Kova työ on helpompaa, kun visio antaa sille merkityksen. Siksi tärkeintä onkin uskoa visioonsa itse. Ongelmia tulee kuitenkin väistämättä. Jos et selviydy niistä luontaisella positiivisuudella, kannattaa opetella tekniikoita ajatusten kääntämiseksi.
Tämä kirjoitus on Arnold Schwarzeneggerin elämänohjeita käsittelevän kirjoitussarjani kolmas osa, jossa käsittelen ohjeet kolme, neljä ja viisi. Katso edelliset osat tästä: osa 1 ja osa 2.
Kolmas ohje: työskentele hullun lailla
Tämä ohje on yksinkertainen: Arnold on duunari, ole sinäkin. Kovaa työtä ei korvaa mikään.
Arnold kiinnittää kiinnostavalla tavalla huomiota siihen, että vision saavuttamiseksi tarvittava työ on arvo sinänsä. Jos visiosi on helppo saavuttaa, et opi mitään. Jos saavutat visiosi onnella, ei se ole minkään arvoinen. Vain sellaisen vision tavoitteleminen, joka edellyttää kovaa työtä, on hyödyllistä ja auttaa sinua.
Työn tuottama kärsimys opettaa ja jalostaa. Työn tuottama kipu on väliaikaista, mutta sitä kautta opittu käytäntö on pysyvä. Kun työn tekeminen tuottaa kärsimystä, tavoite lähenee. Arnold ajattelee, että ihmisen luonne ja kyvyt kehittyvät vain kipurajalla. Työnteko ja sen tuottama kärsimys kasvattavat kykyä sietää kärsimystä. Kun visio antaa kärsimykselle merkityksen, sen kestää paremmin.
Arnold puhuu tietysti myös kehonrakentajalle tyypilliseen tapaan toistojen tärkeydestä. Pura tavoite yksinkertaisiin osiin ja rakenna monimutkainen suoritus harjoittelemalla ja toistamalla yksinkertaisia osia. Äläkä toista mekaanisesti, vaan opi jokaisesta toistosta. Vaikkei Arnold asiaa näin muotoilekaan, voidaan sanoa, että jokaisen toiston tulee olla oppimisprosessi, jota seuraa jatkuva päivitys.
Toistoista syntyy Arnoldin mukaan varmuus ja itseluottamus. Tyhmiä virheitä tulee vähemmän ja itseluottamus kasvaa, kun automatiikka toimii. Stressi ja väsymys haittaavat suoritusta vähemmän.
Lopuksi Arnold kehottaa lukijaa kovaan sävyyn luopumaan tekosyistään ja käärimään hihansa. Jokainen tarvitsee lepoa, mutta rentoutuminen ja hengailu ovat lapsille ja eläkeläisille. Jos et ole kumpikaan, on sinun täytettävä vuorokauden 24 tuntia toiminnalla. Mutta yksikin tunti päivässä vision eteen on jo paljon.
Ei ehkä kannata tappaa itseään työllä
On vaikea kieltää sitä tosiseikkaa, että työtä tekemällä saa itseluottamusta ja pääsee eteenpäin. On ehkä totta sekin, että jotkut ihmiset eivät ota työtä tarpeeksi vakavasti. Olisin silti toivonut Arnoldin kiinnittävän huomiota siihen, kuinka helposti hänen ohjeensa muuttuvat myllynkiveksi ihmisen kaulassa.
Maailma on täynnä ihmisiä, jotka hukuttavat itsensä työhön – joskus jopa tappavat itsensä sillä. Lisäksi he tekevät turhaa työtä. Heittävät aikansa hukkaan.
Jatkuva työnteko voi syödä ihmisen elämästä muut merkitykselliset asiat, kuten perheen ja ystävien kanssa vietetyn kiireettömän ajan. Harva katuu kuolinvuoteellaan sitä, että teki liian vähän töitä. Moni katuu kuolinvuoteellaan sitä, ettei viettänyt aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa.
On tehtävä myös hieman filosofisempi huomio. Jos ajattelemme ankaran työnteon tuottavan hyviä asioita, saatamme huomaamattamme luisua ajattelemaan, että kaikki hyvät asiat riippuvat työstä. Tämä voi peittää sen yksinkertaisen totuuden, että valtaosa hyvistä asioista elämässämme nimenomaan on lahjaa, ei yksilön työn tulosta. Niin moni hyvä asia on onnekasta sattumaa. Rakastavat vanhemmat ovat sattuman lahja. Hyvät ystävät ovat lahja, eivätkä saavutus.
