Totuus ei useinkaan jaksa kiinnostaa meitä. Tähän yleisinhimilliseen piirteeseen luottavat kaikkien tavanomaisten alhaisten toimijoiden lisäksi myös inhoista inhoimmat ihmiset eli tyrannit. Seuraavassa esittelen neljä tapaa havaita tämänkaltainen viestintä oli kyseessä sitten lisää elintilaa tavoitteleva valtion päämies tai joku alemman asteen demagogi.
Keskitysleiriltä selviytynyt kirjallisuudentutkija Viktor Klemperer (1881-1960) analysoi teoksissaan osuvasti natsien puhetapoja. Hänen analyysinsä on edelleenkin ajankohtainen ja sovellettavissa myös moniin muihin liikkeisiin kuin natsismiin. Ukraina-asiantuntija Timothy Snyder onkin summannut Klempererin varoituksia uudessa kirjassaan On tyranny, jossa hän muistuttaa lukijoitaan siitä, että historian loppu ei ole vielä koittanut.
- Ensimmäinen varoitusmerkki on väitteiden esittäminen, jotka eivät ole totta.
- Toinen varoitusmerkki on loitsuaminen eli (epätosien) väitteiden toisto ilman perusteita.
- Kolmas varoitusmerkki on piittaamattomuus ristiriidoista.
- Neljäs varoitusmerkki on sinisilmäinen luottamus messiaaniseen johtajaan tai ideologiaan, joita ei saa kritisoida tai arvostella.
Kaksi ensimmäistä varoitusmerkkiä summaa hyvin Liisa Ihmemaassa -teoksista tunnetun kirjailija ja matemaatikko Lewis Carrollin (1832-1989) satiirinen toteamus: ”Se, mitä sanon sinulle kolme kertaa, on totta.” Jos mitä tahansa asiaa toistetaan riittävän usein, lopulta se menee läpi. Kuuntelin jokin aika sitten erästä podcastia, jossa toimittaja vieraili Stalinin syntymäkodin museossa Gorissa, Georgiassa. Iltaa hän päätyi viettämään paikallisen perheen kotiin, jossa hän oli kysynyt suvun vanhimmalta, kuinka käänne kommunismiin oikein toteutettiin. Vanhus kertoi, että juuri kukaan ei ottanut aatetta aluksi vakavasti ja koko jutulle naureskeltiin. Pieni, mutta äänekäs joukko oli kuitenkin sitkeä, ja lopulta tavallinen kansa ei enää vain jaksanut vastustaa sitä. Kuten tiedämme, jäljet olivat kaameat.
Erityisesti näistä neljästä varoitusmerkistä olennainen on ristiriidoista piittaamattomuus. Tätä filosofi Harry Frankfurt on kutsunut bullshittaamiseksi eli paskanpuhumiseksi. Henkilö ei siis vain valehtele, vaan hän on totaalisen piittaamaton faktoista. Hän voi pitäytyä keskenään ristiriitaisiin ja toisensa poissulkeviin näkemyksiin riippuen siitä, miten ne ajavat hänen asiaansa. Filosofi Slavoj Žižek on huomauttanut, kuinka esimerkiksi antisemitistiseen retoriikkaan on kuulunut yhtäältä juutalaisten kuvaaminen moraalittomina ali-ihmisinä ja eläiminä sekä toisaalta sellaisten moraalisten vaatimusten sälyttäminen heidän niskaansa, joita kukaan kriitikoistakaan ei voi täyttää.
Kirjallisuuskriitikko Gayatri Chakravorty Spivak (1942-) on lanseerannut ”strategisen essentialismin” käsitteen, jonka mukaan jollekin ihmisryhmälle voi olla hyödyllistä käyttää tarkkarajaista ja olemuksellista kuvausta itsestään, mikäli se palvelee jotakin haluttua poliittista päämäärää. Tämä kuvaus on tosiasiallisesti epätosi, mutta strategisesti hyödyllinen. Spivakilla oli alun perin mielessään erilaiset vähemmistöt, jotka voisivat hyötyä tämänkaltaisesta strategisesta valkoisesta valheesta, mutta hänkin alkoi suhtautua keksintöönsä nihkeämmin huomattuaan, kuinka esimerkiksi etnonationalistiset ryhmät alkoivat käyttää samaa strategiaa.
Näin pääsemmekin lopulta hankalaan aiheeseen eli totuuteen. Totuus on tyranneille ja demagogeille myrkkyä. Sen ääneen lausumisesta joutuu helposti maksamaan kalliin hinnan. Vastaava myrkky on huumori. Keisarien uusia vaatteita ei saa arvostella, eikä heille saa nauraa.