Blogi

Loppujen lopuksi kaikki on viestintää – ja psykologiaa

Viestinnän onnistuminen tai epäonnistuminen johtuu yleensä ihmismielen koukeroista. Siksi psykologia voi auttaa viestinnässä. Viestijän kannattaa esimerkiksi tutustua erilaisiin todettuihin kognitiivisiin vinoumiin, jotka vaikuttavat viestin perillemenoon.

Mikä on ohivastaus ja miksi sitä tarvitaan?

Ohivastaus kiertää esitetyn kysymyksen ja vastaa jotakin muuta. Sitä kannattaa käyttää, jos laki kieltää pyydetyn tiedon antamisen, kysymys on itsessään ladattu tai kysyjä oikeasti haluaa tietää jotakin muuta. Käytä ohivastausta vain, jos esitettyyn kysymykseen ei voi vastata.

Retoriikan kesäkoulu siirtyy marraskuulle

Koronatilanne on tehnyt tyhjäksi suunnitelmat järjestää tapahtumia kesäkuun alussa. Retoriikan kesäkoulu siirtyy marraskuulle, jolloin kansa on rokotettu ja tapahtumia voidaan taas turvallisesti järjestää.

Haastattelu on keino hankkia tietoa, ei kidutusmenetelmä

Poliitikon haastattelu menee sujuvasti, kun sekä toimittaja että poliitikko tekevät osansa. Toimittajan on kysyttävä hyviä kysymyksiä ja huolehtia, että yleisö saa oleellista tietoa. Poliitikon tärkein tehtävä on vastata kysymyksiin avoimesti.