Ehkä kannattaa siis mieluummin tehdä sopivasti töitä ja jättää aikaa laiskottelulle, ystäville, päämäärättömille keskusteluille, sattumalta valittujen kirjojen lukemiselle ja yleiselle vaeltelulle.
Neljäs ohje: myy, myy, myy
Arnold kuvaa kehonrakennuksen alkuaikoja Yhdysvalloissa. Alakulttuuri oli olemassa, mutta sillä ei ollut näkyvyyttä mediassa eikä populaarikulttuurissa. Arnold vakuuttui, että kehonrakennusta urheiluna pitäisi myydä paremmin.
Myyminen on sitä, että kehonrakentajat itse kertovat tarinansa ja selittävät, mistä heidän lajissaan on kysymys. Kukaan ei tule sitä heiltä kysymään. Myymisessä on siis kysymys vuorovaikutuksesta.
Jos sinulla on visio, se pitää kommunikoida toisille. On sinun tehtäväsi vakuuttaa toiset visiosi tärkeydestä ja arvosta. Sinun on esitettävä se tavalla, joka tekee siitä vetoavan muille. Parhaiten tämä onnistuu niin, että kerrot hyvän tarinan.
Visiota myydessä on hyvä tuntea potentiaalinen asiakaskuntansa. Visio myydään aina joillekin tietyille ihmisille. Hyvä myyjä kykenee asettumaan asiakkaan asemaan ja esittämään vision tavalla, joka vetoaa häneen. Kun ymmärtää, mitä ihmiset haluavat, heitä voi hiljalleen liikuttaa kielteisestä vastauksesta kohti myönteistä.
Arnold huomauttaa, että jokainen on itse itsensä ensimmäinen asiakas. Omasta visiosta on oltava itse innostunut, sen arvo on tajuttava. Myyminen koostuu sitten siitä, että antaa innostuksensa näkyä ja puhuu sen auki julkisesti.
Näin kietoo identiteettinsä visioon ja elää sen todeksi muiden edessä. On siis parasta olla oma itsensä ja ottaa vastuu onnistumisista ja epäonnistumisista. Arnoldin mukaan autenttinen ja tosi tarina – vaikka siinä olisikin nurjia puolia – myy lopulta parhaiten.
Älä anna muiden määritellä ja kirjoittaa tarinaasi, vaan tee se aina itse.
Näillä opeilla Arnold kertoo muovanneensa kehonrakennuksen alakulttuurin valtavan suosion saaneeksi urheilulajiksi, jonka kilpailuja näytetään televisiossa ja jonka edustajia kuvataan taiteessa.
Viides ohje: opettele vaihtamaan vaihdetta
Mikään arvokas visio ei toteudu ilman vastoinkäymisiä ja ongelmia. Vaihteen vaihtaminen viittaa taitoon, jolla vastoinkäymiset kohdataan ja muutetaan voitoksi – tai ainakin niistä löydetään jotakin positiivista.
Arnold puhuu kovaan sävyyn valittamisesta. Valittaminen ei vie ketään lähemmäs oman vision toteutumista. Toisten tekemisistä Arnold sallii valittamisen vain silloin, jos valittajalla on esittää todellinen vaihtoehto. Negatiivinen ajattelu on helppoa meille ihmisille. Muistamme paremmin tappiot ja pettymykset kuin onnistumiset ja ilot. Arnoldilta ei kuitenkaan löydy sympatiaa negatiiviselle ajattelulle: siitä ei ole hyötyä, ainoastaan haittaa.
Arnold saattaa olla erityisen onnekas siltä osin, että hän kertoo nuoruudestaan lähtien olleensa hyvin positiivinen ihminen. Raskaat työt ja taakatkin hän kykenee näkemään haasteina ja löytämään niistä positiivisia puolia.
Arnold nostaa esiin kiinnostavan, stoalaisen idean siitä, kuinka ihmisen kannattaa opetella rakastamaan ja näkemään hyvää niissä vastoinkäymisissä, joille hän ei voi mitään. Amor fati – rakasta kohtaloa. Hän viittaa myös psykiatri Viktor Franklin kuuluisaan ajatukseen siitä, kuinka ihminen, joka kokee vastoinkäymiset merkitykselliseksi, voi selvitä niistä.
