Kun oikeudessa paras tarina ratkaisee, viestin tulee olla kunnossa. Kuten viime kirjoituksessani kerroin, juristin tehtävänä on kertoa looginen tarina, joka kykenee selittämään kertomuksen epäjohdonmukaisuudet.
Viime postauksessa kertomani tarina kiintolevystä oli kuitenkin suhteellisen yksinkertainen esimerkki. Usein jutut ovat kiintolevytarinaa paljon monimutkaisempia härdellejä, joista on hankala sanoa, mistä yksi ratkaisun kannalta relevantti tosiseikka alkaa ja toinen loppuu. Tästä syystä juridinen viestintä noudattelee omia lainalaisuuksiaan, jotka usein poikkeavat tavallisen viestinnän konventioista.
On selvää, että juridisen viestinnän tulee olla selkeää. Mutta mistä selkeys muodostuu? Tietysti loogisuudesta, mutta pelkästään se ei riitä. Selkeyteen vaaditaan muutakin.
Esittelen kolme tapaa, joilla juristi tekee esityksestään selkeämmän. Säännöt pätevät erityisesti kirjoitettuun tekstiin, sillä puhutut esitykset ovat hieman anteeksiantavampia.
1) Passiivi on pahasta: tekijä tulee nimetä
Tavallisessa viestinnässä passiivin käyttö on täysin hyväksyttävää. Usein passiivin käyttö tekee tekstistä helppolukuisempaa ja soljuvampaa. Mahdolliset väärinymmärryksetkään eivät ole iso ongelma.
Juridiikassa on tietysti toisin. Vaikka viranomaiset ja tuomioistuimet käsittelevät juttuja tasan niin kauan kuin niiden käsittely kestää ja kaiken sanottavansa saa varmasti sanoa, tiettyjä viestintätilanteita on rajoitettu. Vaikkapa esitutkinnan loppulausunnon tai oikeudenkäynnin loppupuheenvuoron voi pitää vain kerran, eikä viranomainen tai tuomioistuin lähtökohtaisesti pyydä niihin selvennyksiä. Jos viestintäsi niissä ontuu, ikävä juttu.
Varsinkin kirjallisissa viesteissä on tärkeää välttää passiivia.
Passiivi on ajattelun laiskuutta. Passiivin käyttö kertoo usein siitä, etteivät osapuolet ole miettineet, miten jokin asia oikeasti menee. Passiivia käyttämällä välttää nimittäin helposti kiusalliset kysymykset siitä, kenen vastuulla jokin asia on tai olisi ollut. Usein juridiikassa on kuitenkin kyse nimenomaan siitä, kenellä vastuu jostakin asiasta on.
Mieti seuraavaa virkettä, joka voisi hyvin olla jostain sopimuksesta: “Myyjä ja ostaja sopivat, että toimitus tapahtuu joka perjantai. Tavarat tarkastetaan ennen luovuttamista ostajalle.” Molemmilla osapuolilla on varmasti jokin näkemys siitä, mitä he ovat sopineet. Todellisuudessa he eivät ole sopineet juuri mistään, paitsi että jotain toimitetaan ja se jokin pitää tarkastaa. Se, kenen vastuulle nämä toimet kuuluvat, jää kuitenkin hyvin epäselväksi. Passiivit poistamalla tilanne selkeytyy:
“Myyjä toimittaa tavarat ostajan liiketiloihin joka perjantai. Ostaja tarkistaa myyjän toimittamat tavarat ennen kuin myyjä luovuttaa tavarat ostajalle.”
Nyt on selvää, että toimitus on myyjän vastuulla. Muuten olisimme saattaneet nähdä tilanteen, jossa myyjä ihmettelee, miksi ostaja ei ole tullut noutamaan tavaroita myyjän varastolta. Tai tilanteen, jossa ostajan vastaanottamat tavarat ovatkin sekundaa ja ostaja ihmettelee, miksei myyjä ole tarkastanut tavaroita ennen luovutusta…
Passiivi siis suojelee oikeudenkäynneiltä jo ennakkoon. Jos haluat kirjoittaa selkeää tekstiä, älä käytä passiivia.
2) Yhdellä asialla tulee olla vain yksi nimi
Tyypillisesti ihmiset oppivat jo ala-asteella, että kirjoitelmissa ei pidä toistaa samoja sanoja. Yksi helppo tapa toiston poistamiseksi on synonyymien käyttö. Jos teksti koskee vaikkapa kansanedustajia, näitä voi välillä kutsua poliitikoiksi tai vallankäyttäjiksi.
Juristi ei käytä synonyymejä. Asioilla on vain ja ainoastaan yksi nimitys ja sitä nimitystä tulee käyttää vähintään kunkin viestintätilanteen ajan.
