiomerkeillä. Saatesanat aloitettiin yleensä: ”N.N. has demonstrated leadership in …” N.N. oli ollut edelläkävijä vaikkapa tilastollisten menetelmien käyttöönotossa jollakin toimialalla. Mukana piti olla annos sitkeyttä, pelkkä onnenkantamoinen ei vielä kertonut johtajuudesta.
Edelläkävijyyttä ja sitkeyttä, yes. Lisäksi johtajuuteen kuuluu moraalinen ulottuvuus. Johtajuus on toden totta arvolatautunut ilmiö, äänen väristyksellä tai ilman.