Vastoinkäymiset muuttavat toisinaan suunnitelmia ja ihmiset kohtaavat valtavia pettymyksiä. Arnold neuvoo: ensin pelot, turhautuminen ja viha pitää kohdata, sitten on tehtävä uusi suunnitelma ja käytävä töihin.
Sisukkuus ja kehystäminen
Psykologit ovat tutkineet niitä seikkoja, jotka edesauttavat ja haittaavat vaikeuksien voittamista. Tätä kutsutaan kirjallisuudessa posttraumaattiseksi kasvuksi. Jotkut ihmiset näyttävät olevan tässä parempia kuin toiset. He kykenevät selviytymään vaikeuksista niin, että heissä tapahtuu positiivisia muutoksia. Jotkut psykologit puhuvat tällaisista ihmisistä sisukkaina tai superselviytyjinä.
Voiko selviytymistä ja sisukkuutta oppia vai onko kyse pysyvistä persoonallisuuden piirteistä? Tutkimus viittaa siihen, että kunkin ihmisen suhteellisen pysyvä persoonallisuus on tärkeä sisukkuutta ennustava tekijä. Viiden faktorin mallin mukaan monet sisukkaat ihmiset saavat tutkimuksissa korkeat arvot faktorista ”avoimuus” ja heillä on vain vähän ”neuroottisia” piirteitä. Avoimuus tarkoittaa avoimuutta uusille kokemuksille, uteliaisuutta ja älykkyyttä. Neuroottisuus taas viittaa taipumukseen kokea negatiivisia tunteita, kuten vihaa, syyllisyyttä, pelkoa ja ahdistusta.
Mietin itse usein sitä, miksi jotkut ihmiset ovat tällaisia ja toiset eivät. Moni meistä ei karaistu vastoinkäymisistä, eikä löydä niistä positiivisia puolia. Sen sijaan vastoinkäymiset hiljalleen murskaavat heidät. Lopulta he masentuvat ja joutuvat taistelemaan ankarasti päästäkseen kilometrin päähän ruokakauppaan. Jotkut taas ovat Arnoldin kaltaisia: heille vastoinkäymiset ovat haasteita, jotka synnyttävät parhaimmillaan uutta intoa.
Arnold on siinä mielessä onnekas, että hän on sattuman kautta saanut temperamentin, josta hänen käsittämätön sisukkuutensa nousee. Hän ei juuri vaikuta kokevan negatiivisia tunteita ja saisi varmasti korkeat pisteet avoimuudesta.
Vaikka kyse olisikin lopulta suhteellisen vakiintuneista persoonallisuuden piirteistä, ehkä sisukkuutta voi opetella. Arnold ehdottaa keinoa, jota on tutkittu jonkin verran kognitiivisessa psykologiassa, kehystämistä. Kehystämiseksi kutsutaan sitä, että hankala ongelma tai haaste käsitetään uudella tavalla, asetetaan uudenlaiseen kehykseen, joka auttaa ihmistä reagoimaan siihen rakentavalla tavalla.
Ajatus on se, että tunteemme eivät ole sattumanvaraisia, vaan uskomustemme ohjaamia. Jos uskomme jonkin asian olevan merkki jatkuvasta epäonnistumisestamme, tämä asia herättää jatkuvasti syyllisyyttä ja turhautumista. Mutta jos muutamme asiaa koskevia uskomuksia, eli sitä, miten me sen ymmärrämme, voivat negatiiviset tunteet muuttua.
Arnold tekee juuri näin. Haaste ei ole merkki uudesta uhasta, vaan mahdollisuus osoittaa omat kyvyt. Tappio vaaliväittelyssä ei ole merkki siitä, ettei hän kelpaa politiikkaan, vaan paljastaa sen, mitä hänen tulisi vielä oppia. Arnoldille epäonnistuminen ei ole loppu, vaan menestyksen alku.
Kehystämistä voi harjoitella kuka tahansa. Se on eräänlainen mielen tapa, taipumus tai hyve. Itseni kaltaiselle neuroottiselle, eli negatiiviseen ajatteluun taipuvaiselle ihmiselle, tämä on itse asiassa jokapäiväinen välttämättömyys. Tulkinnat nykyhetken tapahtumista ja tulevaisuuden mahdollisuuksista taipuvat negatiiviseen suuntaan, jos en aktiivisesti käännä niitä positiiviseksi.