Arnold Schwarzenegger on jo kauan tarjonnut ohjeita menestykseen, ja hänen kuusi sääntöään tulevat vastaan nettimeemeissä ja kuntosalien seinillä. Nyt hän on kuitenkin julkaissut uuden, seitsemän säännön sarjan, joka ei tähtääkään menestykseen, vaan hyvään elämään.
Minä rakastan Arnold Schwarzeneggeria. Hän edustaa minulle sekä lapsuuden sankaria että kaikkea sitä hyvää, mitä Yhdysvalloissa voi olla. Suorasukaisuus, peräänantamattomuus ja jopa lapsellinen omistautuminen unelmien tavoitteluun. Jos annat kaikkesi ja teet töitä, voit saavuttaa mitä tahansa. Kun kohtaat esteen, tartu lapioon. Kukaan muu – kaikkein vähiten valtio – ei ratkaise ongelmiasi sinun puolestasi.
Jos edeltävä kappale kuulostaa tutulta, ei ole syytä huoleen. Näin aloitin myös jokunen vuosi sitten kirjoittamani edellisen tekstin Arnold Schwarzeneggerista. Kirjoituksessani käsittelin rakkaudellisesti mutta kriittisesti Arnoldin ”menestyksen reseptiä”, eli hänen kuutta menestyksen sääntöään. Näitä hänellä oli tapana käyttää tsemppauspuheissaan ympäri maailman.
Kritiikkini ydin oli seuraava. Arnoldin sääntöjen tarkoituksena oli tuottaa menestystä elämässä. Jos seuraat sääntöjä, niin menestyt ja onnistut. Ongelma oli se, että vaikka menestys joiltakin osin riippuukin yksilöstä, siihen vaikuttavat niin monet muutkin, yksilöstä riippumattomat tekijät, ettei Arnoldin sääntöjä seuraamalla – ei mitään sääntöjä seuraamalla – ole takeita menestyksestä.
Sen sijaan, että Arnoldin säännöt tuottaisivat menestystä, ne kasaavat yksilön niskaan valtavan taakan. Jos elämässäsi on puutteita, et jaksa tai et saavuta unelmiasi, se on oma vikasi. Siksi suosittelinkin, että on parempi nähdä itsensä eräänlaisena luuserina, rikkinäisenä ja epäonnistuvana ihmisenä, joka voi hyvällä tuurilla saavuttaa unelmansa – tai sitten ei. Hyvää elämää voi elää siitä huolimatta.
Nyt on tullut aika arvioida Arnoldia uudelleen. Arnold on nimittäin julkaissut viime vuonna uuden kirjan Be Useful: Seven Tools for Life (2023), jossa hän avaa tarkemmin elämänfilosofiaansa. Tämä kirjoitus on ensimmäinen kolmiosaisessa, kevään aikana ilmestyvässä sarjassa, jossa arvioin ja kommentoin Arnoldin kirjaa.
Tässä kirjoituksessa kerron Arnoldin kirjan ideasta ja sen suhteesta hänen aikaisempaan pohdintaansa. Myöhemmissä kirjoituksissa tarkastelen tarkemmin kutakin sääntöä.
Seitsemän sädettä
Kirjastot ja kirjakaupat ovat täynnä kirjoja, jotka tarjoavat 5–12 elämänohjetta. Ohjeiden tarkoituksena on olla nokkelia, hieman erikoisia ja yllättäviä muistutuksia, kuten vaikkapa Jordan Petersonin elämänohjeet.
Arnoldin kirja on samaa lajia, mutta siinä on omanlaisensa koukku.
Ensimmäisenä on huomattava, että Arnoldin sääntöjä on nyt kuuden sijaan seitsemän. Huomaamme selkeitä eroja näiden sääntöjoukkojen välillä. Yksi versio Arnoldin vanhoista kuudesta säännöstä on seuraava:
- Luota itseesi
- Riko sääntöjä
- Älä pelkää epäonnistumista
- Älä kuuntele vastaväittäjiä
- Työskentele helvetisti
- Anna jotain takaisin
Kuten selvästi on nähtävillä, säännöt kuvastavat ”puske eteenpäin, vaikka kaikki muut vastustavat, koska sinä tiedät parhaiten” -asennetta. Tämän asenteen ongelmista kirjoitin aiemmassa tekstissäni.
