Millaista on osallistava viestintä englanniksi?

Kattavaa opasta englanninkieliseen osallistavaan viestintään ei ole kirjoitettu, mutta yleissääntöjä kuitenkin on. Käytä termejä, joita viestinnän kohde tai vastaanottaja käyttää. Muista myös, että termit saattavat kielialueesta riippuen vaihdella.

On aika panostaa luovuuden johtamiseen

Suurten muutosten ja murrosten keskellä tarvitsemme luovia, uutta synnyttäviä ideoita. Tulevaisuudessa voittajia ovat yritykset, jotka panostavat luovuuteen ja luovuuden johtamiseen.

Milloin vaikuttaminen muuttuu manipulaatioksi?

Vaikuttamisella ja manipulaatiolla on yhteisiä piirteitä. Vaikuttaminen kuitenkin edellyttää, että sen kohde toimii järkevästi. Manipulaatio puolestaan pyrkii viemään kohteeltaan järkevän toiminnan edellytykset.

Pronominit kuntoon: sukupuolineutraali puhuttelu englanniksi

Pronominin valinta englanniksi kommunikoitaessa aiheuttaa välillä päänvaivaa. Yksinkertainen ja neutraali pronominivalinta on they. Somessa ihmiset usein myös ilmoittavat pronomininsa profiilissaan. Oikean puhuttelutavan käyttämisen tarkoitus on toisen kunnioittaminen.

Onnistuneen viestinnän näkymätön este on konnotaatio

Sama sana herättää eri ihmisissä eri mielleyhtymiä. Nämä ovat sanojen konnotaatioita, joiden vaihtelevuus vaikeuttaa viestintää. Kuuntelijan kasvot paljastavat, millaisia tunteita sanavalintasi herättävät.

Valheita, julkeita valheita ja tilastoja

Mark Twain puhui aikanaan "valheista, julkeista valheista ja tilastoista". Asiantuntijuuden ja tilastojen varjolla on mahdollista esittää suoranaisia valheita.

Kairos – ei liian aikaisin, ei liian myöhään

Kairos tarkoittaa oikeaa aikaa ottaa jokin asia esille. Käytämme sitä arkielämässä, mutta myös puhujille ajoituksen taito on elintärkeä. Ajankohtaisuutista ei voi kommentoida ensi kuussa; silloin on jo myöhässä.

Kohta karisman salat paljastuvat!

Retoriikan kesäkoulu tulee taas! Tapahtuma tuo nyt tuulahduksen kesää marraskuun keskelle, kun karisman parhaat asiantuntijat nousevat tulevana perjantaina Verkatehtaan lavalle jakamaan syvällisimmät tietonsa ja parhaat vinkkinsä.

Jos päätös on yksimielinen, jotakuta ei ole kuunneltu

Ihmiset eivät juuri koskaan ole kaikki samaa mieltä. Mikäli joku kanta kuulostaa yksimieliseltä, takana voi olla mielipiteiden vaientaminen tai ryhmäajattelu. Jos kritiikkiä ei automaattisesti löydy, sitä kannattaa etsiä.