Syy termitotalitarismiin on sama kuin passiivikiellossa: viestinnän tulee olla mahdollisimman yksitulkintaista. Siksi juristi käyttää vain yhtä termiä. Ei siis näin: “Ostaja noutaa metallituotteet Rahtuselta. Metallipaja Möttönen voi käyttää tavaroita haluamiinsa tarkoituksiin, kunhan ostaja on maksanut toimituksen myyjälle.” Ilmeisesti ostaja ei ole Rahtunen, mutta onko Rahtunen myyjä? Ja onko ostaja Metallipaja Möttönen? Ehkä on, ehkä ei. Emme voi tietää – vastaus vaatisi koko sopimukseen tutustumista. Mutta vaikka sopimuksessa olisi määritelty, että ostajana toimii Metallipaja Möttönen, miksi ottaa riski siitä, että joku ymmärtää väärin?
Parempi siis tehdä näin: “Ostaja noutaa tavarat myyjältä. Ostaja voi käyttää tavaroita haluamiinsa tarkoituksiin, kunhan ostaja on maksanut toimituksen myyjälle.”
Samaa termiä käyttämällä tietää, että kyse on täysin samasta asiasta. Ja jos jossain kohdassa käyttää eri termiä, pitäisi hälytyskellojen soida: joku on käyttänyt väärää termiä vahingossa, tai sitten hän puhuu ihan eri asiasta. Joka tapauksessa tilanne tulee selvittää vastapuolen kanssa mahdollisimman pian. Saman termin käyttäminen on siis eräänlainen varhainen hälytysjärjestelmä.
3) Nimellä on väliä
Tavallisessa elämässä sillä ei juuri ole väliä, millä termillä mitäkin asiaa kutsuu. Toki väärän termin käyttämisellä voi päätyä hassuihin tilanteisiin tai joutua pilkan kohteeksi, mutta harvoin siitä isompia ongelmia seuraa.
Sen sijaan juridiikassa tulee kiinnittää huomiota siihen, millä nimellä mitäkin asiaa kutsuu.
Yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävät oikeustapaukset jakautuvat siviilijuttuihin ja rikosjuttuihin. Siviilijuttujen termistö on erilainen kuin rikosjuttujen. Jos juristi käyttää rikosjutussa siviilijutun termistöä, juristi antaa itsestään epäammattimaisen ja osaamattoman vaikutelman. On syytä palauttaa mieleen juristin ydintehtävä. Juristin tulee vakuuttaa tuomari oman päämiehensä kannan oikeellisuudesta. Jos tuomari pitää juristia epäammattimaisena ja osaamattomana, tämä voi vaikeuttaa juristin tehtävää oleellisesti.
Hyvän juristin pitää siis käyttää oikeita termejä oikeassa tilanteessa. Usein termeissä on kuitenkin jonkin verran valinnanvaraa. Noissa tilanteissa sillä on luonnollisesti väliä, mitä termiä käyttää.
Rikosjutussa rikoksesta syytetty on joko epäilty tai syytetty. Epäilty, koska poliisi epäilee henkilöä rikoksesta; syytetty, koska syyttäjä syyttää henkilöää rikoksesta. Tällaista henkilöä voidaan kuitenkin kutsua myös vastaajaksi, koska henkilö vastaa syytteeseen.
Varsinkin jos olen itse puolustamassa syytettyä, pidän huolta siitä, etten vahingossakaan kutsu häntä epäillyksi tai syytetyksi. Epäilty kuulostaa epäilyttävältä ja syytetty kuulostaa melkein syylliseltä. Tästä syystä kutsun oikeudessa omaa asiakastani aina vastaajaksi, en koskaan epäillyksi tai syytetyksi.
Herää tietysti kysymys, vaikuttaako termin valinta juttuun. Voittaako jutun sillä, että kutsuu henkilöä syytetyn sijaan vastaajaksi? Siitäkö ratkaisu on kiinni?
Suoraan sanottuna en tiedä, eivätkä tuomarit sitä tietenkään kerro.
Mutta hyvä juristi tekee tietysti kaikkensa päämiehensä eteen, enkä ainakaan minä aio ottaa sitä riskiä, että tuomari olisi päätynyt minun asiakkaalleni epäedulliseen ratkaisuun sen vuoksi, että käytin väärää termiä.
Termeillä on väliä. Vaikka termi itse ei ratkaisisi tilannetta, viestijän tulee pitää huolta oikeiden sanojen käyttämisestä. Vain oikeita sanoja käyttämällä viestijä voi olla varma siitä, että hän on tehnyt parhaimpansa.