Uudet säännöt eroavat tältä osin merkittävästi vanhoista. Be Useful -kirjan säännöt nimittäin ovat aivan eri maata. Ne ovat seuraavat:
- Muodosta kirkas visio
- Ajattele isosti
- Työskentele helvetisti
- Myy, myy ja myy
- Muista vaihtaa välillä vaihdetta
- Sulje suusi, avaa mielesi
- Särje peilisi
Kysymys ei olekaan menestyksen saavuttamisesta, vaan jostakin muusta. Tällä kertaa Arnold esittää sääntönsä juuri nyt kulttuurissamme vallitsevaa pessimismiä, toivottomuutta ja epävarmuutta vasten. Olennaista ei enää olekaan henkilökohtainen menestys, vaan kulttuuriemme arvojen rapistuminen, konfliktit ja toivottomuus.
Arnold kertoo itse heränneensä tähän kriisitilanteeseen seuratessaan järkyttyneenä mielenosoittajien yritystä vallata Yhdysvaltain Capitol tammikuussa 2021. Hän koki velvollisuudekseen tehdä jotain luodakseen toivoa, yhtenäisyyttä ja uskoa tulevaisuuteen.
Pessimismin ja toivottomuuden sijaan Arnold tarjoaa ankaraa ja peräänantamatonta optimismia. Tavoitteena ei kuitenkaan enää ole menestys, vaan unelmien tavoittelu sekä kukoistus niin yksilönä kuin yhteisönäkin.
Kukaan ei ole oman onnensa seppä
Nuoremman Arnoldin saarnoista ja säännöistä välittyy helposti vaikutelma, jonka mukaan kukin ihminen on oman onnensa seppä. Vaikka tämä on tietysti kärjistys, painotus oli selvä. Juuri tätä aikaisempi kirjoitukseni kritisoi.
Me nimittäin emme todellakaan ole oman onnemme seppiä. Emme voi valita vanhempiamme, syntymäpaikkaamme, varhaisia vuosiamme, geenejämme, kulttuuriamme. Emme voi juurikaan kontrolloida sitä maailmantilaa, jossa joudumme elämään. Tämä kaikki muodostaa taustan, jota vasten yksilön tilanne pitää ymmärtää.
Nyt voin ilokseni sanoa, että myös Arnoldin oma painotus on selvästi muuttunut tähän suuntaan. Lieneekö syynä korkeampi ikä ja oman kulttuurin kriisi, mutta nyt Arnold myöntää avoimesti, että valintamme vapaus on hyvin rajallinen. Tässä mielessä kukaan ei ole oman onnensa seppä.
Kirjan lopussa on tyylikkäästi kirjoitettu luku, jossa Arnold jakaa ihmisille kiitoksia. Kypsyneeseen ikään ehtinyt menestyjä onkin velkaa kaikesta niille, jotka ovat auttaneet häntä.
Luvun viesti on lyhyt mutta ytimekäs. Arnold kieltäytyy olemasta ”self-made man”. Hän ei ole oman onnensa seppä, koska kaiken osaamansa hän on oppinut läheisiltään. Inspiraatio, motivaatio, taidot ja kyvyt ovat lahjoja, joita toiset ihmiset ovat hänelle antaneet. Siksi kaikkein arvokkainta elämässä ovat ystävyys, tuki ja toiset ihmiset. Ole siis hyödyksi muille!
Arnold on selvästi tajunnut tämän syvän totuuden, sillä hänen tekstistään välittyy uusi asenne, joka hänen aiemmasta retorisesta ansatsistaan pääsääntöisesti puuttui, nimittäin nöyryys.
Lukiessaan Marcus Aureliuksen Mietiskelyjä Arnold kiinnittää huomiota siihen, kuinka tämä jatkuvasti mainitsee ihmisiä, jotka ovat opettaneet hänelle jotakin tärkeää. Nöyryys nousee sen tajuamisesta, ettei kukaan meistä synnytä omaa itseään. Samasta juuresta nousee myös kiitollisuus.
Kuten Aki Kaurismäen elokuvan Mies vailla menneisyyttä (2002) nimetön päähenkilö toteaa, ”kaikki on lahjaa”.