Carlan peruukki ja populismin uudet kasvot Galliassa

Kotikadullani on virtsalammikoita, ja kookas Louis Vuitton-laukkua kantava nainen vartioi prostituutiorinkiä. Halal-lihaa myydään kovaäänisesti, ja kännyköiden rukouskutsu sekoittuu jalkapalloa seuraavien nuorten miesten testosteronin katkuiseen mölinään.

Ollaan Pohjois-Pariisissa. Kulmakahvilan pitäjä, ranskalais-algerialainen Jean-Francois on jälleen kerran raivoissaan ja pui nyrkkiä. ”Je m´en fou!” ”Minä en välitä!”, hän sanoo. ”Kehtaavatkin. Nyt kaikilla on asiaa Jumalalle ja Allahille”, hän sanoo ja viittaa presidentinvaaleihin ja kandidaatteihin 2012.

Jean-Francois ei ole aivan väärässä. Uskonnollinen puhe on tullut politiikkaan myös Galliassa. Jo vuonna 2007 monet tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että presidentinvaalien kandidaatit puhuivat kuin evankelistat ja vaalikokousten tunnelma muistutti herätyskokouksia. Ensin heräteltiin, sitten ravisteltiin ja lopuksi puheen päässä odotti armo.

Vihdoin jotain muuta kun kömpelö Chirac (joka vitsaili mm. suomalaisesta ruoasta), suoria sanoja ja ennen kaikkea tunnetta. Vuonna 2007 etsittiin maalle Pelastajaa, nyt keskustelu käy laimeana.

Muutospuhe

”Olen ollut paha ja itsekäs, mutta olen muuttunut. Minä ymmärrän teitä, sillä olen kärsinyt niin kuin te”, totesi Nicolas Sarkozy tammikuun 14. päivä vuonna 2007, jolloin hänet nimettiin UMP-puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Tuolloin Ségolène Royal oli ollut hetken kansainvälisen lehdistön kansikuvakaunotar, mutta kuvaan oli tullut säröjä, eturivin vasemmisto otti etäisyyttä naiseen, joka ei koskaan ollut eritellyt kantaansa feminismiin ja sosialisminkin kanssa oli vähän niin ja näin.

Nicolas Sarkozy, joka tunnettiin kovaotteisena sisäministerinä, omi eli  ”vampyralisoi” eli imi itseensä vähitellen Royalin käyttämän sanaston. Hän alkoi käyttää sellaisia sanoja kuten ”l´amitie”, ”la solidarité”, sekä käyttää ”tavallista kieltä”. Ei viittauksia Molièreen, mutta puhetta kärsimyksestä, niin että hänestä tuli Ranskan kaikkein ”kärsivin presidentti”. Uutta olivat myös viittaukset omaan uskoon.

Hän korosti omaa muutostaan siten, että kyseessä oli klassinen satu, paha poika huomaa tehneensä väärää ja muuttuu. Henkisiä arvoja korostanut Sarkozy lupasi voitettuaan mennä rukoilemaan luostariin, mutta löytyikin ystävänsä huvijahdilta.

Sarkozy on kautensa aikana tuonut ennen kaikkea yksityiselämäänsä esille. Joulukuussa 2008 hän näyttäytyi Disneylandissa uuden puolisonsa Carla Brunin kanssa. Aika ja paikka olivat huolella valitut, mutta ranskalaisälymystöllä riitti nieleskeltävää. Miksi Disneyland, miksei Louvre?

Populismia ja vaalipuheita

Vuonna 2012 Sarkozylla on vastassa toisenlainen Ranska. Hyvinvointivaltion palvelujen ja talouden kriisissä huomio kiinnitetään ennen kaikkea siirtolaisuuteen. Marine Le Pen on löytänyt vihollisensa halal-lihasta ja islamista. Toisin kuin isänsä hän ei syytä juutalaisia vaan suunnittelee matkaa Israeliin.

Tämän huhtikuun Le Nouvel Observateurissa Sarkozyn puoliso Carla Bruni kauhistelee sitä, miten ”eliitti vihaa Sarkozya”. Huomattavaa on, että ”eliitti” on toisaalla ja Sarkozy siis edustaa ”kansaa”.

Eliitin ja kansan kahtiajako on keskeistä juuri populismissa. Carla Bruni kertoo olevansa ennen kaikkea ”tavallinen” ja haluavansa olla rauhassa. Hän kertoo siitä, että ”metrossa peruukissa kukaan ei tunnista minua”.

On selvää että ”tavallisuudesta” on tullut Ranskassa tavoiteltavaa. Erityisesti Marine Le Pen korostaa sitä, että tekee ostoksensa supermarketissa ja käyttää edullisia vaatteita, vaikka tosi asiassa kyse on miljonääristä.

Takaisin Pariisin sivukujille lähelle Montmartrea, jossa Jean-Francois iskee nyrkkiä pöytään ja tarjoaa pastiksia. Vaaleja on epävirallisesti käyty viikkoja, mutta hurmoksesta ei ole tietoa. Jean-Francois kertoo kuitenkin huolensa, joka on jotain muuta kuin tavanomainen työttömyys: ”le sectarisme” eli lahkolaisuus.

Hän on nähnyt parin iloisen tutun muuttuneen ankaraksi uskovaksi. Evankeliset liikkeet ovat nostaneet päätään Ranskassa, samoin erilaiset lahkot. ”Esimerkiksi Bagneuxin lähiössä on salafismia levittävä imaami”.

Sanotaan että se hurmos, jota koettiin vaalisaleissa viisi vuotta sitten, on vähitellen siirtynyt toisaalle. Yksinkertaisilla sanoilla luotu yhteisöllisyys löytyy nyt pienistä ja uskonnollisista yhteisöistä. Vaalit, mitäs niistä. Moni on siteerannut ekologisen puolueen Eva Jolya, kun häneltä kysyttiin ekologisesta ohjelmasta: J´emmerde! (Suomeksi tyyliin paskat välitän!)

Retoriikan tutkimus on Ranskassa dynaamisin politiikan tutkimuksen laji ja politiikan tutkijoilla on riittänyt ilakoitavaa Sarkozyn puheissa. Niille on tyypillistä mm. 1) yksinkertaisuus 2) toisteisuus 3) minäkeskeisyys (je) ja myös tunnustuksellisuus – Je-sanaan lisätään usein veux (minä haluan) – 4) voimakas pathos. Ranskan historiaan ei viitata vaan epämääräiseen tulevaisuuteen.

Kommentoi Ohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä. Kommentoijilta vaaditaan sähköpostiosoite.