Filosofi David Humen giljotiinin mukaan siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä, miten niiden kuuluisi olla. Eli: todellisuudesta ei voi vetää moraalisia johtopäätöksiä. Elisan giljotiini puolestaan sanoo, että siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voi päätellä sitä, miten ne juuri nyt ovat. No is from ought!
Rakastuin Humen giljotiiniin lukiossa. “There is no ought from is” kuulosti paitsi juhlavalta myös viisaalta ja sitä se onkin. Vuosia myöhemmin olen kuitenkin havainnut, että tätäkin suurempi haaste ihmisille on hahmottaa asiaa toisinpäin.
Meillä on kaiken aikaa aika paljon mielipiteitä siitä, miten asioiden pitäisi olla. Haluaisimme, että joku käyttäytyisi fiksummin, että joku toinen kantaisi vastuuta, että jokin asia olisi jotenkin toisin. Käytämme merkittävän paljon aikaa näiden asioiden miettimiseen ja taivasteluun.
Kun keskitymme miettimään, miten asioiden pitäisi olla, se luo meille mielenkiintoisen suhteen siihen, miten asiat todellisuudessa ovat.
Kun vastustamme todellisuutta, katkeroidumme harhasta
Maailma ei ole sellainen, kuin juuri nyt haluamme. Se joku ei käyttäydy fiksusti, vaikka olen sitä kuinka tarmokkaasti toivonut. Se joku ei kanna enempää vastuuta, vaikka miten olen asiasta hänen selkänsä takana valitellut. Eikä se joku asia ole toisin, vaan se on juuri niin kuin sen ei pitäisi olla.
Tätä meidän on jostain syystä hyvin vaikea hyväksyä. Jatkamme toivomista. Jatkamme taivastelua. Jatkamme vastustamista. Odotamme asioiden muuttuvan ja suutumme ja katkeroidumme, kun ne eivät muutu.
Asiaan oman hankaluutensa lisää se, että sekoitamme mielessämme todellisuuden vastustamisen ja asioiden muuttamisen. Ajattelemme herkästi, että jos lakkaan vastustamasta tätä asiaa, mikä on mielestäni väärin, alistun sille, ja sen jälkeen mikään ei muutu. Yhdistämme hyväksymisen luovuttamiseen ja tämä juuri on se harhaolettamus, jolta Elisan giljotiini haluaa katkaista kaulan.
Voimme muuttaa vain sitä, minkä hyväksymme
Muutos tapahtuu vain todellisuudesta käsin. On hyväksyttävä, että tilanne on juuri nyt tämä. On hyväksyttävä toinen ihminen kaikkine taipumuksineen sellaisena kuin hän on. On hyväksyttävä maailman tila ja tosiasiat. On hyväksyttävä se, mitä on tapahtunut.
Niin kauan kun en hyväksy todellisuutta, en löydä toimivia keinoja muuttaa asioita. Kun hyväksyn tosiasiat, vasta silloin löydän ensimmäiset askeleet tästä hetkestä kohti parempaa tulevaisuutta. Koska askeleen voi ottaa vain siitä kohtaa, missä juuri nyt seisoo – ei sieltä, missä toivoisi seisovansa.
Niin kauan kun en hyväksy ihmistä kaikkine taipumuksineen sellaisena kuin hän on, en pääse keskusteluyhteyteen hänen kanssaan. Asiat menevät vain entistä enemmän solmuun. Ihminen ei muutu toisenlaiseksi siksi, että minä niin toivon. Ihminen voi kuitenkin kasvaa, jos hänet ensin hyväksyy ja sitten yrittää auttaa eteenpäin siitä pisteestä, missä hän juuri sillä hetkellä on.
Hyväksyminen ei tarkoita asioille alistumista. Päinvastoin. Hyväksyminen tarkoittaa sitä, että ihminen on viimein valmis kohtaamaan sen, mikä on, ja tekemään oman osansa asioiden muuttamiseksi.
Toivomalla muuttuu tuskin mikään. Tekemällä voi muuttaa paljon enemmän.